Formula 1:n maailmanmestaruuden ratkaisu viime sunnuntaina herätti paljon parranpärinää, eikä syyttä. Red Bullin Max Verstappen varmisti Abu Dhabissa uransa ensimmäisen F1-maailmanmestaruuden, mutta kisan ratkaisusta puhutaan vielä pitkään.
Sunnuntaina näytti pitkään, että Mercedeksen Lewis Hamilton ottaa uransa kahdeksannen Formula 1:n maailmanmestaruuden hallittuaan kauden päättänyttä Abu Dhabin GP:tä startista lähtien. Turva-auton tulo radalle viisi kierrosta ennen maalia muutti kuitenkin kaiken, kun Williamsin Nicholas Latifi pyöräytti autonsa kaiteeseen. Tästä käynnistyivät kaikkia puhuttavat tapahtumat.
Kaikkein eniten puhuttaa kilpailun jatkaminen kierroksen verran kisan viimeisellä kierroksella. Ensin näytti siltä, ettei koko kisaa pystytä enää jatkamaan, koska ruutulippu tulee vastaan ja maaliin ajettaisiin turva-auton perässä. Lisäksi oli epäselvyyttä, ajatetaanko kierroksella jääneet kuljettajat letkan perälle. Lopulta päätettiin, että Hamiltonin ja Verstappenin välillä olevat kierroksella ohitetut saavat ohittaa turva-auton ja samalla myös kerrottiin turva-auton poistuvan radalta kierroksen päätteeksi.
Kun kisaa jatkettiin, oli sitä jäljellä vain yksi kierros. Verstappen oli käynyt vaihtamassa uudehkot pehmeät renkaat, kun Hamiltonilla oli yli 40 kierrosta ajetut kovat renkaat. Kävi kuten monet arvelivat, Hamilton ei pystynyt vastaamaan Verstappenin hyökkäykseen, vaan hollantilainen ohitti britin ja ajoi maailmanmestaruuteen. Helpoksi Hamilton ei Verstappenin oloa kuitenkaan tehnyt, vaan taisteli vitosmutkassa tapahtuneen ohituksen jälkeen aina ysimutkaan saakka, jonka jälkeen taistelu oli käytännössä ohi.
Mercedes-talli teki kaksi protestia kisan jälkeen, koska sen mielestä kisan loppu ei mennyt sääntökirjan mukaisesti. Talli valitti Verstappenin ajamisesta turva-auton poistuessa ja väitti Verstappenin ohittaneen Hamiltonin turva-auton aikana. Tämä protesti hylättiin aivan oikeutetusti, koska Verstappenin kaltaisia ajoliikkeitä turva-auton takana nähdään varsin usein, kun odotetaan kisan jatkumista ja kärkiauto määrittelee kaikkien vauhdin.
Sen sijaan toisessa protestissa Mercedes oli oikeassa, että kilpailunjohtaja Michael Masi ei toiminut oikein ja sääntöjen mukaan jatkaessaan kisaan turva-auton poistuessa. Ensinnäkin kaikki kierroksella jääneet kuskit olisi pitänyt päästää turva-auton ohi, eikä vain Hamiltonin ja Verstappenin välistä. Lisäksi ajattamiskierroksen jälkeen olisi pitänyt ajaa vähintään yksi kierros ennen kisan jatkamista. Tämä tosin olisi tiennyt sitä, että kisa olisi päättynyt, koska seuraava kierros oli kisan viimeinen kierros.
Mikä on Masin asema jatkossa?
Ymmärrettävää oli, että Masilla oli kovat paineet kisan jatkamiseksi, koska mestaruus haluttiin ratkaista ajamalla, eikä siten, että maaliin tullaan turva-auton takana. Nyt kuitenkin kierrokset kävivät vähiin ja Masi teki paniikkiratkaisun jatkaessaan pikavauhtia kisaa yhden kierroksen ajaksi. Tämä rikkoo Formula 1:n sääntöjä siltä osin, mitä tulee turva-auton poistumiseen radalta ja kierroksella ohi päästettävien autojen osalta.
