Onko Formula 1:n alemmuustila liioiteltua?

Kauden avauksen jälkeen monet ovat kuorossa huutaneet Formula 1:n alemmuustilaa. Onko Formula 1 todella syvässä kuopassa, vai onko tässä kyse vain liioitellusta dramatiikasta?

Australian GP ei kaikilta osin ollut parasta mainosta Formula 1:lle. Sauberin oikeussalifarssi, Manorin ajamattomuus ja vajaa lähtöruudukko eivät olleet hyviä uutisia kauden avausviikonloppuna. Mielestäni kuitenkaan kaikki tapahtumia ei voi selittää yksinkertaisesti syyttämällä lajin alemmuustilaa. Osittain oli kyse vain ikävien sattumien summasta, joka vain osui Australian GP-viikonloppuun.

Jos aloitetaan noista lajiin kuulumattomista asioista, niin Sauberin ja Giedo van der Garden sopimuskiista oli asia, jota ei olisi toivonut näkevänsä. Sauber hoiti tilanteen mahdollisimman huonosti jo lähtien siitä, että sillä oli sopimukset kolmen kuljettajan kanssa. Tietämättä kaikkia asioiden taustoja riitely, joka vaaransi jopa tallin olemassaolon oli minun näkökulmastani varsin amatöörimäistä. Kiista saatiin lopulta sovittua rahalla, joten voi sanoa, että järki voitti. Olikohan niin, että van der Garde antoi kiistassa periksi, kun huomasi millaista porukkaa vastapuolella oli?

Manor on luku sinänsä, jota mielestäni ei olisi pitäny hyväksyä sarjaan mukaan ollenkaan. Ihmettelen, että miksi Manorilta vaaditaan selvityksiä kelpoisuudestaan F1:iin vasta nyt, kun se olisi pitänyt tehdä ennen osallistujaksi hyväksymistä. Tässä tapauksessa ei ole mielestäni kyse Formula 1:n alemmuustilasta, vaan FIA:n leväperäisyydestä, joka uskoi sinisilmäisesti Manorin kilpailukykyyn, vaikka autolla ei ole ajettu metriäkään viime lokakuun Venäjän GP:n jälkeen.

Mitä tulee Australian GP:n poisjäänteihin, niin Valtteri Bottaksen loukkaantuminen oli ikävä asia, mutta mielestäni vain huonoa tuuria. Kun mitään ulosajoa oli tapahtunut, oli valitettavaa, että miehen selkä kipeytyi, eikä hän pystynyt ajamaan. Kaikeksi onneksi vaikuttaa, että kyse oli vain varotoimenpiteestä, sillä Bottas on saanut luvan ajaa Malesiassa. Toki täytyy odottaa vielä raportit Bottaksen kunnosta perjantain harjoitusten jälkeen, mutta ainakin Williams on tehnyt kaikkensa, että suomalaistähti pystyy ajamaan kauden toisessa kisassa.

Daniil Kvyatin ja Kevin Magnussenin tekniset keskeytykset ennen Australian GP:n starttia vaan kuuluvat lajiin. Loppujen lopuksi olisi ollut ihan sama, jäivätkö he pois lähtöruudukosta vai olisivatko he keskeyttäneet viiden ensimmäisen kierroksen aikana. Minusta tuntuu, että olemme viime vuosina tottuneet vain liian hyvään tekniseen luotettavuuteen ja nyt muutamat keskeytykset tuntuvat hurjalta määrältä. Muistelen ainakin 90-luvulta, kun autoja tippui monissa kisoissa useita, milloin petti moottori rankasti savuten tai jotain muuta hajosi.

Toki mahdollisimman laaja lähtöruudukko olisi kaikkien etu, eikä 15 autoa Australiassa näyttänyt hyvältä. Lähtöruudukkoon ei kaivata kuitenkaan sekuntikaupalla hitaampia liikkuvia shikaaneja, koska sekään ei näytä hyvältä. Mielestäni Manorin voisi hyvin pudottaa sarjasta, mutta FIA on antanut heille armonaikaa Malesian GP:hen saakka. Ensi vuonna pitäisi sarjaan saada uusi amerikkalaistalli, joten siltä osalta näyttää paremmalta. Samalla on hyvä muistaa, ettei muutamilla nykytalleilla taloustilanne oli mitenkään vakaa, joten vaarana on, että joitakin talleja vielä tippuu.

Tilanne ei siis ole paras mahdollinen, mutta ei kuitenkaan niin synkkä kuin monet maalailevat. Kilpailullinen puolikin on mielestäni hyvällä tolalla, vaikka Mercedes karussa onkin. Lähes ainahan Formula 1:ssä on joku talli domonoinut jonkin aikaa ja nyt Mercedeksellä on yliote sääntömuutosten ansiosta.

Ratkaisuna tähän pitäisin, että nykysäännöt täytyisi pitää stabiilina vähintään viisi vuotta jolloin, muilla olisi mahdollisuus kiriä Mersun eroa kiinni. Ja onhan se nähty, että sitä on jo tapahtunut. Viimeinen virhe olisi nyt, että lähdettäisiin tekemään radikaaleja sääntömuutoksia uudestaan. Muutaman vuoden kuluttua oltaisiin sitten tilanteessa, jossa Mercedes ei ehkä enää johtaisi ylivoimaisesti vaan sillä paikalla olisi joku muu talli. Olisiko tilanne sitten merkittävästi parempi?

Sarjan ongelmakohtiin pitää etsiä ratkaisuja, koska aina pitää pyrkiä parempaan. Formula 1:n kaatumiseen en kuitenkaan usko, sillä sarjalla on pitkät perinteet ja sillä on aina ollut vaikeat kautensa. Niistä pitää päästä vain yli ja löytää oikeat ratkaisut. Kaikki niistä ei välttämättä pidä, mutta ne pitäisi ajaa läpi mutinoista välittämättä. Lisäksi valittu linja olisi hyvä pitää, kuten esimerkiksi tämä moottoriuudistus, joka on kovaäänisistä valittajista huolimatta mainettaan parempi.

Lopuksi todettakoon, että parempaa on varmasti luvassa, koska kauden avaus on aina poikkeus yleisessä linjassa. Uskoisin, että Malesiassa pääsemme nauttimaan paremmasta F1-viihteestä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.