Kahdeksannella viikolla BB-talossa ei järjestetty normaaleja nimeämisiä. Big Brother oli määrännyt Minnan, Sampon ja Markon häätöäänestykseen rangaistuksena sääntörikkomuksesta ja Esa A. joutui häätöäänestykseen BB-talon päällikön nimeämänä.
Minnan, Sampon ja Markon rangaistus tuli lauantaina 10. lokakuuta (päivä 47) tehdystä paellavarkaudesta, jossa kolmikko söi paellaa paratiisin puolelta Danan synttäreillä. Häätöäänestykseen joutumisen lisäksi heiltä oli rangaistukseksi evätty tällä viikolla oikeus nimetä ja osallistuminen päällikkökisaan.
BB-talon päällikkö Sami nimesi Esa A:n neljänneksi asukkaaksi häätöäänestykseen. Big Brother oli määrännyt päällikölle tämän tehtävän, jonka Sami suoritti heti tultuaan valituksi päälliköksi. Samin piti kertoa päiväkirjahuoneessa asukkaan nimi ja perustelut valinnalle. Myöhemmin muille asukkaille näytettiin valinta perusteluineen talon televisiosta.
Samin perustelut Esa A:n nimeämiselle:
- Huolimatta siitä, että välit Esa A:han ovat päässeet syventymään, niin tulen muiden asukkaiden kanssa paremmin toimeen ja heidän kanssa on mukavampi viettää aikaa ja keksiä kaikenlaista pikku jekkua. Esa A on kuitenkin vielä hieman etäinen, joten keksimättä mitään sen suurempaa meriselitystä, nimeän Esa A:n häätöäänestykseen.