Hyvä käytös ratkaisee viikkotehtävän

Tämän viikon viikkotehtävässä asukkaat joutuvat käyttäytymään hyvin. Hyvä ja sivistynyt käytös ratkaisee viikkotehtävän onnistumisen, jota vaikeutetaan lisätehtävillä.

Päivällä asukkaat saivat kuulla uudesta viikkotehtävästä. Taloon oli toimitettu laivan pienoismallin rakennustarpeet, jauhoa ja muovipusseja sekä postimerkkejä ja kansioita. Aluksi asukkaat luulivat, että jonkinlainen rakennustehtävä olisi vuorossa, mutta todellisuus oli hieman toista.

BB:n toimittamissa ohjeissa kerrottiin, että asukkaat joutuvat "käytöskouluun" käytöskukka-viikkotehtävässä. Asukkaiden on käyttäydyttävä mallikelpoisesti koko viikkotehtävän ajan. Käytöksen on oltava sivistynyttä ja ehdoton kiroilukielto on voimassa.

Viikkotehtävän onnistumiseksi asukkaiden on noudatettava käyttäytymissääntöjä ja suorittava BB:n antamia tehtäviä. Huolimatta talossa tapahtuvista asioista hyvää käytöstä on pidettävä yllä. BB toimitti asukkaille vaatteet ja kengät, joita heidän on käytettävä koko viikkotehtävän ajan.

Vedonlyöntiprosentikseen asukkaat valitsivat 99:n äänestyksen jälkeen. Vedonlyöntiprosentin valitseminen aiheutti kiivasta keskustelu. Osa asukkaista olisi halunnut 75:n vedonlyöntiprosentin, koska erityisesti kiroilukieltoa pidettiin vaikeana. Aluksi äänestettiinkin pienemmän prosentin puolesta, mutta hieman myöhemmin äänestettiin uudelleen ja päädyttiin sitten kin 99 %:iin. Kiivaimmin korkeamman prosentin puolesta olivat Rami, Mikael ja Ben. Pienemmän prosentin kannalla olivat ainakin Janica, Sebastian ja Suvi.

Asukkaille lisätehtäviä

Ensimmäiseksi asukkaat saivat tyylikkäitä uusia vaatteita. Tosin kaikki asukkaat eivät olleet tyytyväisiä niihin, sillä esimerkiksi Tanjalle oli toimitettu liian pienet vaatteet. Sebastian muistutti valittavaa Tanjaa hyvästä käytöksestä, vaikka nainen ei sinänsä rumia puhunutkaan, kritisoi vain asiallisesti. Sebastian joutui myös muistuttamaan Mikaelia ja Annikaa heidän keskinäisestä alapäähuumoristaan, jonka Sebastian ei uskonut kuuluvan hyvään käytökseen.

Tehtävä alkoi pääsääntöisesti ohjeiden mukaan. Muutamia kirosanoja lipsahteli silloin tällöin ja Ramilla ja Mikaelilla oli ajoittain hattu päässä sisällä. Rami sentään otti hatun pois ruokailun ajaksi, mutta Mikaelilla pipo pysyi tiukasti päässä myös syödessä.

Viikkotehtävään kuuluu siis tehtäviä, joita asukkaiden on suoritettava. Asukkaiden on koottava pienoismallia, laittaa postimerkkejä kansioihin ja pussitettava jauhoja. Näitä tehtäviä tehdään aina, kun BB käskee. Kolmessa työpisteessä on oltava koko ajan kaksi asukasta, kun BB on ilmoittanut tehtävän alkaneen. Tehtävä päättyy BB:n ilmoituksesta.

Viikkotehtävän rinnalla asukkailla on käynnissä myös SEIS-tehtävä, jossa asukkaiden on pysäytettävä liikkeensä BB:n käskystä. Liikkua saa vasta, kun BB antaa luvan. Tehtävä on sama, mikä asukkailla oli lauantaina, jossa palkintona oli tehtävässä onnistuneille elokuvailta. Nyt panokset ovat kovemmat, sillä tehtävässä epäonnistuneet joutuvat tällä kertaa suoraan häätöäänestykseen. Tämä koskee myös finaaliviikkoäänestyksen voittanutta Mikaelia.

Lisätehtävät on ilmiselvästi tarkoitettu hermojen kiristämiseksi ja viikkotehtävän vaikeuttamiseksi. Yksi osa tätä on SEIS-tehtävä, jota vaikeutetaan SEIS:n aikana soittamalla musiikilla ja muulla BB:n aiheuttamalla häiritsemisellä. Luultavasti myös muuta pakan hämmennystä on luvassa viikon aikana.

Netta teki paluun BB-taloon!

Lue tehtävien tehtävänannot Subin BB-nettisivuilta:
Viikkotehtävä: Käytöskukka
Tehtäväpiste 1: Filatelistin unelma
Tehtäväpiste 2: Leipomo
Tehtäväpiste 3: Laivan varustamo
Asukkaat saivat lisäohjeen SEIS-tehtävään

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.