Johan, Anna, Cheryll ja Jari-Matti häätöäänestykseen - päivitetty 29.10.2008, 23:41

Neljä asukasta joutui kymmenennen viikon häätöäänestykseen. Big Brother oli laittanut Johanin suoraan häätöäänestykseen ja nimeämispisteiden perusteella sinne joutuivat Anna, Cheryll ja Jari-Matti.

Johan joutui häätöäänestykseen, koska hän oli poistunut Suomen BB-talosta vapaaehtoisesti osallistuakseen vajaaksi viikoksi Afrikan Big Brotheriin. Tieto kerrottiin Johanille tiistaina päiväkirjahuoneessa ja muille asukkaille tämä tuli julki, kun häätöäänestykseen joutuneiden nimet julkistettiin. Johan ei saanut myöskään nimetä muita asukkaita tähän häätöäänestykseen.

Kolme muuta asukasta joutui häätöäänestykseen normaalisti nimeämisten perusteella. Kolmikosta Anna on ensimmäistä kertaa häätöäänestyksessä ja Jari-Matti kolmatta kertaa, mutta Cheryll on häätöuhan alla jo viidettä kertaa.

Johanin joutuminen häätöäänestykseen BB:n nimeämänä oli asukkaille yllätys. Ennen nimeämisten julkistamista Johan oli saanut erikoiskohtelua BB:ltä mm. herkkujen ja päiväunien muodossa ja osa asukkaista oli närkästyneitä eriarvoisuudesta. Nimeämistulosten ratkettua tahti kuitenkin muuttui, sillä kaikki luksus vietiin pois ja Johan joutui töihin. Ensitöikseen Johanille määrättiin pihan peilien pesu sekä lauta- ja betoniseinien pesu ulkona niin korkealle kuin mies ylettyy.

Nimeämistulosten vastaanotto oli muuten aika rauhallista. Kovinkaan vahvoja reaktioita ei nähty, ei edes Cheryllin kohdalla. Tero oli hieman yllättynyt, ettei ollut nimettyjen joukossa, sillä hän odotti häätöäänestykseen peräti viittä asukasta.

BB-kauden kymmenes häädetty selviää jälleen ensi sunnuntain Talk Show'ssa.

Lue lisää sivustoltamme:
Nimeämispisteiden jakautuminen
Johan suoraan häätöäänestykseen ja nimeämiskieltoon

Lue lisää Subin BB-nettisivuilta:
Nimeämispisteiden jakautuminen ja nimeämisperustelut
Äänestysohjeet

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.