Siv Anita poistui Suomen BB-talosta

Asukasvaihto Suomen osalta päättyi sunnuntaina aamupäivällä, kun Siv Anita poistui Suomen BB-talosta. Myös Janica lähtee Norjan BB-talosta sunnuntain aikana ja palaa Suomeen illan Talk Show'ssa.

Big Brother herätti asukkaat normaaliin aikaan sunnuntaiaamuna. Noin puoli tuntia herätyksen jälkeen BB kutsui Siv Anitan päiväkirjahuoneeseen, jossa nainen sai kuulla, että hänellä on enää tunti aikaa elää BB-talossa. Aika oli varattu pakkaamiseen ja asukkaiden hyvästelyyn.

Tultuaan ulos pk-huoneesta, Siv Anita kertoi uutiset muille asukkaille. Erityisesti Sebastian ja Annika ottivat tiedon vastaan raskaasti. Sebastian ja Annika olivat ehkä eniten englantia Siv Anitan kanssa keskustelleet viikon aikana. Kukaan asukkaista ei olisi halunnut luopua Siv Anitasta vielä tässä vaiheessa, mutta ei ollut muuta mahdollisuutta.

Siv Anita kävi vielä keskusteluja tunnelmistaan Suomen BB-talosta ja hän sanoi, että hänelle tulee ikävä suomalaisia ystäviään. Häntä kuitenkin arvelutti paluu Norjan BB-taloon, joka sijaitsee Tukholmassa. Siv Anita ei ole tietoinen, ketkä on häädetty Norjan talosta vaihdon aikana, eikä hän tiedä, kuinka muut asukkaat suhtautuvat häneen palattuaan norjalaisasukkaiden luo.

Norjan BB on näyttänyt norjalaisasukkaille ja Janicalle videoklippejä Siv Anitan taloelämästä Suomessa. Siv Anita on näytetty mm. pussailemassa Benin kanssa ja hänen on näytetty puhuneen Norjan BB-asukas Davidistä, ettei hän pidä hänestä. Osa Norjan BB:n asukkaista ei ole ottanut hyvällä näkemäänsä.

Tunnin pakkaamisen jälkeen Siv Anita jätti hyvästit Suomen BB:n asukkaille. Siv Anita poistui BB:n käskystä häätöovesta pimeään kamerakäytävään ja matka kohti Ruotsia sai alkaa. Vaikka suomalaiset olivat harmissaan sympaattisen norjalaisen poistumisesta, osa asukkaista oli hyvillään, ettei enää tarvitse puhua englantia.

Norjan BB:hen vaihtoon reilu viikko sitten Suomesta lähtenyt Janica palaa Suomen BB-taloon vielä tämän päivän aikana. Janica pakkasi tavaransa ja lentää illaksi Suomeen. Paluu Suomen BB-taloon tapahtuu suoran Talk Show -lähetyksen aikana. Janicalle uskotellaan, että hänet viedään taloon piilossa katseilta pelkästään kamerakäytävässä, mutta oikeasti hänet viedään taloon studioyleisön edessä silmät sidottuna.

Big Brother Talk Show tänään Subilla klo 21.00 alkaen!

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.