Kaksi yötä Big Brotheriin: Mammat vs. Mimmit

Kaudella 2012 nähtiin todellinen vastakkainasettelun kausi. BB-talo asettui kuin kahteen leiriin, jossa toisessa olivat talon vanhat leidit ja toisessa nuoret tytöt. Jälki ei ollut kovin mukavaa katseltavaa kaikkien mielestä.

Kahdeksannesta kaudesta tuli todellinen selän takana puhumisen ja juoruamisen huippunäyte. Talon vanhemmat naiset, Teija ja Anne etunenässä, ottivat johtavan roolin talossa ja keräsivät ympärilleen hovin, joka juonnitteli ja puhui pahaa toisista asukkaista, jotka olivat "sisäpiirin" ulkopuolella.

Teijan ja Annen johtamaan leirin alkujoukkoon kuuluivat myös Ira ja Irina, mutta heidän pudottuaan talosta juorurinkiin liittyivät ainakin Tea, Jonna I., Jonna A. ja Markus. Heidän silmätikuikseen joutuivat erityisesti Katarina, Iida, Johanna ja Tomi.

Juonittelu oli sääntöjen puolesta sallittua, joten siinä ei ollut mitään väärää. Sen sijaan heidän käytöksensä toisiaan kohtaan oli ajoittain hyvin ala-arvoista. Vaikka muiden seurassa heidän kielenkäyttönsä oli pääsääntöisesti hillittyä, ei merkitseviltä katseilta voinut välttyä. Selän takana kieli oli sellaista, jota teki pahaa kuunnella.

Omasta mielestään heidän käytöksessään ei ollut mitään vikaa, kunhan vain ilmaisivat mielipiteitään. Muutenkaan heidän taloelämässään ei tuntunut olevan mitään vikaa, sen sijaan muut tekivät virheitä tai jättivät tekemättä asioita senkin edestä. Totta kai he myös olivat sitä mieltä, että toinen ryhmittymä Iidan johdolla juonitteli heitä vastaan ja yritti saada ulos talosta. Totuus nyt oli ihan toista, mutta mitäs siitä.

Edes Big Brotherin taloon julkisesti soittama ääninauha juorujengin puheista ei saanut ryhmää hillitsemään käytöstään. Puheiden kohteena olleille asukkaille ääninauhan kuuleminen ei tullut yllätyksenä. He olivat jo saaneet vihiä, että heistä puhutaan pahaa, lähinnä ääninauha vain vahvisti heidän epäilyksensä.

Vaikka kauden alussa "mammatiimi" kirosi, kun heidän hienot juonittelusuunnitelmansa meni pieleen ja aina heidän jenginsä jäsen häädettiin talosta. Kauden edetessä tahti muuttui ja myös "mimmitiimistä" alkoi tippua jäseniä. Lopulta kaikki näytti sujuvan kuin käsikirjoituksesta, vaikka kuin piikkinä Teijan lihassa myös Iida pääsi livahtamaan Finaaliin.

Kuin kruununa varsin epämiellyttävälle ja ilkeäsävytteiselle kaudelle Teija nousi voittajaksi jättäen Iidan kakkoseksi. Finaalissa Teija keräsi 52,05 % annetuista äänistä, kun enää kaksi asukasta oli mukana Finaaliäänestyksessä. Finaalin jälkeen Teijaa ei julkisuudessa enää nähty syystä tai toisesta.

Kahdeksannella kaudella Big Brotherin katsojaluvut kääntyivät laskuun, joka ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ole pysähtynyt. Osaltaan huonoa kehitystä selittää tuotannon heikko taso, mutta ei voi olla miettimättä, että talon perusnegatiivinen ilmapiiri ei voinut olla vaikuttamatta katsojalukuihin. Tuotanto saa ottaa tästä paljon piikkiinsä, koska se on ollut hanakasti ohjaamassa talon tapahtumia tiettyyn suuntaan.

Kymmenennen kauden kynnyksellä on syytä miettiä, onko tämä suunta ollut viime vuodet oikea?

Iida ja Teija riitelevät


Video © 2012 Sub / MTV Oy

Lähteet:

Teijan profiili BB-nettisivuilla 2012
Iidan profiili BB-nettisivuilla 2012
Neljä naista Big Brother -talon ensimmäisinä asukkaina (BB-nettisivut 27.8.2012)
Teija arvosteli rankasti nuoria naisia (BB-nettisivut 30.8.2012)
Katarinan mollaamisesta ei tule loppua – Jonna I ja Teija vauhdissa (BB-nettisivut 11.9.2012)
Jonna I kirosi äänestystulosta (BB-nettisivut 24.9.2012)
Teija raivosi Iidalle: Nouse vammasi yläpuolelle (BB-nettisivut 29.9.2012)
Teija pyysi Iidalta anteeksi (BB-nettisivut 5.10.2012)
Annen ja Teijan puheita soitettiin BB-talossa! (BB-nettisivut 6.10.2012)
Teija voitti Big Brotherin 2012, Iida tuli toiseksi (BB-nettisivut 2.12.2012)

Tutustu kausisivustoomme vuodelta 2012

Lue Aikamatka-juttusarjamme aikaisemmat jutut täältä.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.