Viimeisetkin asukkaat saivat tiedon finaaliviikosta, Janica ei suostunut uskomaan

Tiistaina Big Brother paljasti lopuillekin asukkaille, että tällä hetkellä ei ole käynnissä BB:n finaaliviikko, vaan se on vasta ensi viikolla. Janica ei edelleenkään suostunut uskomaan tietoa ja ilmoitti halustaan lähteä talosta jo tänä sunnuntaina.

BB-kauden 14. viikko käynnistyi eilen maanantaina. Perinteisesti Suomen BB on kestänyt noin 14 viikkoa, mutta tänä vuonna kauden kesto on viikon pidempään. Asukkaille annettiin ymmärtää viime perjantaina, että nyt olisi käynnissä finaaliviikko.

Salaisuuden verhoa alettiin raottamaan maanantai-iltana, kun BB toimitti Benin välityksellä kirjekuoren Benille ja talon naisille. BB paljasti kirjeessä, että nyt ei ole vielä finaaliviikko ja se on vasta ensi viikolla. Neljälle asukkaalle paljastettiin myös se, että finaalipäivä on 11. joulukuuta. Tieto masensi naiset ja etenkään Janican mielestä BB vain huijasi heitä.

Sebastianille ja Mikaelille ei paljastettu finaaliviikon ajankohtaa vielä maanantaina, koska kaksikko oli kirjeen lukemisen aikaan tarkoituksella päiväkirjahuoneessa. Sebastian ja Mikael saivat tietää asian tiistaina, kun BB kutsui Sebastianin pk-huoneeseen ja sai kuulla finaalista. Tämän jälkeen Sebastian sai luvan kertoa asiasta muille asukkaille.

Sebastianin kerrottua asiansa, Suvi naureskeli, että he tiesivät jo, muttei Sebastian tai Mikael. Vasta tiedon saaneelle mieskaksikolle kerrottiin maanantain tapahtumista. Janica ei tämänkään jälkeen uskonut tietoon. Janica oli vakaassa uskossa, että Finaali on jo tällä viikolla. Edes Tanjan vakuuttelut, että Finaali on vasta 11. joulukuuta, eivät auttaneet.

Janica masentui Finaalin "siirtymisestä". Nainen purskahti itkuun ja vannotti, että lähtee talosta ensi sunnuntaina hinnalla millä hyvänsä. Janica toivoi, että hänet nimettäisiin häätöäänestykseen ja katsojat häätäisivät hänet talosta. Jos Janicaa ei häädettäisi, Janica pohti talosta karkaamista sunnuntaina. Asukkaat eivät vielä tiedä, että tällä viikolla BB järjestää live-nimeämiset loppuviikosta.

Muut asukkaat yrittivät rauhoitella Janicaa ja muuttamaan mieltään. Janica pysyi kuitenkin järkkymättömänä, koska oli luvannut lapsilleen, että hän palaa kotiin viimeistään tulevana sunnuntaina. Lohduton Janica vetäytyi makuuhuoneeseen itkemään saaden Sebastianin mukaan lohduttamaan.

Sebastian otti itse tiedon finaaliviikosta varsin raskaasti. Myös hän olisi halunnut, että BB päättyy jo tällä viikolla. Sebastian ihmetteli pk-huoneessa, että miten BB luulee asukkaiden jaksavan vielä yhden "ylimääräisen" viikon.

Uusi viikko alkoi valeviikkotehtävällä, osa sai tietää finaalipäivän (28.11.2011)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.