Moottoripyörä ja Thai-juhlat

Perjantaina asukaskokelaat saivat tehtäväkseen uuden tehtävän, mutta luvassa oli myös juhlat. Tehtävä oli moottoripyöräaiheinen, kun taas juhlat itämaistyyliset Thai-juhlat.

Asukaskokelainen rauhallinen iltapäivä keskeytyi kouluttajan saapumiseen BB-talon pihalle. Kokelaat komennettiin terassin portaille istumaan, jonka jälkeen kouluttaja kertoi tehtävänä olevan moottoripyörällä yliajo. Kaikki olivat innoissaan, eikä kukaan sanonut luovuttavansa.

Kokelaat laitettiin siihen luuloon, että heidän rintansa päältä ajetaan moottoripyörällä. Todellisuudessa kouluttaja vain pyöräyttää renkaankumin kokelaan rinnan yli moottoripyörän päristessä vieressä. Kokelailla on silmät peitettynä ja tehtävä suoritetaan yksitellen. Oman suorituksen jälkeen kokelaat saivat jäädä tehtäväalueelle katsomaan muiden suorituksia.

Ensimmäisenä suoritusvuorossa ollut Marika epäonnistui, sillä hän nosti silmien peittämiseksi tarkoitetut suojalasit. Tämä tarkoitti kouluttajan mielestä luovuttamista, joten Marikan suoritus päättyi lyhyeen. Jos hän ei vielä silloin arvannut kupletin juonta, tuli se selville viimeistään, kun Mari tuli tekemään oman suorituksensa.

Yksitellen kukin asukaskokelas tuli tekemään suorituksen. Osa kokelaista arvasi jo suoritushetkellä, että se on huijausta, osalle se valkeni vasta nähtyään sen omin silmin. Ainakin Ville ja Habib uskoivat tehtävän olleen feikkiä, kun taas Ksenialle huijaus meni täydestä.

Tehtävästä riitti jonkin verran puhetta jälkeenpäin, mutta kiinnostus alkoi siirtyä iltaa kohden. Kokelaat päättivät pukea talon miehet naisiksi. Miehille lainattiin vaatteita ja meikkejä ja naiset pääsivät meikkitaiteilijoiksi. Lopputulokset eivät välttämättä olleet aivan niin hemaisevia.

Kokelaiden saatua talon miesväen uuteen uskoon, BB kokosi kokelaat sohvalle. BB kuulutti, että perjantai-iltana olisi joillakin kokelailla viimeiset juhlat talossa. Tämän jälkeen terassin verhot avautuivat ja ulkona odotti Thai-juhlat.

Ilta oli varsin mielenkiintoinen. Juhlat olivat sopuisat, mutta tapahtumarikkaat. Läheisistä hetkistä ei ollut puutetta, kun yhdessä nähtiin Jani ja Maria, Paul ja Mari, Petri ja Elisabet sekä Ksena ja Marika. Jani sanoi jopa olevansa rakastumaisillaan Mariaan. Lisäksi Marika oli yöllä varsin humalassa ja hänen puheensa oli sekavaa ja nopeaa. Marika myös putosi yöllä sängystä, mutta hänen ei käynyt kuinkaan.

Juhlien tapahtumiin varmasti vaikutti tietoisuus äänestyksestä ja pelko putoamisesta. Niinpä juhlimisessa ei säästelty ja jotkut saattoivat jopa ajatella vetoavansa tietyillä teoilla äänestäjiin. Toivottavasti kokelaat muistavat illasta kuitenkin edes jotain.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.