Suomen Big Brotheria ei nähdä Subilla syksyllä 2015. Sub ilmoitti Big Brother Suomen Facebook-sivuilla toukokuussa 2015, että Big Brother on tauolla, eikä ohjelmaa nähdää syksyllä 2015 Subin ohjelmistossa. Big Brotherin suomalaista versiota on esitetty Subilla syksystä 2005 lähtien aina syksyyn 2014 saakka. Suomessa on nähty yhdeksän kautta ns. tavis-BB:tä vuosina 2005-2012 ja 2014 sekä yhden kauden verran Julkkis-BB:tä vuonna 2013. Ennen Suomen BB:tä Sub esitti joitakin kausia Britannian Big Brotherista.
Tauolla
Uutisia vuosilta 2015-2018, kun Suomen Big Brother oli tauolla. Tuoreimmat uutiset löytyvät täältä.
Pitkään odotettu tieto Suomen Big Brotherin jatkosta saatiin vihdoin maanantaina. Big Brotherin Facebook-sivuilla tiedotettiin, ettei Big Brotheria nähdä Subilla tulevana syksynä.
Tietoa Big Brotherin jatkosta Suomessa on odotettu koko kevät, tuloksetta. Jatkon kannalta saatiin Twitterissä varsin negatiiviisen oloinen viesti, kun Big Brotherin pääohjaajana toiminut Kim Sainio kertoi oman vastauksensa Big Brotherin tulemisesta.
Vapun kolkutellessa jo oville alkaa vahvasti näyttää siltä, että Big Brotheria ei ainakaan tänä vuonna tule. Tätä vahvistaa lukijalta saamamme vihje, jossa kerrottiin BB-talon osoitteessa olevan tiloja vuokralla.
Suomen Big Brotherin tuottajana toiminut Mikko Räisänen on jättänyt tuotantoyhtiö Endemol Finlandin. Räisänen on siirtynyt tuotantoyhtiö Lucy Loves Storiesin toimitusjohtajaksi.
Virallista tietoa Big Brotherin jatkosta odotetaan yhä. MTV:n asiakaspalvelu antaa kuitenkin pientä toivonkipinää antaessaan vastauksen palautteeseeni.
Spekulointi Suomen Big Brotherin ympärillä kiihtyy maaliskuun lähestyessä. Torstaina Twitteriin oli ilmestynyt Big Brother -logo, joka on väriltään vihreä. Twitter-tilin ja logon aitous epäilyttää.
Tietoa Suomen Big Brotherin uudesta kaudesta odotetaan yhä. Ainakin Big Brotherin virallisilla Facebook-sivuilla näyttäisi olevan jotain elonmerkkejä, vinkkasi Fanisivujen lukija toimitusta.
Big Brotherin formaattioikeudet omistava Endemol ei ole kertonut Suomen Big Brotherin tulevaisuudesta, mutta muita uutisia sillä on ollut alkuvuodesta. Endemol on fuusioitunut kahden kansainvälisen tuontantoyhtiön kanssa vuoden alusta lukien.