Big Brother ei salli viikkotehtävän luovuttamista

Käynnissä oleva taivas ja helvetti -viikkotehtävä on kiristänyt erityisesti helvetin asukkaiden hermoja. Pinna on kiristynyt monilla siihen pisteeseen, että jopa luovuttamisesta on puhuttu. Big Brother ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin niskottelevia asukkaita kohtaan.

Taivaassa ja helvetissä ovat olleet samat asukkaat maanantaista saakka. Helvetin asukkaiden hermot ovat kiristyneet kärsimystensä vuoksi, kun he ovat joutuneet käyttämään kiirastulilaitetta, konttaamaan tai kävelemään kivipolulla tai palvelemaan taivaan asukkaita.

Luovutusmieliala on noussut päivä päivältä ja luovuttamisesta ovat puhuneet lähes kaikki helvetin asukkaat. Mikael on niitä harvoja, jotka eivät ole olleet luovuttamisen kannalta. Eniten luovuttamisesta ovat puhuneet Annika ja Salar.

Myös taivaan puolella on ollut luovutuspuheita, kun viikkotehtävän ohjeita rikottiin viime yönä. Veera oli valmis luovuttamaan, jos helvetissä niin halutaan. Tilanne johtui siitä, kun Annika hajosi tehtävään, jossa hänen ja Salarin piti kävellä kivipolulla niin pitkään, kun BB käskee. Keskeytettyään kävelyn Annika astui kivipolulta sivuun, halasi Veeraa ja lainasi Veeran takkia.

Big Brother on huomioinut asukkaiden luovutuspuheet. BB aikoo puuttua kovalla kädellä tilanteeseen, mikäli asukkaat aikovat luovuttaa. Mikäli asukkaat luovuttavat viikkotehtävän, uhkaa BB poistaa vähintään yhden asukkaan talosta, kerrotaan BB-nettisivuilla. Tähän voidaan mennä, mikäli viikkotehtävän ohjeita rikotaan tahallisesti tai viikkotehtävä luovutetaan kokonaan.

Talosta poistouhka koskee myös finaaliviikkoäänestyksen voittanutta Mikaelia. Voitettuaan äänestyksen Mikael on suojassa nimeämisiltä ja häätöäänestyksiltä, mutta muuten häntä sitovat BB-talon säännöt ja BB:n käskyt aivan kuten muitakin asukkaita.

BB on paljastanut Sebastianille eilen päiväkirjahuoneessa, ettei viikkotehtävä pääty tänään tai huomenna, vaan vasta ensi viikolla. Tänään Sebastian sai paljastaa yhdelle asialle tämän salaisuuden, mutta ei muille asukkaille. Sebastian kertoi viikkotehtävän jatkumisesta Mikaelille.

Lue myös:
Jakaantuminen taivaaseen ja helvettiin (3.10.2011)
Taivas ja helvetti jatkuu ensi viikolle (5.10.2011)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.