Ohjelmaa uutisista BB-chattiin

Keskiviikkona oli television orjien kolmas päivä. Päivä venyi pitkäksi, kun osalle asukkaista osui yövuoro BB-chatin juontamisessa.

Asukkaat saivat toteuttaa päivällä normaalin ohjelmablokin, johon kuuluivat uutiset ja sää, saippuasarjan seuraava jakso, kauneus ja ravinto -ohjelma, missikisat sekä mainoksia. Tuttuun tapaan asukkaat suunnittelivat ohjelmien käsikirjoituksen itse.

Viikkotehtävän viides lähetys sujui hyvin, vaikka pieniä henkilöstöongelmia, kun Siv Anita oli kiinnitetty peräkkäisiin ohjelmiin ja roolivaatteiden vaihdossa kesti jonkin verran aikaa. Yhdessä kohtaa jäi pitkähkö väli, jota tuli paikkaamaan Mikael improvisoidulla mainoksellaan. Lopulta kaikki ohjelmat saatiin tehtyä.

Päivän lähetyksessä saippuaooppera "Epäkauniit ja epärohkeat" eteni jo kolmanteen osaansa ja jatkoa seuraa jännittävästä kohdasta. Missikisoissa Miss BB 2011 -tittelin vei nimiinsä Vantaan Vampyyri Anni, eli Annika. Päivän ohjelmistossa keskusteltiin myös kauneudesta ja ravinnosta aiheeseen liittyvässä makasiiniohjelmassa.

Illalla asukkaat saivat iltatehtävän, jossa heillä oli mahdollisuus saada päiväunikielto kumottua. Iltatehtävässä asukkaiden piti saada ilman apukeinoja sormustin täytettyä kyyneleillä. Apukeinoiksi laskettiin mm. sipuli tai nipistely, vain mielikuvitus oli sallittu. Asukkaat saivat puhua surullisia tarinoita itkun aiheuttamiseksi.

Aluksi kyyneleiden saaminen tuotti ongelmia, mutta tehtäväajan lopussa sormustin alkoi täyttyä. Parhaiten kyyneleitä sai Annika, joka Tanjan mukaan tuotti suurimmat kyyneleet. Tanjan mielestä Annika oli tehtävän paras ja hän itse toiseksi paras. Sormustin ei kuitenkaan ihan täyttynyt, mutta Big Brother poisti silti päiväunikiellon toistaiseksi torstaiaamusta alkaen.

Iltatehtävän jälkeen BB toimitti lisäohjeita asukkaille. BB-TV:n ohjaajat saivat saunaillan porealtaineen, herkkuineen ja juomineen. Johtoryhmän saunaillasta saivat nauttia Mikael, Ben, Tanja ja Siv Anita. Muut asukkaat eivät saaneet nauttia saunasta, porealtaasta tai tarjoiluista. Johtoryhmän jäsenet saivat myös komennella, mutta ilmeisesti heitä ei välttämättä tarvinnut totella.

Johtoryhmän mentyä saunaillan viettoon, muille asukkaille oli tarjolla yöksi ohjelmaa. BB-TV aloitti jälleen toiminnan, kun oli vuorossa koko yön kestävä BB-chat. Asukkaiden piti toimia chat-juontajina ja viestien lähettäjinä niin kauan, kunnes BB toisin määrää.

Chat-lähetyksessä pitää toimia vähintään kolme asukasta kerrallaan, jossa yksi juontaa ja kaksi lähettää viestejä tietokoneella. Viestien kirjoituksessa ei saa lähettää viestejä ulkomaailmaan. Chattiä tekevät kaikki muut paitsi johtoryhmän jäsenet. Asukkaat saavat sopia vuorot ja tehtävän roolit vapaasti. Ne, jotka eivät ole chatissä työvuorossa, voivat halutessaan vaikka nukkua.

BB-chat alkoi hauskasti. Sebastian on hulvaton juontaja, kun Annika, Suvi ja Matti lähettivät toinen toistaan hauskempia viestejä. Sebastian täydensi lähetyksen oivallisilla kommenteillaan. Annikan siirryttyä juontovuoroon nainen nauraa räkätti ensimmäiset minuutit ennen kuin pääsi rytmiin. Tilanne rauhoittui ja viestejä Annika ja muut juontajat vuorollaan alkoivat lukea viestejä jo rutiinilla.

Yö ja juttujen loppuminen ryydytti chat-tiimin työtä. Urhoollisesti chatistä vastaavat asukkaat veivät BB-TV:n lähetystä eteenpäin johtoryhmän juhliessa muualla talossa. BB-chat jatkuu siis aamuun asti.

Lue keskiviikon tehtävänannot Subin BB-nettisivuilta:
Lisäys viikkotehtävään: Keskiviikon tv-ohjelmien kategoriat
Lisäohje viikkotehtävään: Yöchat

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.