Amanda, Annika, Janica, Stefan ja Tanja neljänteen häätöäänestykseen

Kauden neljänteen häätöäänestykseen joutuneet asukkaat selvisivät, kun Terhi suoritti perjantaina oljenkorsivaihdon. Terhi vaihtoi häätöäänestykseen tilalleen Amandan ja häätöäänestyksessä ovat siis Amanda, Annika, Janica, Stefan ja Tanja.

Iltapäivällä käydyn oljenkorsikilpailun voitti Terhi, joka sai eniten askelia tanssikilpailussa. Illalla Terhi teki oljenkorsivaihdon, jossa hän otti tilalleen häätöäänestykseen Amandan.

Perusteluikseen Terhi sanoi, ettei halunnut äänestykseen miestä, koska naisilla on talossa ylivoima. Toinen perustelu oli se, että Amanda ei ole ollut vielä äänestyksessä, eikä hän halunnut laittaa ketään muuta toista kertaa äänestykseen.

Itkuinen Terhi haki Amandan helvetin kokoontumispaikalta, Tuonelan seisaakkelta. Terhi oli Amandalle pahoillaan, mutta Amanda ei ollut katkera Terhille. Oljenkorsikisan jälkeen Terhi pohti hetken Annikan korvaamista jollakin toisella, mutta päätyi lopulta pelastamaan itsensä.¨

Benille Amandan valinta oli yllätys. Ben oli odottanut itsensä valitsemista häätöäänestykseen. Amandan joutumisesta häätöäänestykseen hän oli huolissaan. Kovasti huolissaan oli myös taivaan puolella Stefan, joka kertoi Veeralle, että olisi oljenkorsikisan voittaessaan vaihtanut Annikan Suviin.

Häätöäänestyksessä tällä viikolla ovat siis Amanda, Annika, Janica, Stefan ja Tanja. Yksi heistä häädetään ensi sunnuntain Talk Show'ssa.

Lue lisää:
Äänestysohjeet Subin BB-nettisivuilla
Terhi voitti dramaattisen oljenkorsikisan

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.