Mustat ruusut eivät riittäneet huonosti käyttäytyneille asukkaille - viikkotehtävä epäonnistui

Asukkaiden tämän viikon viikkotehtävä oli käytöskukka, jossa asukkaiden piti käyttäytyä sivistyneesti. Viikkotehtävä päättyi torstaina epäonnistumiseen ja asukkaat joutuivat niukalle viikkobudjetille.

Maanantaina alkanut käytöskukka-viikkotehtävä testasi, kuinka hyvää käytöstä asukkaat pystyvät ylläpitämään. Jotta viikkotehtävä onnistuisi, asukkaiden on käyttäydyttävä sivistyneesti, olla hermostumatta ja ehdoton kiroilukielto oli voimassa. Äänestyksen jälkeen asukkaat päätyivät 99:n vedonlyöntiprosenttiin, vaikka moni - vaikkakin vähemmistö - oli hieman pienemmän prosentin kannalla.

Viikkotehtävän oheen asukkaat saivat lisätehtäviä, jotka oli tehty tehtävän vaikeuttamiseksi. Asukkailla oli kolme tehtäväpistettä, joissa he joutuivat lajittelemaan postimerkkejä, pussittamaan jauhoa ja kokoamaan pienoismallia. Lisäksi BB oli antanut asukkaille SEIS-tehtävän, jossa piti pysähtyä paikoilleen ja pysyä siinä, tapahtui mitä tahansa. Tehtävässä epäonnistuneille olisi rangaistuksena paikka häätöäänestykseen.

Tehtäväpisteet eivät aiheuttaneet mainittavaa hermojen kiristystä ja oikeastaan asukkaat pitivät puhdetöistä, joita piti tehdä Big Brotherin niin käskiessä. Ainoastaan jauhojen meneminen nenään ja liiman haju pienoismallin rakennuksessa aiheutti pientä haittaa, mutta tehtäväpisteillä suoritettiin tehtäviä hyvässä hengessä keskustellen.

Enemmän ongelmia aiheutti asukkaiden yleinen käytös. Normaalissa puheessa esiintyi silloin tällöin kirosanoja, ruokailutavat olivat hakusessa ja päähineitä pidettiin sisällä. Tässä oli vain muutamia epäkohtia tältä viikolta. Edes BB:n huomautus tiistaina huonoista käytöstavoista mustien ruusujen kera ei aiheuttanut tarvittavaa terästystä asenteeseen. Viikkotehtävää ei oikeastaan edes huomannut talon arjessa. Satunnainen 24/7-katsoja olisi luullut tehtäväpisteiden olleen varsinainen viikkotehtävä, vaikka ne olivat vain oheistoimintaa.

SEIS-tehtävä aiheutti enemmän polemiikkia. BB vaikeutti asukkaiden liikkumattomuutta soittamalla musiikkia SEIS-komentojen aikana. Pysähtymiset aiheuttivat pieniä pyrskähtelyjä ja musiikin soittaminen sai erityisesti Suvin tunteet pintaan kyynelien muodossa. Ensimmäinen todellinen virhe tehtävässä nähtiin, kun BB kuulutti SEIS:n Netan astuessa taloon maanantaina. Entisen haaremiasukkaan taloon astuminen repeilytti Annikaa siinä määrin, että Suvi puhkesi täyteen nauruun, mutta Suvi pysyi kuitenkin suhteellisen liikkumattomana. Myös Janicalla oli pientä huojuntaa Netan taloon tulon yhteydessä.

Lisää vaikeutusta oli keskiviikkona, kun taloon tuli kummallisia vieraita lentävien kalojen muodossa. Lentävät kalat kiusasivat asukkaita lentämällä heidän lähelleen ja pahiten toinen veijareista häiritsi Annikaa niin, että espoolaisneitokainen pelästyi pahanpäiväisesti. Liikkumisluvan saatuaan Annika kirosi BB:n pohjasakkaan ja hän menetti hetkeksi kiinnostuksensa viikkotehtävään. Pian Annika kuitenkin unohti koko tilanteen ja palasi hymyileväksi itsekseen.

Onnistuminen arvelutti

Torstaina päättynyt viikkotehtävä jätti asukkaat hieman ihmetyksen valtaan. He eivät olleet oikein selvillä, mikä oli viikkotehtävän onnistumisen pointti. Osa asukkaista epäili, että viikkotehtävään liittyisi salatehtävä, joka ratkaisisi viikkotehtävän onnistumisen. Näin oli käynyt muutamaan kertaan tällä kaudella, mutta nyt tällaisesta ei ole kyse. Asukkaiden käytös viikon aikana ratkaisi tehtävän onnistumisen.

Viikkotehtävän onnistumisesta asukkaat eivät olleet aivan varmoja. Rami pelkäsi, että viikkotehtävä epäonnistuu. Rami oli jo viikkotehtävän alusta lähtien ollut sitä mieltä, että joidenkin asukkaiden asenteessa oli korjaamisen varaa. Etenkin Tanjan asenne oli ollut viikkotehtävään erityisen huono heti alusta lähtien, suorastaan luovutushenkinen.

Asukkaat saivat kuulla viikkotehtävän tuloksen torstaina illansuussa. BB kokosi asukkaat sohvalle. Viikkotehtävän aikana asukkaat olivat saaneet BB:ltä ruusuja käytöksensä mukaisesti. BB oli antanut vain mustia ruusuja tiistaina, mutta tämän jälkeen niitä ei nähty, koska BB ei löytänyt tarpeeksi mustia ruusuja. Jos käytös olisi ollut hyvää, olisivat asukkaat saaneet punaisia ruusuja.

BB julisti viikkotehtävän epäonnistuneeksi ja asukkaiden viikkobudjetti on vain 1,10 yksikköä. Viime viikolla BB ilmoitti, että viikkotehtävän epäonnistuessa, asukkaat joutuvat tulemaan toimeen niukoilla ruokavaroilla. Sebastian kritisoi asukkaiden asennetta viikkotehtävässä, erityisesti niiden, jotka vaativat 99:n vedonlyöntiprosenttia. Yksi näistä oli Rami, joka puolusti 99-kantaansa, että pienemmällä prosentilla ei olisi enää asennetta tehdä tehtävää. Sebastian heitti takaisin, että oliko nyt asennetta. Suvi ja Sebastian herättelivät keskustelua pienemmästä prosentista, mutta suurta vastakaikua se ei saanut.

Virheitä viikkotehtävän aikana myönneltiinkin, vaikka BB ei näyttänyt niistä klippejä tällä kertaa. Esimerkiksi Annika myönsi virheensä SEIS-tehtävän aikana kalojen lähenneltyä naista ja kiroilukiellon rikkomista lähes kaikki myöntelivät rikkoneensa puolivahingossa. Myös ruokailun käyttäytymissäännöissä oli asukkaiden mielestä petraamisen varaa, aina ruoka suussa puhumisesta lähtien.

Kovin suurta pettymystä ei asukkaiden keskuudessa nähty. Osa oli jo odottanut, että viikkotehtävä epäonnistuu, vaikka jotkut miettivätkin salatehtävää viikkotehtävän pelastajaksi. Suurin pettyjä oli Sebastian, joka meni makuuhuoneeseen murjottamaan käytyään ensin BB:n juttusilla päiväkirjahuoneessa.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.