Asukkaille paljastettiin Finaaliviikon äänestyskäänne ja huijattiin voittopotin hupenemisella

Big Brotherin Finaaliviikolle selvinnyt viisikko sai maanantaina kuulla, etteivät he ole vielä Finaalissa, vaan perjantaina häädetään yksi asukas. Lisäksi asukkaita huijattiin sillä, että heidän sääntörikkomuksistaan hupenee Big Brotherin pääpalkinto.

Finaaliviikko valkeni asukkaille kärttyisissä tunnelmissa, ainakin Tean kohdalla. Sunnuntaina häädetyltä Jonna A:lta Häädetyn herjan saanut Tea joutui vesinaiseksi, joka ärsytti naista suunnattomasti. Muutenkin aamuäreän Tean viikon alusta ei meinannut tulla mitään ja Big Brother joutui huomauttamaan mm. siitä, että kaikkien on osallistuttava BB:n määräämään aamujumppaan.

Tean mieli parani kuitenkin myöhemmin, kun BB käski asukkaat lisähuoneeseen. Siellä asukkaita odotti runsas brunssi tarjoiluineen, joihin sisältyi myös kuohujuomaa. BB oli toimittanut asukkaille postia, jossa heitä onniteltiin Finaaliviikolle pääsemisestä. Asukkaat saivat myös kuulla, että tällä viikolla ei ole viikkotehtävää, vaan päivätehtäviä, jotka vaikuttavat Big Brotherin pääpalkinnon, 50 000 €:n, voittamiseen.

BB ei kuitenkaan paljastanut, miten. Ensimmäisenä tehtävänä asukkaat saivat kertoa toisilleen, kuinka he käyttäisivät BB:n voittopotin, jos he voittaisivat. Teija ja Iida käyttäisivät voittopotin pitkälti normaaliin arkeen, vaikka Iida voisikin osan käyttää johonkin huikeaan elämykseen, kuten laskuvarjohyppyyn. Jouko antaisi osan voittorahoista tulevalle lapselleen, Tea matkusteluun ja Markus sijoittaisi asuntoon.

Brunssin nautittuaan asukkaat saivat poistua lisähuoneesta. Asukkaiden nauttiessa brunssia olohuoneen seinälle oli ilmestynyt 500 sadan euron seteliä (= 50 000 €) kuvaavaa paperilappua sekä lattialle kaivo. BB toimitti asukkaille postia, jossa heille kerrottiin, että jatkossa he menettävät Big Brotherin voittopotista 100 € jokaisesta sääntörikkomuskuulutuksesta.

Tämä ei ole kuitenkaan totuus, sillä BB huijasi asukkaita. Todellisuudessa kuulutukset eivät rokota voittopottia, vaan BB:n voittaja saa ensi sunnuntaina 50 000 €, kuten kuuluukin. Asukkaat olivat tässä uskossa ja he päättivätkin olla tarkkana sääntöjen suhteen. Tästä huolimatta heti asiat alkoivat mennä pieleen, sillä Jouko syyllistyi lyhyen ajan sisään kahteen sääntörikkomukseen avattuaan hanan, vaikka sen saa tehdä vain vesinainen Tea.

Asukkaille myös paljastettiin, että vaikka asukkaat ovat Finaaliviikolla, he eivät ole vielä Finaalissa. Asukkaat ovat koko viikon äänestyksessä, mutta yksi heistä häädetään talosta jo perjantaina ja Finaalissa on vain neljä asukasta. Asukkaat ihmettelivät, miten he voivat perjantaina lähteä talosta, mutta pian he tulivat siihen tulokseen, että asukkaat lähtevät talosta BB Extran aikana.

Tea ei halunnut lähteä Extran aikana, sillä nainen epäili, että silloin studiossa ei olisi yleisöä. Tea haluaa, että hänen lähtönsä aikana on yleisö paikalla. Teija oli puolestaan huolissaan siitä, että hän joutuisi poistumaan talosta yksin. Hyvillään Teija oli kuitenkin siitä, ettei heidän tarvitse enää nimetä ketään häätöäänestykseen.

Finaaliviikkoviisikko jäi odottelemaan tulevia päivätehtäviä ja välttelemään sääntörikkomuksia. Tean ajoittaisia turhautumisia lukuun ottamatta elämä talossa jatkui rauhallisena.

Finaaliviikkoviisikko selvillä, yksi häädetään perjantaina (25.11.2012)

Lue lisää Subin BB-nettisivuilta:
Big Brother tiedottaa: Finaaliviikko
Rahaseinä ja Kankkulan kaivo
Tätä asukkaat eivät tiedä: Voittopotti ei oikeasti pienene

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.