Paulasta joulupukin pikku apuri Häädetyn herjassa

Vilin antama Häädetyn herja teki Paulasta kätyriporon. Kuva: © Nelonen Media.
Vilin antama Häädetyn herja teki Paulasta kätyriporon. Kuva: © Nelonen Media.

Kauden kolmastoista Häädetyn herja osui Paulan kohdalle. Hänestä tehtiin viikkotehtävässä joulupukin punainen kätyriporo.

Viimeisessä häätöäänestyksessä eilen BB-talosta häädetty Vili sai tänään antaa Häädetyn herjan yhdelle asukkaalle. Häädetyn herja meni Paulalle, josta tehtiin joulupukin kätyripomo. Hän vahtii tonttuina toimivien asukkaiden työskentelyä tonttupajassa, että työtahti pysyy riittävän kovana ja valvoo myös työn laatua.

Kätyriporo raportoi havainnoistaan suoraan Korvatunturille. Tehtävää varten Paula sai varastohuoneesta poron vilkkuvat korvat ja muuta jouluista rekvisiittaa. Paula manasi Viliä, että Häädetyn herja osui hänen kohdalleen. Kätyriporon tarkka työnkuva selviää Paulan mukaan myöhemmin.

Tällä hetkellä talossa olevista asukkaista vain Julia ei ole saanut Häädetyn herjaa tällä kaudella. Finaaliviikon asukkaista herja osui kahdesti Paulalle ja Artulle kahdesti, Olli-Pekalle, Kristiinalle ja Joelille kerran. Kaikki talosta häädetyt asukkaat antoivat Häädetyn herjan aina häätöään seuraavana maanantaina.

Viikkotehtävässä asukkaat ovat tänään ahkeroineet ensimmäistä päivää tonttupajassa tehtävähuoneessa. Asukkaat paketoivat lukuisia pelejä ja leluja toista sataa kappaletta, joita he päivän päätteeksi palauttivat useita säkillisiä varastohuoneeseen. Viikkotehtävä onnistuu, mikäli asukkaat saavat kaikki lahjat paketoitua ja suorittamaan myös muut Big Brotherin antamat tehtävät.

Onnistuneesta viikkotehtävästä on palkintona 1500 euroa lisää Big Brotherin voittopottiin.

Lue myös:
Tonttupaja pystyyn viimeisessä viikkotehtävässä, lahjat menevät hyväntekeväisyyteen (23.11.2020)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.