Terolle ja Jarmolle rangaistus OOO-kiellon rikkomisesta

Keskiviikkona Big Brother rankaisi Teroa ja Jarmoa OOO-kiellon rikkomisesta varsin hauskalla tavalla. Sananmukaisesti BB kyykytti miehiä OOO-hokeman kera.

Asukkaille oli annettu sunnuntain häädön jälkeen OOO-kielto. Tämän aikana asukkaat eivät saa hokea "OOO" tai muuten he saavat rangaistuksen. Jari-Matti toi hokeman aikoinaan taloon ja tuotantotiimille oli tullut nyt mitta täyteen hokeman kuulemisesta.

Etenkin Jarmo oli syyllistynyt kiellon rikkomiseen sen julistamisen jälkeen, mutta myös Terolta oli muutamia lipsahduksia tapahtunut. Kesken keskiviikkopäivän BB päätti rankaista Jarmoa ja Teroa. He joutuivat menemään saunan edustalla vuoroin kyykkyyn ja ylös ja aina seisova joutui hokemaan "OOO". Rangaistus kesti 15 minuuttia.

Ilman rangaistusta jääneet Anniina ja Johan seurasivat sivusta huvittuneena Jarmoa ja Teroa. Anniina ja Johan totesivatkin hetken kuunneltuaan rangaistuja, että "OOO" todella kuulostaa ärsyttävältä ja he ovat tunkeneet sitä joka väliin ennen kieltoa, vaikka se ei edes sopisi siihen kohtaan.

Rangaistuksen jälkeen asukkaat jatkoivat viikkorutiineitaan. Torstaina on tulossa viikkotehtävän huipennus tehtäväalueella, jonne on rakennettu Little Big Planet -pelin tyyppinen tasohyppely, joka asukkaiden on selvitettävä viikkotehtävän onnistumiseksi.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.