Niko Saarinen Fanisivujen Julkkis-BB-kyselyn suosikki

Big Brother Fanisivut kysyi lukijoiltaan maaliskuussa mielipiteitä tulevan Julkkis-BB:n asukkaista. Saimme muutaman viikon aikana vastauksia, joissa Niko Saarisen nimi nousi ylitse muiden.

Järjestimme näillä Fanisivuilla kyselyn pian sen jälkeen, kun Nelonen Media tiedotti Julkkis-Big Brotherin järjestämisestä toukokuussa. Nettikyselymme ei hurjaan suosioon noussut, mutta saimme sentään 15 eri vastaajaa osallistumaan. Kiitos kaikille osallistuneille.

Eniten mainintoja kyselyssämme sai tosi-tv-konkari Niko Saarinen, joka keräsi viisi ääntä. Niko S. on nähty esimerkiksi Big Brotherissa peräti kolme eri kertaa ja lukuisissa muissa tosi-tv-tuotannoissa. Viime aikoina Nikoa S:ää on nähty mm. INEZ-kanavan juontajana.

Niko S. oli mukana Julkkis-BB:ssä kaudella 2013 sijoittuen toiseksi, mutta tämän vuoden julkkisversioon hän ei ole oman ilmoituksensa mukaan osallistumassa. Niko S. kertoi Instagramissa maaliskuun puolivälissä Metropoli.netin mukaan, että häntä ei tulla näkemään Julkkis-BB:ssä ja se on satavarma asia.  

Niko S. ei ollut ainoa entinen BB-asukas, joka kyselyssämme mainittiin. Toinen entinen BB-kasvo oli vuonna 2010 Big Brotherin voittanut Niko Nousiainen, mutta hänet ei mainittu kuin kerran.

Muita kyselyssä esiin tulleita nimiä oli useita. Monet heistä olivat julkisuudesta hyvinkin tuttuja artisteja, urheilijoita, tubettajia ja tosi-tv-julkkiksia. Mainintoja saivat mm. Harri Moisio, Edis Tatli, Niilo22, Tuure Boelius ja Robin Packalen. Mielenkiintoisia mainintoja olivat myös presidentti Tarja Halonen ja kohujen keskellä pyörinyt malli Sofia Belörf.

Edellä mainitusta listasta Tatlin osallistuminen on käytännössä mahdotonta, sillä Yle Urheilu uutisoi kiirastorstaina Tatlin valmistautuvan Suomessa kesällä järjestettävään ammattilaisnyrkkeilyn kevyen sarjan EM-otteluun. Huippu-urheilijalle jopa kolmen viikon harjoitustauko ei tule kyseeseen. Sen sijaan monet muusikot tai teatterinäyttelijät voivat tulla kysymykseen, sillä keikkoja tai teatteriesityksiä ei koronan vuoksi tällä hetkellä ole.

Asukkaat toukokuun alussa käynnistyvään Julkkis-BB:hen selviävät kauden käynnistävässä Kickoff-lähetyksessä Nelosella. Julkkis-BB starttaa Nelosella ja Ruudussa su 2.5.2021 kello 21.00.

Fanisivut.netin kyselyssä mainitut asukastoiveet Julkkis-Big Brotheriin 2021:

5 ääntä: Niko Saarinen (tosi-tv-julkkis).

1 ääni: Jarkko Ahola (muusikko), AndyPyro (E-urheilija), Sofia Belörf (malli), Tuure Boelius (tubettaja), Isac Elliot (muusikko), Siiri Enoranta (kirjailija), Tarja Halonen (presidentti), Markus Kuotesaho (romukauppias), Harri Moisio (radiotoimittaja), Niilo22 (tubettaja), Niko Nousiainen (tosi-tv-julkkis), Robin Packalen (muusikko), Hottisten Sofia (tosi-tv-julkkis), Edis Tatli (nyrkkeilijä), Jare Tiihonen/Cheek (muusikko), Jarkko Vehniäinen (Kamalan luonnon sarjakuvapiirtäjä), Maiju Voutilainen (vloggaaja).

Fanisivut.netin Julkkis-BB-kysely järjestettiin BB-Fanisivujen verkkosivuilla 16. - 31.3.2021, jossa lukijoilta kysyttiin verkkolomakkeella mielipiteitään tulevista Julkkis-BB-asukkaista. Jokainen vastaaja sai mainita vapaasti julkkisten nimiä niin paljon kuin halusi. Kyselyyn osallistui 15 kävijää ja vastauksia tuli kaikkiaan 22.

Lue myös:
Julkkis-Big Brother 2021 alkaa 2. toukokuuta - Kimmo Vehviläinen jatkaa, saa rinnalleen uudet kasvot (31.3.2021)


Tulosta   Sähköposti