Suvi uhkasi luovuttaa viikkotehtävän - perui kuitenkin aikeensa

Viikkotehtävä taivas ja helvetti on vienyt asukkaat äärimmilleen. Lauantaina edettiin siihen pisteeseen, että Suvi uhkasi luovuttaa viikkotehtävän. Big Brother kuitenkin ilmoitti kovasta rangaistuksesta, mikäli näin tekee.

Helvetin asukkaat suorittivat lauantaina jälleen salatehtävää, jossa heidän piti esittää taivaan asukkaille kärsivänsä entistä kovemmin. Viimeisimmässä tempussa helvetin asukkaat kantoivat hiiliä yksitellen Harmin paikasta lisähuoneeseen. Tehtävässään osan helvetin asukkaista piti esittää, että he haluavat luovuttaa viikkotehtävän, koska heitä "hajottaa".

Suvi ei kestänyt helvetin asukkaiden viimeisintä näytöstä ja hän romahti täysin. Nainen pillahti itkuun ja otti taivaan puolelta ruokaa ja vei ne lisähuoneeseen. Samalla Suvi ilmoitti luovuttavansa viikkotehtävän, koska hän ei kestänyt tilannetta, jossa asukkaat riitelevät keskenään. Suvin mukaan ihmissuhteet eivät voi mennä viikkotehtävän ja pelin edelle.

Suvi yllytti myös muita luovuttamaan, mutta helvetin asukkaat eivät halunneet tätä tehdä. Helvetin asukkaat kuitenkin pelästyivät Suvin käytöstä ja tajusivat menneensä liian pitkälle. Helvetin asukkaat tekivät päätöksen, että eivät luovuta viikkotehtävää, mutta eivät myöskään "heitä lisää löylyä" taivaan asukkaita provosoidakseen, vaikka BB niin käskisi. Sebastian oli eniten huolissaan, etteivät asukkaat ja BB ota huomioon inhimillisyyttä tehtävää suorittaessa.

Luovutuksestaan ilmoittanut Suvi kutsuttiin pian päiväkirjahuoneeseen kahteen eri otteeseen. Ensimmäisen kerran jälkeen ei ollut mitään erikoista kerrottavaa, mutta toisella kerralla hän sai kertoa muille asukkaille, että mikäli joku haluaa luovuttaa tai ei suorita tehtävää loppuun saakka, BB poistaa hänet talosta. Muut asukkaat sanoivat Suville, ettei hän menisi missään tapauksessa luovuttamaan.

Suvin luovutuspuheet olivat päättyneet pk-huonekäyntiin. Suvi puki päälleen viikkotehtävään kuuluvat vaatteet ja jatkoi tehtävän suoritusta. Tunnelma oli kuitenkin maassa niin taivaan kuin helvetin puolella. BB toimitti asukkaille tunnelman parantamiseksi kunnon ruokaa, helvettiin kebabia ja taivaaseen tacoja.

Viikkotehtävän on tarkoitus jatkua ensi viikolle saakka.

Lue myös:
Jakaantuminen taivaaseen ja helvettiin (3.10.2011)
Taivas ja helvetti jatkuu ensi viikolle (5.10.2011)
Big Brother ei salli viikkotehtävän luovuttamista (6.10.2011)
Helvetin olot alkoivat parantua (7.10.2011)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.