Analyysi: Dynamiikka erilaista talossa ja mökissä

Uusi BB-kausi käynnistyi kahtiajaolla, jossa asukkaat on jaettu talo- ja mökkiporukkaan. Olosuhteet ovat vaikuttaneet dynamiikkaan ryhmien sisällä.

Mökin puolella meininki on ollut paljon rennomman oloista ja aktiivisempaa. Varmasti viikkotehtävällä, jossa asukkaiden on pitänyt rentoutua, on osansa tällä. Mökillä on myös tarjoiltu jonkin verran alkoholia, vaikkei varsinaisia bileitä ole ollutkaan.

Meno talon puolella on ollut paljon passiivisempaa, vaikka toisaalta jutut ovat olleet hieman järkevämmällä tasolla. Viikkotehtävä ei talolaisillakaan ollut kovin rankka, mutta heidän sohvalla makoiluunsa vaikutti pitkälti se, että heidän ulospääsymahdollisuuttaan on rajoitettu paljon. Big Brother ei päästä asukkaita ulos kuin hetkeksi kerrallaan, jottei äänet kantautuisi talon ja mökin välillä.

Ryhmäytyminen on päässyt pidemmälle mökkialueella, koska siellä on rajoitetummat tilat, eikä muita asukkaita pääse mihinkään karkuun. Talossa on eri huoneita, joihin voi vetäytyä yksin tai pienissä porukoissa etenkin nyt, kun talossa on vain kahdeksan asukasta. Mökin asukkaat vaikuttavat olevan yhtenäisempi porukka, eikä siellä tunnuta puhuvan toisten selän takana ainakaan vielä.

Ensimmäisen viikon edetessä talossa on kuppikuntaistumista havaittavissa. Sini on alkanut kerätä ryhmää ympärilleen ja on ainakin Sasasta saanut itselleen kaverin, jonka kanssa Minna on joutunut jonkinlaiseksi silmätikuksi. En allekirjoita, että olisi kyse somessa paljon keskustelua aiheuttaneesta kiusaamisesta, mutta typerää käytöstä Sinin ja Sasan pariutumisspekulaatiot Minnasta ja Artusta ovat olleet.

Kun jossain vaiheessa yhdistyminen tapahtuu, on mielenkiintoista nähdä, miten se vaikuttaa ryhmädynamiikkaan. Tuleeko "me vastaan ne" -asetelma ja oman porukan kanssa pidetään yhtä? On mahdollista, että lähdetään toiselta puolelta hakemaan kavereita, jos alkuperäisessä ryhmässä ei kemiat kohtaa tai tilanteita alkaa eskaloitua joidenkin kanssa.

Se on kuitenkin varmaa, että talo ja mökki pysyvät yhdessä ainakin ensimmäisen häädön yli. Nimeämisissä kummaltakin puolelta ainakin yksi joutuu häätöäänestykseen ja jommalta kummalta häädetään asukas sunnuntaina. Tämä tarkoittaa, että toisessa ryhmässä on yksi asukas enemmän, eikä häädetty asukas näe puolta BB-asukkaista ennen kuin on itse talon ulkopuolella.

Kun luultavasti ainakin ensi viikko mennään vielä jaetulla porukalla, on mielenkiintoista nähdä ensi viikon viikkotehtävä. Toisella puolella on yhden asukkaan vajaus ja BB-nettisivujen äänestyksessä suosikiksi äänestetyt Roope ja Minna saavat edun seuraavaan viikkotehtävään, jos toinen heistä ei tule sunnuntaina häädetyksi.

Tällä viikolla talon asukkaat tuottivat sähköä mökille, mutta mitään vastakkainasettelua tehtävän puolesta ei tullut. Nyt voisi olla aika kiristää ruuvia, kun avausviikko on ollut asukkaiden kannalta leppoisaa tutustumista.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.