Big Brother 2014 alkaa tänään!

Suomen Big Brother juhlii tänä vuonna kymppisynttäreitä, kun BB-kausi pyörähtää käyntiin tänään. Kymmenes Suomen Big Brother saadaan alkaa tänä iltana Subilla ja 24/7-palveluissa.

Vuoden tauon jälkeen Big Brotherista nähdään tänä vuonna ns. tavisversio, jossa aivan tavalliset ihmiset ovat BB-talon asukkaina. Viime syksynä Big Brotherista nähtiin 41 päivän (kuusi viikkoa) julkkiskausi, mutta tänä vuonna BB palaa juurilleen ja nyt nähdään yli puolet pidempi kausi. Big Brother kestää tänä vuonna 12 viikkoa ja mikäli MTV:n Total-kanavapakerin sivuilta ei puhuta lööperiä, on kausi tarkalleen 84 päivän pituinen.

Alkavasta kaudesta ollaan oltu tuotannon puolesta yllättävän vaitonaisia. On sanottu, että tänä vuonna on uusi BB-talo, joka on rakennettu talon teeman mukaiseksi ja myös sääntöjä on jouduttu muuttamaan uuden talon vuoksi. Yhtään kuvaa talosta ei ole päässyt julkisuuteen, ellei sellaiseksi lasketa pohjapiirrosta, joka näkyi Kim Sainion videopäiväkirjassa 20. elokuuta. Mitään varmuutta ei ole, onko se edes tämän vuoden BB-talosta.

Uusista asukkaista tiedetään sen verran, että taloon ei ole haluttu luovuttajia. Lisäksi yleisö on saanut vaikuttaa yhteen asukasvalintaan, kun yleisö sai äänestää lisahaussa yhden asukkaan taloon heinä-elokuussa. BB-talon uudet asukkaat paljastuvat tänä iltana Kickoff-lähetyksessä.

Kickoff-lähetys nähdään tuttuun tapaan Subilla tänään kello 20 alkaen, joka on suora lähetys. Mari Sainion juontamassa Kickoffissa paljastetaan uusi talo ja laitetaan uudet asukkaat taloon. Uusien asukkaiden muuttoa BB-taloon voi seurata samanaikaisesti myös maksullisissa 24/7-palveluissa netissä ja kaapelissa. Kamerat 24/7-palveluissa käynnistyvät vain hetkeä ennen ensimmäisen asukkaan astumista taloon, eli n. kello 20.

Erityisesti 24/7-palvelun nettikatsojien on hyvä muistaa, että erityisesti ensimmäisenä iltana voi palvelussa esiintyä hitautta ja pätkimisiä todennäköisesti suurten käyttäjämäärien vuoksi. Suuremmalla todennäköisyydellä näkee asukkaiden taloon muuton heti alusta lähtien, jos käynnistää Katsomon 24/7-palvelun tarpeeksi ajoissa ennen Kickoffin alkua. Kameran vaihtoa on myös hyvä välttää ensimmäisten tuntien aikana, jottei menetä yhteyttä kameran vaihdon yhteydessä.

Voihan olla, että tällä kertaa kaistaa on riittävästi tai käyttäjiä ei olekaan linjoilla niin paljoa, mutta varmassa vara parempi. Kaapelikatsojilla kapasiteettiongelmia ei ole, joten television puolella 24/7:aa katsovat saavat luotettavan signaalin BB-talosta heti alusta lähtien. Joka tapauksessa Kickoff-lähetys taloon astumisineen on nähtävissä myös Subilla suorana.

Fanisivustollamme seuraamme Big Brotheria tuttuun tapaan läpi syksyn. Jo kevään ja kesän aikana olemme valmistautuneet kauteen ennakkojuttujen ja uutisointien kautta. Alkavasta kaudesta uutisoimme tärkeimmät tapahtumat ja Kickoffin jälkeen sivustoltamme löytyvät myös tiedot uusista BB-asukkaista. Syksyn aikana myös analysoimme uusia asukkaita erityisessä Asukasarvio-osuudessa, jossa analysoimme asukkaita, teemme rankingeja ja teemme myös muita havaintoja BB-talosta ja asukkaista. 

Sivustollemme on myös päivitetty tiedot Subin lähetyksistä ja BB-lisäpalveluista. Löydät BB-Fanisivuilta myös tausta-artikkeleita BB:stä, kuten esimerkiksi uuden Aikamatka-juttusarjamme, jossa yhdeksän artikkelin muodossa tarjoamme aikamatkan Suomen Big Brotherin aikaisempiin kausiin.

Big Brotherin viralliset nettisivut ovat jo lopullisessa kuosissaan osoitteessa www.mtv.fi/bigbrother. Viralliselta BB-sivustolta löytyvät heti tuoreimmat uutiset ja tiedot uusista asukkaista, kun BB-talossa alkaa tapahtua. BB-nettisivuilta löytyvät kaikki oleelliset tiedot Big Brotheriin liittyen, esimerkiksi kuinka tilata 24/7-palvelu nettiin tai kaapeliin.

Kaikki alkaa olla valmista Big Brotherin juhlakautta varten. Tuoko kymmenes kaudenavaus vihdoinkin takaisin sen Big Brotherin, jota ollaan vuosien alennustilan jälkeen odotettu? Siihen aletaan saamaan vastauksia tästä illasta lähtien.

Big Brother 2014 alkaa! tänään suorana Subilla kello 20.00-22.00!

Lue lisää sivustoltamme:
BB-talon pohjapiirros näkyy ennakkovideoissa? (21.8.2014)
MTV Total: Big Brother 2014 kestää 84 päivää (7.8.2014)
Subin BB-lähetykset kaudella 2014
Tietoja lisäpalveluista, mm. 24/7-palveluista nettiin ja kaapeliin

Lue lisää Big Brotherista MTV:n nettisivuilta:
Big Brotherin viralliset nettisivut
24/7-palveluiden tilausohjeet nettiin ja kaapeliin

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.