Kaduttaako Alonsoa?

Yksi Formula 1:n kovimmista nimistä, kaksinkertainen maailmanmestari Fernando Alonso teki kovan päätöksen siirtyä McLaren-Hondalle. Samalla, kun McLaren rämpii, on hänen edellinen tallinsa Ferrari noussut uuteen kukoistukseen. Mahtaako Alonsoa nyt harmittaa siirto McLarenille?

Varmasti Alonsoa jollain tasolla harmittaa, se olisi inhimillistä. Espanjalainen teki kuitenkin vuosia töitä Ferrarin menestyksen eteen saamatta siitä kuitenkaan sitä suurinta palkintoa, eli maailmanmestaruutta. Muutama katkera kakkossija varmasti ottivat aikoinaan päähän ja varmasti viime kauden epäonnistunut auto helpottivat Ferrarilta lähtöä.

Alonso teki kuitenkin tietoisen riskin, sillä McLarenin uudesta moottorikumppanista Hondasta tiedettiin jo ennen Alonson siirtoa. Tiedettiin, että ensimmäisistä vuosista tulisi vaikeita jo sillä perusteella, että Honda palaa Formula 1:iin muutaman vuoden tauon jälkeen. Tämän lisäksi säännöt ovat muuttuneet täydellisesti ja tuoreessa muistissa oli muiden moottorinvalmistajien suuret vaikeudet vuotta aiemmin.

Tulosta McLaren-Honda-yhdistelmällä tulee varmasti pitkällä aikavälillä ja tämä oli varmasti Alonson ajatuksena siirtyessään brittitalliin. Ajovuosia Alonsolla ei älyttömästi ole jäljellä, mutta 3-5 vuoden sisään voisi olla ihan realistista odottaa menestystä - miksei aiemminkin. Tämä olisi vielä ihan mahdollisuuksien rajoissa Alonson F1-uran kannaltakin.

Toki Ferrarin menestys korpeaa, etenkin, kun muistetaan, mistä suosta talli on noussut. Sitä on kuitenkin turha murehtia nyt, vaan keskittyä McLarenin nostamiseksi takaisin kärkitaisteluihin. McLarenilla on tähän resurssit ja kyvyt ihan varmasti. Jo alkukaudesta on nähty huimaa kehitystä, vaikka onkin muistettava, että ne ensimmäiset sekunnit on helpoin ottaa kiinni ja ne kriittisimmät viimeiset kymmenykset kaikkein vaikeimpia ja hitaimpia.

Kaikkein tyhmintä Alonson kannalta olisi tässä lähteä tempoilemaan menestyksen perään aina siihen talliin, jossa kulkee. Käytännössä tällainen tempoilu olisi jo sopimusteknisesti vaikeaa ellei mahdotonta ja muutenkin päätyminen siihen oikeaan autoon on myös osittain sattuman kauppaa. Keskittymällä pitkäjänteisesti projektiin McLarenin kanssa voi kantaa vielä hedelmää ja Alonso voi saada jonkun mestaruuden entisen kahden jatkoksi, jos hyvin käy. Kärsivällisyys on siis hyve, kuljettajan kyvyistä tämä ei ole kiinni.

En voi myöskään olla mainitsematta sääntöjen vaikutusta autojen kehitykseen ja niiden väliseen kilpailukykyyn. Edellinen suuri mullistus tapahtui viime kaudeksi, jolloin alkoi nykyinen Mercedeksen valtakausi ja nyt jo puhutaan seuraavista suurista muutoksista vuodelle 2017. Olisiko tässä McLarenin sauma iskeä?

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.