Kausi 2012

Uutisia Suomen Big Brotherin kahdeksannelta kaudelta vuodelta 2012. Tuoreimmat uutiset löytyvät täältä.

Ensimmäinen Häädetyn herja Johannalta Petterille

Sunnuntain Talk Show -lähetyksessä paljastettiin uusi elementti Suomen Big Brotherissa, Häädetyn herja. Häädetyn herjassa talosta häädetty asukas saa vielä kerran vaikuttaa BB-talon tapahtumiin.

Asukkaat pääsevät testaamaan rajojaan ällöttävien asioiden kanssa

Kauden yhdeksännessä viikkotehtävässä asukkailla on mahdollisuus kerran sanoa "en tee". Samannimisessä viikkotehtävässä asukkaat pääsevät tekemään ällöttäviä tehtäviä, joista he voivat rajoitetusti kieltäytyä.

Johanna häädettiin seitsemäntenä

Big Brotherin seitsemäs häätöäänestys tällä kaudella päättyi jättiyllätykseen. Neljästä häätöäänestyksestä selvinnyt Johanna joutui jättämään BB-talon, kun hän hävisi häätöäänestyksessä Iidalle, Tealle ja Jonille.

Häädetyn herja lanseerataan tänään Talk Show'ssa

Tämän illan Talk Show'ssa nähdään jotain uutta, kun Häädetyn herja -niminen elementti lanseerataan. Häädetyn herjan saa nimensä mukaisesti BB-talosta häädetty asukas.

Johanna voitti Katsojan valinnan jo toista kertaa

Katsojan valinnassa netin 24/7-palvelun katsojat ovat jälleen päässeet vaikuttamaan BB-talon tapahtumiin. Jo toista kertaa katsojaäänestyksessä voitokkaasti menestyi Johanna, joka pääsi lauantaina tapaamaan läheistään.

Bollywood-tanssista kultaa - paitsi Teijalle

Viikkotehtävässä päästiin Bollywood-tunnelmiin, kun asukkaiden piti suunnitella, harjoitella ja tehdä tanssiesitys. Tanssiesitys sujui hyvin, mutta kaikki eivät saaneet nauttia kultaisesta palkinnosta.

Joni, Iida, Johanna ja Tea nimettiin häätöäänestykseen

Seitsemänteen häätöäänestykseen nimettiin neljä asukasta nimeämisten perusteella. Tällä viikolla häätöuhan alla ovat Joni, Iida, Johanna ja Tea.

Tanssin taikaa bollywoodlaisittain

Asukkaat pääsevät tanssin pyörteisiin Bollywoodin hengessä. Viikkotehtävässä asukkaiden tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa oma tanssiesitys.

Katarina häädettiin kuudentena

BB-kauden kuudes häädetty on Katarina, kun hän hävisi häätöäänestyksessä Johannalle. Häädön ratkettua Johanna puhkesi lohduttomiin kyyneliin, kun hänen talon läheisin ystävänsä joutui häädetyksi.

Kaksintaistelu häätöäänestyksessä - Katarina ja Johanna vastakkain

Häätöäänestyksestä tulee tällä viikolla kaksinkamppailu. Kaksi yleisön suursuosikkia joutuu vastakkain, kun Katarina ja Johanna on nimetty kauden kuudenteen häätöäänestykseen.

Viikkotehtävissä orastava voittoputki - nyt jo toinen kulta peräkkäin

Asukkaiden kurssi viikkotehtävissä näyttäisi kääntyneen. Tällä viikolla sairaala-viikkotehtävästä tuli jo toista kertaa putkeen kultaa.

Iida sai koskemattomuuden nimeämissä uusilta miehiltä

Iida on saanut koskemattomuuden tämän viikon nimeämisissä BB-talon uusilta miehiltä. Tämä tarkoittaa sitä, ettei Iidaa voi nimetä tällä viikolla häätöäänestykseen.

Uudet asukkaat antavat koskemattomuuden yhdelle naisasukkaalle

Sunnuntaina Big Brother -taloon muuttaneet uudet miesasukkaat saivat maanantaina Big Brotherilta salatehtävän. Heidän tulee keskiviikkoon mennessä valita yksi naisasukas talosta, joka saa koskemattomuuden tämän viikon nimeämisissä.

Sairas viikkotehtävä

BB-talosta tuli täksi viikoksi sairaala. Asukkaat ovat viikkotehtävän ajan sairaalan henkilökuntaa ja potilaita BB-sairaalassa.

Joni, Jarno ja Petteri ovat uudet miesasukkaat

Big Brother -talo sai sunnuntai-iltana kolme uutta asukasta. Talo sai kaikkiaan kolme uutta miestä, kun taloon muuttivat Joni, Jarno ja Petteri.

Anne häädettiin viidentenä

Tämän kauden toistaiseksi merkittävin häätöäänestys ratkesi kuudennen viikon päätteeksi. Kovan kolmikon välillä käyty häätöäänestys päättyi Annen häätöön BB-talosta.

Räisänen: Seksuaalista hyväksikäyttöä ei tapahtunut

Big Brother -tuotanto on selvittänyt tahollaan, onko BB-talossa tapahtunut seksuaalista hyväksikäyttöä. Tuotannon mukaan tälläistä ei ole tapahtunut.

Mustasukkaisuusdraamaa ysäribileissä - syytöntä syyllistettiin

Big Brother järjesti asukkaille perjantaina asukkaille ysäribileet. Ilta päättyi jälleen riitoihin ja varsin sekaviin tunnelmiin.

Kolme uutta miesasukasta taloon sunnuntaina

Big Brother -talo saa ensi sunnuntaina kolme uutta miesasukasta. Miesten ja naisten lukumäärä tulee tasoittumaan, kun sunnuntaina lähtee yksi nainen ja tulee kolme miestä.

Anne, Iida ja Teija joutuivat häätöäänestykseen

Häätöäänestykseen on nimetty kolme asukasta, joista yksi joutuu jättämään BB-talon ensi sunnuntaina. Asukkaat nimesivät häätöäänestykseen Annen, Iidan ja Teijan.

Suokävely toi kultaa kahden kilometrin marginaalilla

Tämän kauden rankin viikkotehtävä saatiin päätökseen torstaina. Asukkaiden piti kävellä tehtäväalueen suosimulaattorissa vähintään 200 km saadakseen kultaisen palkinnon.

Uusia asukkaita tulee taloon tällä viikolla

BB-talo tulee saamaan uusia asukkaita tällä viikolla. Asiasta kerrottiin myös talon nykyisille asukkaille keskiviikkona.

Big Brother antoi asukkaille lisänimeämispisteitä

Tämän viikon nimeämisiin liittyy jälleen uusi käänne. Nyt Big Brother on antanut asukkaille käyttöön lisänimeämispisteitä, jotka he voivat käyttää haluamallaan tavalla.

Live-arkisto: Syyskuu 2012

Big Brother 2012 Liveseurannan arkisto syyskuussa 2012. Tapahtumat ovat sivulla aikajärjestyksessä alhaalta ylöspäin.

Asukkaat suosimulaattorin rääkkiin

Tällä viikolla asukkaat joutuvat lähes kirjaimellisesti suohon. Viikkotehtävässä asukkaat suokävelevät tehtäväalueelle rakennetussa suosimulaattorissa.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.