Pelivideo Kimblestä wasabi-twistillä

Olli-Pekalla on wasabia suussaan. Kuva: © Nelonen Media.
Olli-Pekalla on wasabia suussaan. Kuva: © Nelonen Media.

Vintage Tuben studiolla siirryttiin 60-luvulle tiistaina. Päivän teemaan kuuluu Urho Kekkosen valitsijamiesmäärän arvuuttelua ja pelivideon tekeminen Kimbleä pelaamalla.

Tiistain päivätehtävässä asukkaiden piti pukeutua kaljua kuvaavaan uimalakkiin ja silmälaseihin, kuin Urho Kekkoseksi. Asukkaiden tehtävänä oli arvuutella tänään Kekkosen valitsijamiesmäärää vuonna 1962.

Big Brother soittaa talon kaiuttimista ääntenlaskentaa "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen" useampaan kertaan päivän aikana ja asukkaiden on laskettava niiden määrää. Kun asukkaan mielestä on Kekkosen nimiä tullut tarpeeksi, hän huutaa ja siinä on hänen vastauksensa tehtävään. Lähimmäksi arvauksessa osunut asukas saa palkinnoksi rahnaa. Oikea vastaus on 199 valitsijamiestä.

Kristiinalla oli hankaluuksia tehtävän aloituksessa, kun hän ei heti pukenut uimalakkia päähänsä suihkusta markien hiuksten vuoksi. Big Brother joutui kehoittamaan naista pukemaan lakin, mutta hän ei siihen vielä silloinkaan suostunut. Vasta toisen kehoituksen jälkeen Kristiina meni kuivaamaan hiuksensa ja puki lakin päähänsä.

Hetkeä myöhemmin Joel kutsuttiin päiväkirjahuoneeseen, jossa hän sai vapautuksen lakin käyttöön, koska Joelilla on oikeasti kalju. Joel sai määrätä oman lakkinsa toisen asukkaan päähän ja Joel valitsi Kristiinan, jolla on nyt siis kaksi uimalakkia päällekkäin.

Lakkiepisodin jälkeen BB-talossa elettiin hiljaiseloa päivän videokuvauksia odotellen. Ennen päivän ensimmäistä kuvaussessiota Vintage Tuben tuottaja Arttu sai lisäohjeet työhönsä. Tuottajan on huolehdittava esiintyjien hyvinvoinnista mm. cateringin suhteen ja pitää studio siistinä ja valmiina kuvauksiin. Ohjeissa korostettiin, ettei tuottaja saa hermostua taiteilijoiden ajoittaisiin oikkuihin.

Ensimmäisessä kuvaussessiossa asukkaiden piti kuvata pelivideo Kimblen peluusta. Tuottaja Arttu sai valita kolme asukasta kuvaamaan videon ja Arttu päätyi Olli-Pekkaan, Joeliin ja Kristiinaan, koska heillä on kokemusta pelaamisesta ja pelivideoista.

Kolmikko pääsi pelaamaan yhden pelin Kimbleä ja heidän piti kommentoida peliä vapaaseen tyyliin omina itsenään, mutta heidän piti ottaa huomioon, että nyt elettiin 60-lukua. Pelitiimi kehitti Kimbleen oman twistin, kun he sopivat, että se asukas, jonka nappula syödään pelissä, syö lusikallisen wasabia.

Asukkaiden onneksi heillä ei ollut käytössään täyttä tuubia wasabia, mutta tästä huolimatta pelaajat olivat lähes tuskissaan pelin loppupuolella. Etenkin Olli-Pekka joutui koville, kun hän joutui syömään wasabia eniten. Pelin päätyttyä Joelin voittoon pelaajat valittelivat huonoa oloa ja Olli-Pekka yökki pahaenteisen kuuloisesti, mutta hän ei kuitenkaan oksentanut.

Kuvauksien jälkeen tunnelma rauhoittui ja asukkaat jäivät odottamaan uutta sessiota.

Lue myös:
Asukkaat tubettamaan eri vuosikymmenten henkeen (9.11.2020)
Kinkkisiä kysymyksiä Jodelista, Artusta Vintage Tube -studion tuottaja (9.11.2020)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.