Neljä uutta asukasta majoittui BB-taloon - päivitetty 14.09.2008, 23:41

Kolmannen sunnuntain Talk Show oli toimintaa täynnä. Normaalin häädön lisäksi lähetyksessä koettiin Andreakselle kerrottu iloinen uutinen ja taloon tuli myös neljä uutta asukasta.

Talk Show -lähetyksen alkupuolella Andreakselle kerrottiin, että hänen kihlattunsa on raskaana. Tieto kerrottiin niin, että Andreaksen kihlattu oli terassilla ja Andreas seisoi olohuoneessa. Andreaksen kihlattu välitti viestin sanakorteilla, jotka hän näytti oven lasien läpi. Saatuaan tiedon, Andreas luhistui lähes täysin ja alkoi itkeä hervottomasti. Pian muut asukkaat tulivat ensin lohduttamaan ja sitten onnittelemaan tulevaa isää.

Ensimmäisen tunnekuohun laannuttua, uusi oli jo tulossa. Taloon asteli neljä uutta asukasta: Tuuli, Antti, Anniina ja Jari-Matti. Kaikki asukkaat astelivat yhtä aikaa asukkaiden istuessa sohvalla häätölähetyksen aikana. Tyrmistys oli suuri ja asukkaat tervehdittiin joukkoon mukaan juuri ennen kolmatta häätöä.

Markon häädön jälkeen ilta jatkui uusiin asukkaisiin tutustuessa. Suurin osa asukkaista oli innokkaina kyselemässä uusista tulokkaista erinäisiä asioita ja uudet halusivat pikaperehdyksen talon tavoille. Tosin kaikki eivät olleet kovin innokkaita uusimmasta käänteestä. Nihkeimmin uusiin asukkaisiin suhtautuivat Marianna, Marianne ja Mia, jotka vetäytyivät omaan keskustelurinkiin Talk Show'n päätyttyä.

Ilta etenee ja asukkaat tutustuvat toisiinsa. Illan etenemistä voi seurata 24/7-palveluista ja Subin nettisivuilta.

Marko häädettiin ennätystiukassa äänestyksessä

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.