Asukasvaihto päättyy sunnuntaina

Tänä vuonna Norjan Big Brotherin kanssa toteutettu asukasvaihto päättyy vasta tämän viikon sunnuntaina, kerrottiin torstain BB Extrassa. Janica palaa Suomen BB-taloon sunnuntain Talk Show'ssa.

Viime viikon perjantaina alkanut asukasvaihto päättyy sunnuntaina. Molemmat asukasvaihdokit, norjalainen Siv Anita ja suomalainen Janica pysyvät vaihtotaloissaan siis viikonloppuun saakka. Aikataulua Siv Anitan poistumisesta Suomesta ja Janican poistumisesta Norjan BB-talosta ei ole kerrottu.

Janica palaa Suomen BB-taloon sunnuntain suorassa Talk Show -lähetyksessä. Janicalle uskotellaan, että hän palaa taloon pelkästään tyhjän kamerakäytävän kautta. Oikeasti paluu tapahtuu Talk Show -studion läpi niin, että yleisö näkee hänet. Yleisön on kuitenkin tarkoitus olla hiljaa, ettei Janica arvaa, että hän tulee taloon studion kautta.

Vaihtoasukkaat suorittavat nimeämiset vaihtotaloissaan. Janica nimesi norjalaisasukkaita jo torstaina avoimissa nimeämisissä sohvilla. Nimeämisissä norjalaisasukkaat antoivat nimeämispisteet ensin päiväkirjahuoneessa ja sitten kasvotusten sohvaryhmällä. Siv Anita antaa nimeämispisteet perjantaina Suomen BB:n normaaleissa nimeämisissä suomalaisasukkaille. Siv Anitaa ja Janicaa ei voi nimetä häätöäänestykseen.

Asukkaat eivät vielä tiedä, kuinka kauan asukasvaihto kestää. Suomen päässä asukkaat ovat spekuloineet, saako Janicaa tai Siv Anitaa nimetä ja saavatko he nimetä omia vai vaihtoasukkaitaan.

Big Brother Talk Show sunnuntaina Subilla klo 21.00 alkaen

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.