Tulossa rangaistus ja uusia asukkaita - päivitetty 12.10.2009, 00:13

Kahdeksannella viikolla sattuu ja tapahtuu jälleen kerran. Big Brother aikoo rankaista asukkaita ja taloon on myös tulossa loppuviikosta uusia asukkaita.

Big Brother joutui rankaisemaan asukkaita sunnuntaina Danan synttärijuhlissa sattuneesta sääntörikkeesta, jossa slummilaiset varastivat ruokaa paratiisin puolelta. Rangaistuksena slummin ja paratiisin välillä tehtiin uusjako, jossa lähes kaikki slummilaiset siirtyivät paratiisiin ja lähes kaikki paratiisilaiset slummiin. Lisäksi asukkailta takavarikoitiin henkilökohtaiset tavarat Talk Show'n loppuun saakka ja paratiisilaisilta katkaistiin lämmin vesi.

Vaikka asukkaat saivat tavaransa takaisin ja paratiisiin tulee jälleen lämmintä vettä, rankaisutoimet eivät kuitenkaan vielä ole ohi. Lisärangaistuksen luonteesta ei ole vielä tietoa, mutta BB:n nettisivuilla kerrotaan, että rangaistus kohdentuu slummin sääntörikkureihin, jotka varastivat - siis söivät - paratiisin puolella ollutta paellaa. Big Brother palaa asiaan rangaistuksen suhteen.

BB-talo saa uusia asukkaita loppuviikosta, kertovat BB-nettisivut. Tarkemmin sanoen uudet asukkaat astuvat taloon ensi sunnuntaina. Uusien asukkaiden määrästä tai sukupuolesta ei ole vielä tietoa, mutta talo "huutaa" naisasukkaita, sillä talossa on tällä hetkellä vain kolme naisasukasta. Taloon on tullut tällä kaudella tähän mennessä kolme asukasta kesken kauden, Justiina perjantaina 11. syyskuuta ja Marko ja Toni sunnuntaina 20. syyskuuta.

Slummi ruokavarkaissa, rangaistuksena uusjako

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.