Jonna A. häädettiin kahdentenatoista viikkoa ennen Finaalia

Kahdeksannen kauden viimeinen häätöäänestys ratkesi sunnuntaina. Vain viikkoa ennen Finaalia BB-talosta häädettiin Jonna A. Hän hävisi kaksintaistelussa Iidalle, joka sai jäädä taloon vielä Finaaliviikolle.

Asukkaat olivat nimenneet viimeisissä nimeämisissä viimeiseen häätöäänestykseen kaksi vahvaa naista. Kaksintaistelussa joutui taipumaan Jonna A., joka joutui jättämään BB-talon 13 viikon jälkeen. Iida jatkaa matkaansa tämän kauden Big Brotherin Finaaliviikolle. Iida keräsi 51,41 % annetuista äänistä ja Jonna A. 48,28 %.

Kauden viimeiset nimeämiset pidettiin perjantaina ja viimeinen häätöäänestys käynnistyi pian niiden päätyttyä. Nimetyt Jonna A. ja Iida kerrottiin asukkaille vasta lauantaina aamupäivällä. Lauantain aikana Big Brother näytti myös asukkaille kolme kertaa reaaliaikaista äänestystilannetta taloon.

Jokaisella kerralla Iida oli äänestyksen johdossa ja Jonna A. putoamassa, vaikka ero jokaisella näytöllä hieman kapenikin kaksikon välillä. Iidaa harmitti äänestystilanteiden näyttäminen, eikä se ollut hänestä mukavaa. Vaikka hän oli johdossa, hän ei pystynyt omien sanojensa mukaan iloitsemaan tästä, josta Iida mainitsi myös Talk Show'n taloyhteydessä.

Jonna A:n äänestystilanteiden näyttäminen veti aluksi vaisuksi, mutta viimeisellä näytöllä nainen jo naureskeli. Kun talon televisioon lävähti tilanne, hän vain naureskeli ja huuteli nimeään "JONNAAAAAAAAAAAAA!" Muutkin asukkaat hämmästelivät äänestystilannetta, mutta Tea oli lähinnä kiinnostunut Jonna A:n ja Iidan kasvokuvista, jotka näkyivät ruudulla.

Enää sunnuntaina äänestystilanteita ei näytetty ja odottaminen kävi pitkäksi. Tylsistyminen alkoi kuitenkin pikku hiljaa muuttua jännitykseksi suoran lähetyksen lähetessä. Suoran lähetyksen aluksi asukkaille paljastettiin, että ensi viikolla on Finaaliviikko, mutta vain viisi asukasta pääsee sinne. Muuten suora lähetys sujui tutun kaavan mukaan sohvalla istuen ja Elina Viitasen kysymyksiin vastaillen taloyhteyksissä.

Lopulta tuli aika häätää toinen häätöuhan alla olleista naisista. Elinan kuuluttaessa taloon ja katsojille Jonna A:n nimen, nousi nainen sohvalta ja halusi vain ryhmähalin. Jonna A. oli aikaisemmin sanonut, että häätötilanteessa hän ei halua halata ketään yksitellen. Jonna A. kertonut olevansa huono halaamaan. Viimeinen minuutti sujui hymyillen ja Jonna A:n poistuessa häätöovesta, asukkaat huutelivat Jonna A:lle tutuksi tullutta "dinks-dinks-dinks" -rallatusta.

Jonna A:n poistuttua kamerakäytävään, halasivat muut asukkaat häädöstä selvinnyttä Iidaa ja nainen sai onnittelut jopa Teijalta. Ennen häätöä Teija oli jutellut Jonna A:n ja Markuksen kanssa ja toivonut Iidan lähtöä. Kun BB päästi asukkaat pihalle, meni Teija yksikseen itkemään hetkeksi saunan taakse. Pihalle tulleen Markuksen kanssa ei Teija juuri kommentoinut häätöä. Iida oli pöllämystynyt, että hän oli selvinnyt Finaaliviikolle.

Studioon saapunut Jonna A. oli harmissaan, että BB-kokemus jäi viikon vajaaksi. Tosin voittopuheet ja "nähdään joulukuussa" -jutut hän kuittasi huumoriksi. Talokokemusta hän ei kuitenkaan pitänyt turhana ja tietämättömyys tulevista tapahtumista toisaalta ärsytti ja toisaalta se oli hauskaa. Saaduista nimeämispisteistä Jonna A. vaikutti hieman yllättyneensä Markuksen ja Tean antamista pisteistä, mutta ei suinkaan Joukon pisteistä. Vain yhden pisteen saaminen Iidalta näytti yllättävän myös vähän, ehkä positiivisesti.

Jonna A. sai edellisten viikkojen häädettyjen tapaan antaa taloon Häädetyn herjan. Tämänkertaisessa Häädetyn herjassa Jonna A. saa valita yhden asukkaan vesimieheksi tai -naiseksi, jonka ainoana asukkaana saa koskea talon vesihanoihin. Lisäksi tämä asukas joutuu BB:n antaessa tietyn äänimerkin kuuluessa kastelemaan muiden asukkaiden kasvot suihkepullolla vähintään kolmella suihkauksella. Jonna A. valitsi vesinaisen, joka on Tea, koska häneltä menee herjaan varmasti hermot.

Asukkaille Häädetyn herjan saaja ja sen luonne paljastettiin reilu tunti häädön jälkeen. Tea "hajosi" täysi kuultuaan nimensä herjattuna asukkaana. Vesinainen on "supersankari", joka sai tietenkin uniformun, jonka hän saa pukea päälleen talon puhelinkopissa. Uniformun saa riisua vain nukkumista ja voimien keruuta varten. Voimien keruu on suihkussa käyminen. Jos Tea herää yöllä, hän joutuu pukeutumaan asuunsa.

Tealta todella meni hermot herjaan heti alunperin. Tea manasi, että ei todellakaan aio tämän jälkeen mennä Härmään, eli Jonna A:n kotipaikkakunnalle. Häädetyn herjan päätymistä itselleen Tea ihmetteli. Tea sanoi, että antoihan Markuskin Jonna A:lle nimeämispisteitä. Teija muistutti, että Tea voi saada herjan nopeammin pois, jos Tea käyttäytyy hyvin, mutta Teaa ei paljon ohjeet tässä vaiheessa kiinnostaneet.

Jonna A:n häädön jälkeen BB-taloon jäi viisi asukasta. Tämän kauden Big Brotherissa on jäljellä enää Finaaliviikko, joka alkaa maanantaina.

Finaaliviikkoviisikko selvillä, yksi häädetään perjantaina

Lue lisää Subin BB-nettisivuilta:
Jonna A häädettiin finaaliviikon kynnyksellä
Häädetyn herja: Teasta talon vettä vartioivat supersankari
Big Brother tiedottaa: Häädetyn herja

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.