Nimeämisten tulosten julkistus ja ostosreissu toi vaihtelevia tunteita torstai-iltaan

Torstai-iltana asukkaat joutuivat vaihtelevien tunteiden valtaan. Aluksi pakkaa sekotti nimeämisten tulosten julkaisu, jonka jälkeen asukkaat suorittivat onnistuneen ostosreissun.

Viikkotehtävän päätyttyä epäonnistumiseen suurin osa asukkaista pelasivat erilasia seurapelejä. Rento meininki vaihtui jännitykseen, kun Big Brother kutsui asukkaat sohvalle illan pimennyttyä.

Asukkaat saivat kuulla nimeämisten tulokset, jotka kuunneltiin lähinnä hämmennyksen vallitessa. Kun BB-talon kaiuttimista oli kuulunut kolmen asukkaan nimet, miettivät asukkaat hiljaisuudessa, tuleeko nimiä vielä lisää. Häätöäänestykseen joutuneet Tarina, Timo ja Emma ottivat yllättävän rauhallisesti häätöuhan, mutta Miralla sen sijaan oli pieniä paniikkikohtauksen oireita. Ne menivät kuitenkin pian ohi ja kohta nainen jo nauroi.

Emma painui tulosten julkistamisen jälkeen ulos mietteliäänä. Nainen halusi olla yksin. Kasvot olivat peruslukemilla, kunnes pihalle tuli muita asukkaita lohduttamaan Emmaa. Tässä vaiheessa Emma purskahti itkuun ja hän tunnusti, että hänelle käy näin uudessa porukassa, ettei hänestä pidetä. Muut asukkaat lohduttivat, ettei kyse ole siitä, eikä voi tietää, millä perusteilla pisteitä on annettu.

Tarina oli epäuskoinen, sillä hän ei uskonut olevansa nimettynä. Tarinan mukaan hän oli hyvin kontakteissa muiden asukkaiden kanssa ja toi asian esille useiden asukkaiden kanssa. Tarina epäili, että hän ärsyttää ja hän ihmetteli, miksi näin on. Rauhallisesti häätöäänestyksesti usean asukkaan kanssa keskustellut Tarina lopulta hänkin purskahti itkuun puhuessaan Eeva-Leenan kanssa.

Timo ei tuntunut olevan moksiskaan häätöuhan alla olemisesta.

Nimeämistulosten ohessa torstain ohjelmaan kuului kauden ensimmäinen kauppareissu. Se toteutettiin nyt uudella tavalla, sillä kaksi asukasta pääsi tekemään ostoksia kauppakeskus Redissä olevaan ruokakauppaan. Ostosreissua ei nähty 24/7-palvelussa.

Kauppaan lähtivät Mira ja Helmeri vaatimattomalla 2,80 euron budjetilla. Heidän piti ostaa vain kuivahiivaa ja jotain muuta, jos rahat riittävät. Shoppailijoita odotti erikoistarjous, euron yllätyskassi, jonka Mira ja Helmeri päättivät ostaa. Iso kassi sisälsi ruokaa, leipää ja herkkuja, jotka asukkaat ottivat ilolla vastaan. Perinteiseen tapaan alkoi keskustelu karkkien tasajaosta, joka sujui ilman ongelmia.

Tunnelma oli onnistuneen ostosreissun myötä parantunut ja asukkaat pystyivät suuntaamaan kohti viikonloppua paremmalla mielellä.

Lue myös:
Ensimmäiseen häätöäänestykseen joutuivat Timo, Emma ja Tarina (5.9.2019)
Nimeämispisteiden jakautuminen (5.9.2019)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.