Niko N. lähti asukasvaihtoon Sloveniaan

Asukasvaihtoon valittu Niko N. lähti asukasvaihtoon Slovenian Big Brotheriin lauantaina. Tänä vuonna vaihtoasukas sai hyvästellä kanssa-asukkaat ennen lähtöä.

BB-talossa oli perjantaina vietetty erotiikka-aiheisia juhlia. Juhlien jälkeisenä aamuna herätys tuli normaaliin aikaan ja väsyneet asukkaat nousivat hitaasti sängyistään. Niko N. nousi tuttuun tapaansa ensimmäisenä sängystä ja suuntasi heti suihkuun.

Aamu eteni talossa normaalien aamutoimien merkeissä, kunnes noin tunti herätyksen jälkeen Niko N. sai laukun varastohuoneesta. Tänään olisi lähtö asukasvaihtoon, joten Niko N. pääsi pakkaushommiin. Matkalle Niko N. sai yhden matkalaukun, johon pakata tavaransa.

Juhlien jälkeen Niko N. oli suhteellisen hyvässä "hapessa", sillä hän otti illan rauhallisesti. Pakkailu sujui myös rauhallisesti, eikä se aiheuttanut mitään ihmeempää muissa asukkaissa. Pientä pohdintaa aiheutti, mitä vaatteita kannattaa pakata, koska kukaan asukkaista ei tiennyt, minne Niko N. lähtee vaihtoon. Varmuuden vuoksi mukaan pakattiin niin kesävaatetta kuin hieman lämmintäkin vaatetusta.

Pakkaamiseen annettiin aikaa noin tunti, mutta Niko N. näytti olevan valmis jo hyvissä ajoin. Lähtökäskyn Niko N. sai päiväkirjahuoneesta. Tultuaan pk-huoneesta Niko N. teki vielä viimeiset tarkistukset ja sitten asukkaat menivät sohville.

Viimeiset jutustelut käytiin sohvilla, kunnes BB kuulutti, että Niko N:llä on minuutti aikaa lähteä asukasvaihtoon. Asukas olivat ihmeissään uudesta kuulutuksesta, mutta menivät heti halaamaan Niko N:ää. BB laski viimeiset kymmenen sekuntia ääneen, jonka jälkeen Niko N. nappasi laukkunsa ja poistui talosta häätöovesta.

Niko N:n lähdön jälkeen asukkaat jäivät miettimään, mikä Niko N:ää odottaa ja mihin hän on matkalla. Elisabet heitti tupakkapaikalla, että Niko N. voisi mennä Brasiliaan, koska asukkaat saivat brasilialaiset kengät joitakin viikkoja sitten. Elisabet ei keksinyt niille mitään muuta selitystä kuin vaihdon.

Suomeen tuleva vaihdokki aiheutti myös keskustelua. Asukkaat pohtivat, milloin hän astuu taloon. Marika oli sitä mieltä, että vaihdokki tulee sunnuntain suoran lähetyksen aikana. Kielitaito huoletti erityisesti Elisabetia ja Ninoa, sillä he eivät omasta mielestään osaa englantia. Elisabet pelkäsi, ettei pysty vaihdokille sanomaan viikon aikana sanaakaan, paitsi ehkä humalassa.

Vaihtoasukkaaksi Suomen BB:hen Slovenian BB:stä saapuu sunnuntain Talk Show'ssa 24-vuotias Sandra. Suomalaisasukkaiden on uskoteltava Sandralle vääriä suomalaisia tapoja, joita he ovat miettineet viikkotehtävän aikana. Sloveniassa paikallisten BB-asukkaiden on tehtävä sama Niko N:lle, kunhan hän saapuu Slovenian BB-taloon.

Sekä Niko N:n että Sandran astumiset uusiin taloihin nähdään suorana Talk Show'ssa. Suomessa ja Sloveniassa ovat suorat lähetykset käynnissä yhtä aikaa ja molempien maiden tuotantoja seurataan satelliittiyhteyden välityksellä. Ensimmäistä kertaa Suomen BB:n historiassa otetaan suora yhteys toisen maan "Talk Show'hun" -lähetykseen oman sunnuntain suoran aikana.

Big Brother Talk Show Subilla sunnuntaina klo 21.00 alkaen!

Lue lisää:
Asukasvaihto suuntautuu Sloveniaan, vaihdokit ovat Niko N. ja Sandra
(29.10.2010)
Katso Slovenian BB-asukkaiden kuvat ja lyhyet esittelyt(Subin BB-nettisivut)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.