Mikael ja Annika saivat perheenlisäystä

BB-talon parisuhderintamalla on tapahtunut viikon aikana. Tiistaina omaan yksiöönsä muuttaneet Mikael ja Annika ovat saaneet perheenlisäystä.

Viime tiistaina Big Brother päätti, että Mikaelin ja Annikan suhde on edennyt yhteen muuttamisen tasolle. Pariskunta sisusti yksiönsä, siis lisähuoneen, BB:n toimittamilla tuotteilla ja he saivat viettää aikaansa ainoina lisähuoneessa. Mikael ja Annika saivat seurakseen yksiöönsä myös koiranpennun, lelukoira Benin ja keskiviikkoiltana he saivat viettää tupareita muiden asukkaiden kanssa.

Mikaelin ja Annikan elämä mullistui torstaina, kun Annika kuuli päiväkirjahuoneessa olevansa "raskaana". Annika sai BB:ltä keinovatsan, jota naisen täytyi pitää niin kauan, kun BB toisin määrää. Annika ei ollut innoissaan tästä käänteestä, sillä hän ei pitänyt lapsista. Mikael ja muut asukkaat yrittivät tsempata parhaansa mukaan.

Äidillisiä neuvoja Annika sai roppakaupalla, sillä talossa oli vielä kolme äitiä. Etenkin Suvi kertoi auliisti neuvoja raskausajastaan kaikkia vaivoja myöten. Tanja ja Janica osallistuivat myös kertomaan raskaustarinoita ja hyvin usein jutut kääntyivät, kuinka kauheaa raskausaika oli.

"Raskaus" sai Annikan ahdistumaan toden teolla. Aivan raskausajan viime hetkillä Annika tuskastui niin, että irrotti keinovatsan ja tämä oli vastoin sääntöjä. BB rankaisi Annikaa tästä takavarikoimalla häneltä kaksi paitaansa BB:n loppuun saakka, jos vatsa ei pysy päällä jatkuvasti. BB myös uhkasi takavarikoida lisää vaatteita, jos meno ei muutu.

Loppu raskausajasta meni kuitenkin säntillisesti ja torstai-iltana oli "synnytyksen" vuoro. Mikael ja Annika synnyttivät pk-huoneessa Pirkko-Esan, joksi nuoripari "vauvaansa" nimittivät. Vauvanukke itki äänekkäästi ja sen sai hiljaiseksi hoivaamalla ja syöttämällä tuttipullosta. Itku ei ole pelkästään Mikaelin ja Annikan ongelma, sillä itku raikuu talon kaiuttimista joka puolelle taloa.

Muut asukkaat olivat innokkaina uuden tulokkaan ympärillä. Talon äitien ohella "vauvasta" oli erityisen kiinnostunut Sebastian. Jo Annikan raskausvaiheessa mies osoitti suurta kiinnostusta aihepiiristä ja "vauvan" synnyttyä Sebastian olisi itse halunnut hoitaa lasta. Mikael ja Annika eivät olleet hirveän innokkaina Pirkko-Esasta ja Suvi ja Sebastian olivat sitä mieltä, että kohta voisi kutsua jopa lastensuojelun paikalle. Etenkin Sebastian oli välillä kauhuissaan Mikaelin ja Annikan tavasta hoitaa "lastaan".

Alkutaival uuden perheenjäsenen osalta alkoi kuitenkin kohtuullisen helposti. Hermot voivat kuitenkin mennä, jos itkua jatkuu useasti ja etenkin yöaikaan. "Vauva" voi aiheuttaa ärtymystä paitsi muiden asukkaiden keskuudessa kuin myös pariskunnan - josta on tullut "perhe" - väleihin.

BB-pariskunta muutti yhteiseen yksiöön (2.11.2011)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.