Hakukiertue päättyi Helsinkiin

Lauantaina saatiin päätökseen tämän vuoden Big Brotherin hakukiertue. BB-taloon on kuitenkin vielä mahdollista päästä nettihaun kautta, joka jatkuu vielä toistaiseksi.

Tänä vuonna hakukiertue kattoi vain kolme paikkakuntaa ja neljä hakutilaisuutta Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Nettihaun paluun myötä hakukiertue oli päätetty keskittää vain suurimpiin kaupunkeihin, koska netissä voi hakea mistä tahansa helposti.

Hakukiertueella oli tuotannon mukaan tänä vuonna aiempaa vähemmän väkeä. Tähän oli syynä nettihaku, joka kasvatti kuitenkin hakijamäärää viime vuosista. Perjantaina Subin julkistaman tiedon mukaan hakijoita on ollut noin 1800, kun niitä on ollut viime vuosina 600-1000. Hakijamäärä on siis vähintään kaksinkertaistunut.

Hakukiertueen viimeinen etappi oli Helsingin toinen hakutilaisuus tänään lauantaina. BB-taloon on kuitenkin vielä mahdollisuus päästä nettihaun kautta, sillä se jatkuu toistaiseksi. Subin mukaan 24-30 -vuotiaat henkilöt ovat olleet nettihaun ansiosta aikaisempaa aktiivisempia.

Hakukiertueen vähäisemmästä väkimäärästä huolimatta hakijajoukko on ollut viime vuosia laadukkaampaa. Kokeilijoita ja huumorilla hakevien määrä on vähentynyt. Tuottaja Mikko Räisäsen mukaan hakijat ovat olleet motivoituneita ja mukana on ollut paljon aikaisempina vuosina hakeneita. Räisäsen mukaan jopa kolmatta tai neljättä kertaan taloon yrittäneitä on ollut joukossa.

Suomen seitsemäs Big Brother nähdään syksyllä Subilla.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.