Kommentti: Ensiarvio kaudesta 2020

Uusi BB-kausi saatiin käyntiin mielenkiintoisten käänteiden värittäminä. Kauden startti jätti positiivisen mielikuvan ja kaudessa on potentiaalia vaikka mihin.

Tälle kaudelle saatiin mielenkiintoinen asukaskattaus, kuten oli luvattu. Tämän vuoden joukko vaikuttaa tasaisemmalta kuin viime vuonna. Ainakaan ensimmäisten tuntien perusteella ei ole yhtä dominoivia persoonia talossa kuin esimerkiksi Tarina tai Kristian vuosi sitten.

Mielestäni BB-mökin asukkaiden puolella on suurempi riski ”törmäyksiin”. Tuotantohan nosti esiin kauden alla, että törmäyksiä voi olla luvassa. Talon puolella tuntuisi olevan sopuisampi porukka. Kun katsoi esimerkiksi Kickoffin esittelyvideoita ja näki, ketkä menivät mökkialueelle, voi konfikteja ilmetä, kun tutustumisvaiheesta päästään eteenpäin. Mitään tilanteita ei ole kuitenkaan vielä lyhyessä ajassa ehtinyt eskaloitumaan.

Vielä ei ole tiedossa, kuinka kauan kahtiajako kestää, mutta jos tehtäväalueelle rakennetun mökkialueen rakenteista voi jotain päätellä, ei sitä vain muutamaksi päiväksi ole tehty. Omissa porukoissa olemista on siis luultavasti luvassa ainakin pariksi viikoksi.

Ilmeisesti talon makuuhuoneessa on 14 sänkypaikkaa, jos jokaisella pitää olla oma peti. Luulen, että näin korona-aikana ei asukkaita haluta pitää makuuhuoneessa kuin sillejä suolassa. Voisi siis kuvitella, että jako kestää ainakin parin häädön yli.

Asukkaiden jakamisessa kahteen ryhmään on hyviä ja huonoja puolia. Asukkaisiin pääsee katsojan näkökulmasta tutustumaan pienemmissä ryhmissä ja katsoja voi valita 24/7:ssa ryhmän, joka mieluummin seuraa, jos toinen ryhmä ärsyttää tai on tylsä. Tässä piilee myös ongelma, kun 24/7-palvelussa tarjotaan vain kahta kuvafeediä ja ainakin talon puolella osa asukkaista voi jäädä pimentoon, kun talossa voi hajaantua laajemmalle alueelle kuin BB-mökissä.

Sinänsä 24/7 on toiminut luotettavasti Big Brotherin startista lähtien, se ei ole pätkinyt, stream on latautunut nopeasti ja äänenlaatu on parantunut viime vuodesta. Mikrofonisysteemiä on muutettu jotenkin, eivätkä ne rahise enää viime kauden malliin. Suurin miinus 24/7:ssa on kuvafeedien määrä, jota ei ole viime vuodesta kasvatettu, valitettavasti.

Tämän vuoden BB-talo ei ole muuttunut rakenteeltaan viime vuodesta, vain pinnat on pistetty uusiksi. Mielestäni talon kasvojenkohotus on onnistunut ja värimaailma ei ole överi, vaikka hieman sellaista pelkäsin ennakkotietojen perusteella. Kauden edetessä nähdään, kuinka tilat toimivat nykyisellä asukaskokoonpanolla ja sisustuksella.

Makuuhuoneen sänkyratkaisu on hyvä ja silmääni pisti, että ilmeisesti säilytystilaa asukkaille on tullut enemmän. Vuosi sitten säilytystila tuntui olleen kortilla, joten asukkaiden kannalta on hyvä, että tavaroille on enemmän tilaa. Toki nyt vaikuttaa väljältä, kun talon puolella on vain kahdeksan asukasta.

Mökkialue vaikuttaa erittäin hyvältä, siihen on selkeästi panostettu. Vaikuttaa siltä, että mitään halpisratkaisuja ei ole tällä kertaa tehty, mihin on liian usein Suomen BB:ssä sorruttu. Ottaisin mökkialueen tuollaisenaan vaikka BB-talon pihaksi, mutta luulisin, ettei alue ole koko kautta käytössä. Välillä BB-tuotantojen ongelmana on ollut, ettei tehtäväaluetta ole saatu tehokkaasti käyttöön, mutta ainakaan tällä hetkellä tätä ongelmaa ei ole.

Asukkaiden jakaminen kahteen kauden alussa ei ole uusi juttu Suomen Big Brotherissa, mutta hyvä että tämän lisäksi rytmiä alettiin rikkoa aloittamalla myös viikkotehtävä pian Kickoffin jälkeen. Jännä nähdä, mitä lisäkäänteitä viikkotehtävään tuodaan ja saavatko asukkaat tietää jossain vaiheessa, mitä toisella puolella on tapahtunut. Yksi käänne tietysti voisi olla, että asukkaita siirrellään puolelta toiselle.

Viikkotehtävä toiminee ensimmäisenä viikkotehtävänä, kun vasta tutustumisvaihe on meneillään. Olisi kuitenkin hyvä saada jotain tekemistä, jotta asukkaista saadaan jotain irti viikon kuluessa. Etenkin mökkialueen asukkaille pitäisi saada aktiviteettejä, jottei viikko mene pelkästään oleiluksi. Todennäköisesti ensimmäinen asukas häädetään sunnuntaina, joten olisi hyvä saada kokemuksia asukkaista, kuka joutuu siihen epäkiitolliseen asemaan ja tulee häädetyksi ensimmäisenä asukkaana.

Ensituntuma tämän vuoden Big Brotherista on positiivinen. Tarkasteluaika on tosin hyvin lyhyt ja pari ensimmäistä viikkoa näyttävät kauden suunnan. Potentiaalia kaudessa on kuitenkin päihittää ainakin viime kausi ja mikäli tuotanto on tehnyt kotiläksynsä, voi kausi nousta vielä Subin parhaimpien kausien tasolle.


Tulosta   Sähköposti