Big Brotherin sunnuntailähetykset nähdään Nelosella, Kickoff myös Jimillä

Nelosen, Ruudun ja Jimin logot. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Uuden Big Brother -kauden lähestyessä tiedot tarkentuvat pikku hiljaa. Noin kuukausi ennen kauden alkua on tullut tarkennusta Big Brotherin lähetyskanaviin televisiossa. Näyttäisi siltä, että BB:tä nähdään tulevana syksynä kahdella kanavalla.

Kun Nelonen Media tiedotti Big Brotherin paluusta Suomen televisioon, kerrottiin, että ohjelma näkyy Jimillä ja Ruudussa. Elokuun alussa on tullut tarkennusta lähetyskanaviin, sillä ohjelmatietosivusto Telsu.fi:n ohjelmatietoihin oli ilmestynyt BB-ohjelmia myös Nelosen ohjelmistoon. Perjantaina 2. elokuuta tieto näkyy olevan myös Nelosen Big Brother -sivuilla.

Kauden avauslähetys sunnuntaina 1. syyskuuta tulee sekä Neloselta, että Jimiltä kello 21 alkaen. Tässä ns. Kickoff-lähetyksessä esitellään uudet asukkaat ja uusi BB-talo, jonne uudet asukkaat muuttavat suorassa lähetyksessä. Kickoff kestää kaksi tuntia.

Jatkossa näyttäisi Telsu.fi:n mukaan olevan niin, että Big Brotherin sunnuntailähetykset, eli Big Brother Suomi Live tulee Neloselta kello 21.00-22.30. Kerroimme aiemmin Nelonen Median antamiin tietoihin perustuen, että sunnuntain suorat kestäisivät kaksi tuntia ja lähetykset tuleva Jimiltä, mutta ne tulevatkin Neloselta ja kesto on ainakin aluksi vain 1,5 tuntia. Jimin puolelta nähdään kaikki muut BB-lähetykset, eli viikkolähetykset maanantaista lauantaihin kello 21.30-23.00, kuten ennakkoon jo kerrottiin.

Kaikki tv-lähetykset ovat nähtävissä myös Ruutu-palvelussa netissä. Ruudussa on myös tarjolla syyskuun alusta lähtien 24/7-palvelu Ruutu+ -tilaajille.

Big Brother Suomi Live -lähetyksiä sunnuntaisin juontaa Elina Kottonen ja viikkolähetyksiä juontavat vuoropäivin Kimmo Vehviläinen ja Alma Hätönen. Big Brother 2019 kestää 10 viikkoa ja finaali käydään sunnuntaina 16. lokakuuta.

Big Brother 2019 -lähetykset Nelonen Median jakelukanavissa:

Kauden avaus Nelosella ja Jimillä 1.9.2019 klo 21.00-23.00
Big Brother Suomi Jimillä 2.9.2019 alkaen ma-la klo 21.30-23.00
Big Brother Suomi Live Nelosella 8.9.2019 alkaen sunnuntaisin klo 21.00-22.30
Kaikki lähetykset Ruutu-palvelussa ja Ruutu+:ssa myös 24/7-palvelu

Kuukausi aikaa Big Brotheriin - tämä tiedetään tulevasta kaudesta tällä hetkellä (1.8.2019)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.