Stefan, Terhi ja Suvi häätöäänestykseen

Tällä viikolla häätöäänestykseen nimettiin kolme asukasta, kun häätöuhan alle nimettiin Stefan, Terhi ja Suvi. Oljenkorsikilpailua ei järjestetty tällä viikolla.

Perjantaina pidettiin talossa viikon tauon jälkeen nimeämiset. Tällä viikolla nimeämisistä olivat suojassa finaaliviikkoäänestyksen voittaja Mikael, asukasvaihtoon lähtenyt Janica sekä uudet asukkaat Matti ja Rami. Matti ja Rami eivät myöskään voineet antaa nimeämispisteitä.

Asukkaille kerrottiin jo torstai-iltana nimeämisten rajoitteista, eli keitä ei voi nimetä. Keille annettaisiin pisteitä, pidettiin todella vaikeana, koska kaikia ei pystynyt nimeämään. Muutenkin asukkaat ovat lähentyneet, eikä talossa tuntunut olevan riitoja kenelläkään.

Nimeämisten tulokset julkistettiin päivällä. Yllätys oli, että Big Brother kuulutti vain kolmen asukkaan nimet. Asukkaat spekuloivat, onko tällä viikolla oljenkorsikilpailua. Ensin BB tiedotti katsojille järjestävänsä oljenkorren, mutta perui sen myöhemmin. Syynä BB:n mukaan oli se, että nimeämisten ulkopuolella oli niin paljon asukkaita, ettei oljenkorsikilpailua järjestetä tällä viikolla.

Eniten häätöäänestykseen joutumista pelkäsi Suvi, joka uskoi lähtevänsä sunnuntaina. Hän ei missään tapauksessa haluaisi lähteä, koska Suvi haluaisi olla talossa, kun Janica palaa asukasvaihdosta. Terhi ei ollut yllättynyt paikastaan häätöäänestyksessä, hän oli suorastaan odottanut sitä. Stefan otti nimettynä olonsa rauhallisesti.

Kuudes häätöäänestys käynnistyi päivällä ja ensi sunnuntaina BB-talosta häädetään yksi asukas.

Äänestysohjeet Subin BB-nettisivut

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.