GP-ennakko: Espanja 2009

Kauden uusi alku - niin monet ovat sanoneet. Formulat palaavat Eurooppaan ja paljon uutta nähtävää on luvassa.

Euroopan kauden avaus tapahtuu tutulla radalla Espanjan Barcelonassa. Rata on kaikille hyvin tuttu lukuisten testikilometrien kautta ja muutenkin. Espanjaan on ladattu paljon odotuksia, koska monet tallit tuovat sinne kauden ensimmäiset päivityspakettinsa.

Ainakin Ferrari odottaa kauden viidettä MM-osakilpailua kuin kuuta nousevaa. Alkukauden rämpinyt italialaistalli tuo oman ilmoituksensa mukaan innovatiivisimman uudistuksen kymmeneen vuoteen. Ferrari tuo Espanjaan käytännössä uuden auton, jossa on kevyempi runko, uusittu pohja, perä ja myös etupäähän on tehty muutoksia.

Kimi Räikköselle Ferrarin uudistukset ovat pelkästään positiivisia. Etenkin kevyempi runko tärkeä asia, sillä se helpottaa painojakauman kanssa. Kerroimme kaksi viikkoa sitten, että se olisi tullut jo Bahrainiin, mutta luotimme sokeasti Autosportin tietoihin, jotka olivat virheellisiä. Pahoittelut siitä.

Uudessa Ferrarissa on mukana myös kohuttu tupladiffuusori, mikäli uutiset Ferrarin viimeviikoisista suoratesteistä pitävät paikkaansa. Ferrari on pitänyt uutta autoaan lähes valtionsalaisuutena, eikä siitä ole juuri tihkunut tietoja tähän mennessä. Virallisia kuvia autosta ei tiettävästi vielä ole, vain muutamia suttuisia kaukaa olevia kuvia tai jokunen huono video Youtubessa.

Vauhti on arvoitus, sillä suoratestien tuloksia ei ole tietenkään julkistettu. Vasta perjantain harjoitusten jälkeen voidaan vetää joitain johtopäätöksiä. On huhuttu, että uusi Ferrari on noin puoli sekuntia edeltäjäänsä nopeampi. Sietääkin olla, jos Ferrari mielii vielä mestaruustaisteluun tällä kaudella.

Jos huhut pitävät paikkaansa, taistelee Ferrari Barcelonassa mitä luultavimmin palkintopallisijoista. On kuitenkin muistettava, että myös muut tallit tuovat uudistuksia tähän kisaan, joten parannuksia on nähtävissä myös muiltakin. Toki osa talleista, kuten esimerkiksi McLaren on tuonut jo aikaisempiin kisoihin uudistuksia, joten Espanjaan ei tuoda kovin merkittäviä uudistuksia. Ja on niitäkin, kuten esimerkiksi Red Bull, joiden uudistukset ehtivät vasta kuun lopulle Monacoon.

Uskaltaisin kuitenkin sanoa, että Espanjasta kausi käynnistyy uudelleen. Miten sitten alkukautta hallinneet Brawn GP, Toyota ja Red Bull kestävät "leikissä" mukana? Brawnilla on varmasti uutta takataskussaan, eikä se taistelutta johtoasemastaan luovu. Toyota on taasen arvoitus, pystyykö se jatkamaan hyvää alkukautta ja pysymään kehitystyössä mukana. Red Bull joutunee antamaan hieman periksi, kunnes saa uudet kehitysosansa valmiiksi.

Alkukausi on ollut todella vaikea veikata, mutta uskoisin asetelmien pikku hiljaa tasaantuvan. Isot tallit Ferrari ja McLaren nousevat taulukossa ylöspäin, mutta kuinka ylös, on vielä auki. Pienemmillä resursseilla olevien tallien yllätysmomentti pienenee hetki hetkeltä. Menikö esimerkiksi Williamsin juna jo?

Kysymyksiä on jälleen rutkasti, vastauksia ei ole vielä. Perjantaina aletaan saada vastauksia.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.