Suomen viidenneksi Big Brother -voittajaksi kruunattiin Aso. Hän kukisti tiukassa voittajaäänestyksessä Kätlinin, Esa A:n ja Antin.
Kausi 2009
Suomen Big Brotherin viidennen kauden finaalissa nähtiin neljä asukasta. Voittajaksi selviytyi Aso ja häädetyiksi ennen häntä joutuivat Kätlin, Esa A. ja Antti.
Kolmannellatoista viikolla oli viimeinen häätöäänestys, jolloin oli todellinen joukkohäätö, kun peräti neljä asukasta häädettiin. Kaikki asukkaat olivat häätöäänestyksessä, jossa häädettiin Stephania, Toni, Dana ja Sampo.
Torstaina BB-talossa järjestettiin valenimeämiset, mutta niillä ei ollut mitään merkitystä, sillä Big Brother oli määrännyt kaikk...
Kolmannellatoista viikolla järjestettiin valenimeämiset. Näillä nimeämisillä ei ollut mitään merkitystä, sillä BB pisti kaikki varsinaiset asukkaat suoraan kauden viimeiseen häätöäänestykseen.
Kahdennellatoista viikolla BB-talosta häädettiin alkuperäisasukkaisiin kuulunut Sami. Hän hävisi häätöäänestyksessä Tonille, Stephanialle, Esa A:lle ja Kätlinille.
Kahdennellatoista viikolla häätöäänestyksessä on viisi asukasta. Häätöuhan alla ovat Toni (8 pistettä), Stephania (4 pistettä), Sami (4 pistettä), Esa A. (4 pistettä) ja Kätlin (3 pistettä).
Yhdennellätoista viikolla BB-talosta häädettiin Saranna. Hän hävisi häätöäänestyksessä Antille, Danalle, Stephanialle ja Esa A:lle.
Yhdennellätoista viikolla nimeämisten perusteella häätöäänestykseen joutuivat Antti, Esa A. ja Stephania. Äänestyksessä ovat rangaistuksen vuoksi myös Saranna ja Dana.
Kymmenennellä viikolla BB-talosta häädettiin Iida. Hän hävisi häätöäänestyksessä Tonille, Antille ja Stephanialle.
Kymmenennen viikon nimeämisistä Big Brother pisti häätöäänestykseen neljä kesken kauden tullutta asukasta. Äänestyksessä tällä viikolla ovat Antti, Iida, Stephania ja Toni.
Yhdeksännellä viikolla BB-talosta häädettiin Marko. Hän hävisi häätöäänestyksessä Sampolle, Asolle, Samille ja Tonille.
Yhdeksännellä viikolla häätöäänestykseen joutui viisi asukasta. Nimeämisten perustella äänestykseen joutui Marko (7 pistettä) ja Sampo (5 pistettä), rangaistuksena Aso, Sami ja Toni.
Kahdeksannella viikolla BB-talosta häädettiin Minna. Hän hävisi häätöäänestyksessä Markolle, Sampolle ja Esa A:lle.
Kahdeksannella viikolla BB-talossa ei järjestetty normaaleja nimeämisiä. Big Brother oli määrännyt Minnan, Sampon ja Markon häätöäänestykseen rangaistuksena sääntörikkomuksesta ja Esa A. joutui häätöäänestykseen BB-talon päällikön nimeämänä.
Seitsemännellä viikolla BB-talosta häädettiin Justiina. Hän hävisi murskalukemin toisena häätöuhan alla olleelle Markolle.
Seitsemännellä viikolla häätöäänestykseen joutui kaksi asukasta. Häätöäänestykseen joutuivat Justiina (9 pistettä) ja Marko (6 pistettä).
Kuudennella viikolla BB-talosta häädettiin Esa J. Hän hävisi häätöäänestyksessä Kätlinille, Esa A:lle, Sampolle, Tonille ja Markolle.
Kuudennen viikon nimeämisissä häätöäänestykseen joutui kuusi asukasta. Häätöuhan alla ovat Esa A. (6 pistettä), Marko (6 pistettä), Kätlin (4 pistettä), Toni (4 pistettä), Sampo (4 pistettä) ja Esa J. (4 pistettä).
Kuudennella viikolla Big Brother poisti Ninon Big Brother -talosta sääntörikkomuksen takia. Poistaminen tapahtui tiistaina päiväkirjahuoneen kautta.
Nino poistettiin BB-talosta tiistaina 29.9.2009 klo 14.16. Syynä oli Sammon yksityisyyden loukkaus edellisenä yönä makuuhuoneessa. Päätös poistamisesta oli tuotantoyhtiön, eikä Sampo pystynyt vaikutt...
Viidennellä viikolla BB-talosta häädettiin Ragnar. Häätöäänestyksessä hän koki tappion Kätlinille.
Viidennellä viikolla häätöäänestykseen joutui kaksi asukasta. Tällä viikolla häätöuhan alla ovat Ragnar (12 pistettä) ja Kätlin (6 pistettä).
Viidennellä viikolla Big Brother -talosta häädettiin peräti kaksi asukasta. Talon joutuivat jättämään Lotta ja Tuija, jotka hävisivät häätöäänestyksessä Kätlinille ja Ninolle.
Häätöäänestys oli todella tiukka tilanteet vaihtuivat illan aikana useasti. Jokainen häätöuhan alla ollut oli jossain vaiheessa illan aikana putoamisvaarassa.
Lopulta siis...
Neljännellä viikolla häätöäänestyksessä on jälleen neljä asukasta. Nimetyiksi joutuivat Nino (8 pistettä), Lotta (5 pistettä), Tuija (5 pistettä) ja Kätlin (4 pistettä).
Kolmannella viikolla BB-talosta häädettiin Jelena. Hän hävisi häätöäänestyksessä Tuijalle, Ragnarille ja Kätlinille.
Kolmannella viikolla saivat kaikki asukkaat nimetä kaikkia asukkaita, lukuun ottamatta päällikkö Asoa, jolla oli koskemattomuus. Häätöäänestykseen joutui neljä asukasta, Tuija (8 pistettä), Kätlin (7 pistettä), Jelena (6 pistettä) ja Ragnar (6 pistettä).
Tämän kauden ensimmäisessä häätöäänestyksessä BB-talosta joutui poistumaan Terttu. Hän hävisi äänestyksessä Asolle ja Esa A:lle.
Viidennen Big Brotherin ensimmäiset nimeämiset pidettiin vasta toisella viikolla. Ensimmäiseen häätöäänestykseen joutui kolme asukasta, Aso, Terttu ja Esa A.