Aso, Minna ja Sami suorittamaan valvomisrangaistusta

Asukkaat olivat syyllistyneet useisiin sääntörikkomuksiin viime päivinä. Big Brother päätti torstaina rankaista slummin asukkaita kaikista sääntörikkeistä.

Big Brother oli ilmoittanut asukkaille tulevasta rangaistuksesta jo tiistaina. Tälläin BB kertoi asukkaille, että pihalle oli virtsattu, slummin ja paratiisin välistä rajaa oli loukattu ja paratiisin asukas Lotta oli luovuttanut valkosipulia slummin puolelle.

Torstaina asukkaille annettiin rangaistus, jonka kärsivät slummin asukkaat. BB käski, että slummin asukkaat valitsevat keskuudestaan kolme asukasta, jotka valvovat niin kauan, kunnes BB toisin määrää. Valvominen tapahtuu niin, että kaksi valvoo olohuoneessa ja yksi makuuhuoneessa.

Rangaistuksen kuulemisen yhteydessä edellä mainittuun "syntilistaan" oli tullut yksi lisäys. Asukkaat olivat syyllistyneet myös juonitteluun, mutta tätä ei BB:n toimesta tarkennettu. Slummin asukkaat olivat luonnollisesti allapäin kuultuaan rangaistuksesta.

Keskustelujen jälkeen slummilaiset valitsivat rangaistuksen kärsijöiksi Ason, Minnan ja Samin. Myös muita ehdokkaita oli, mutta esimerkiksi Esa J. kieltäytyi kunniasta migreeniin vedoten. Aso ja Sami valitsivat valvomispaikakseen olohuoneen, Minna meni makuuhuoneeseen.

Rangaistuksen kärsimisen aikana Aso, Minna ja Sami saavat poistua paikoiltaan ainoastaan ulkovessaan luonnollisille tarpeilleen. Muuten rangaistuksen kärsijöiden on pysyttävä määrätyillä paikoillaan.

Lue uutisemme aiheesta tiistailta:
Rankkuja ropisee jälleen (15.9.2009)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.