Kärsijänä tässä oli Hamilton, jonka taktiikka viimeisen turva-auton osalta oli tehty sillä oletuksella, että kisaa ei enää jatkettaisi. Eikä sitä olisi sääntöjen puitteissa pystynytkään tekemään. Korostettakoon tässä vaiheessa, että Verstappen on täysin syytön Masin tunarointiin ja Verstappen on ansainnut mestaruutensa. Se, jolla on eniten pisteitä MM-sarjassa kauden päättyessä, on kuljettajien maailmanmestari ja nyt se on Verstapppen. Pulinat siis pois.
Mestaruutta Verstappenilta ei mielestäni voi ottaa millään pois, vaikka kuinka mentäisiin jopa lakitupaan asti mestaruuden ratkaisusta. Tämänvuotinen maailmanmestaruus ratkasi karkeaan virheeseen, jonka teki kilpailun johto. Valitettavasti tällaisetkin kuuluvat urheiluun, mutta harvemmin tuomarivirheillä, johon tämä on verrattavissa, tuloksia jälkikäteen muutetaan, ellei pystytä osoittamaan esimerkiksi sopupeliä tai vastaavaa. Nyt tällaisesta ei ole ollut kyse.
Ilmeisesti kilpailunjohtaja Masi sortui paineiden alle, joita hänelle kasasivat etenkin tallit ja Formula 1 -organisaatio. Kaikki käänteet kokenut tämän vuoden mestaruustaistelu haluttiin huipentaa todelliseen spektaakkeliin ja sellainen myös saatiin. Hinta tosin oli Hamiltonille turhan kova. Masin ammattitaitoa on kyseenalaistettu jo jonkin aikaa ja kritiikki on kasvanut viime aikaisten radiokeskustelujen jälkeen, kun tallien johto pommitti Masia viesteillä niin Saudi-Arabiassa kuin Abu Dhabissakin, kuinka missäkin tilanteessa pitäisi toimia.
Uskallan väittää, että lähetyksissäkin kuullut radiokeskustelut ovat vaikuttaneet Masin ja tuomariston päätöksiin. Onneksi FIA:ssa ja Formula 1:ssä ollaan harkitsemassa, että tallien ja kilpailun johdon välinen radioyhteys katkaistaisiin ensi kaudeksi. Toivottavasti Ross Brawn löytää ne Ossi Oikarisen toivomat sivuleikkurit ja tällaiset keskustelut ovat oikeasti poissa vuonna 2022, eikä vain niin, että ne ovat piilossa tv-katsojilta.
Muutenkin pelisääntökeskustelu tulevaisuutta ajatellen olisi hyvä käydä pölyn hieman laskeuduttua Abu Dhabin tapahtumien jälkeen. Tammikuussa voisivat kaikki keskeiset toimijat pitää pienen palaverin yleisistä toimintalinjoista ainakin ajamisesta, urheilullisesta käytöksestä ja tuomaritoiminnasta. Pahoin kuitenkin pelkään, että vaikka mitä kauniita puheita pidetään talvitauon aikana, ne on hyvin nopeasti unohdettu. Ainakin, jos mestaruustaistelu on myös ensi vuonna yhtä tiukka.
Se on mielestäni selvää, että Masin toimintaedellytykset jatkaa kilpailunjohtajana ovat menneet. Jos kilpailunjohtaja ei hallitse sääntöjä, eikä pysty niissä pysymään, ei tällainen henkilö voi toimia tehtävässään jatkossa. Nyt pitäisi löytää uusi kilpailunjohtaja ennen ensi kautta. Masin toiminta jo Saudi-Arabian "huutokaupassa" oli kyseenalaista, mutta viime viikonlopun jälkeen ei Masilla ole mitään mahdollisuuksia jatkaa tehtävässään.