Neljä uutta asukasta taloon tänään - paikka talossa on ansaittava

Big Brother -talo saa tänään neljä uutta asukasta. Kaikki heistä eivät kuitenkaan pääse automaattisesti täysivaltaisiksi asukkaiksi, vaan paikka talossa on ansaittava.

Illan Talk Show'ssa BB-taloon muuttaa neljä uutta asukasta. Heistä vain yksi saa jäädä taloon täysivaltaiseksi asukkaaksi. Paikka talossa ansaitaan kilpailun kautta, kertovat BB-nettisivut, mutta asiasta ei paljasteta sen tarkemmin.

BB-nettisivut uutisoivat lauantaina, että talo kokee myös kahtiajaon tänään, kun asukkaat jaetaan kahteen ryhmään illan aikana. Uudet asukkaat liittyvät tähän kahtiajakoon jollain tavalla. Kahtiajakoon ja uusiin asukkaisiin liittyviä juonenkäänteitä paljastetaan suorassa Talk Show -lähetyksessä.

Tämän illan Talk Show'ssa ratkeaa myös viime sunnuntaina alkanut finaaliviikkoäänestys. Kaikki talossa tällä hetkellä olevat asukkaat ovat olleet äänestyksessä, jonka voittaja pääsee suoraan finaaliviikolle. Asukkaat tietävät olevansa äänestyksessä, mutta he eivät tiedä millaisessa äänestyksessä. Asukkaat luulevat olevansa häätöäänestyksessä.

Vaikka finaaliviikkoäänestyksen tulos ratkeaa tänään, siitä ei kerrota asukkaille vieläkään kaikkea. Illan Talk Show'ssa asukkaille paljastetaan jotain äänestyksestä, mutta luultavasti ei vielä sitä, että yksi asukkaista saa koskemattomuuden nimeämisistä ja häätöäänestyksistä finaaliviikolle asti. Muuten asukasta koskevat samat ehdot ja säännöt kuin muitakin BB-talon asukkaita.

Big Brother Talk Show tänään Subilla kello 21.00 alkaen

Asukkaat saivat tietää olevansa äänestyksessä, uusia asukkaita taloon sunnuntaina (8.9.2011)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.