Kommentti: Viikkotehtävä alkoi toistaa itseään, mutta risteilypäällikkö loisti

Grafiikka: © 2019 Jarkko Nieminen / Fanisivut.net.
Grafiikka: © 2019 Jarkko Nieminen / Fanisivut.net.

Asukkaat olivat BB-risteilyllä tällä viikolla, mutta tehtävä alkoi pahasti toistaa itseään jo tiistaina. Kaikki asukkaat pistivät itsensä hyvin likoon viikkotehtävässä, mutta erityisesti Kristian teki huikean roolin risteilypäällikkönä.

Yleensä Big Brotherin tehtävissä johtajan asemassa on epäkiitollinen rooli, niin tälläkin kertaa. Usein on käynyt niin, että tehtävään nimitetyllä pomolla on noussut asema ns. hattuun ja muilla asukkailla on ollut vaikeuksia ymmärtää tehtävän roolit. Näiden summana yleensä roolitehtävät ovat epäonnistuneet.

Risteilytehtävässä näytti kaikkien asenne ja suhtautuminen olevan kohdallaan. Kristian oli risteilypäällikkönä jämäkkä, vaikka paineita tuli erityisesti Big Brotherin suunnasta. Hetkittäin näytti, että homma leviää Kristianilla käsiin, mutta niin asukkaiden kuin Big Brotherin tuottamien paineiden ristitulessa Kristian suoriutui mainiosti. Henkilökuntana toimineet asukkaat suhtautuivat Kristianiin kiitettävän hyvin muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ja viikkotehtävä saatiin suoritettua hyvällä yhteispelillä.

Osaltaan viikkotehtävän asialliseen suorittamiseen on vaikuttanut, ettei viikon aikana tarjoiltu juurikaan alkoholia ja VIP-matkustajien puolella oli vain yksi alkoholia juonut matkustaja. Muutenkaan tämänkertaiset matkustajat eivät olleet erityisen hankalia tai vaativia. Risteilypäällikkökään ei päässyt gonahtamaan, kun ei päällikölle tarjoiltu yllätysdrinkkejä joko matkustajien tai BB:n taholta. Toinen asia, millä olisi mahdollisesti saanut asukkaiden kulissit kaatumaan, olisivat roolien vaihdot, mutta tämäkin jäi tässä viikkotehtävässä näkemättä.

Oli minusta surkeaa, ettei mitään kunnon käännettä tehty tähän tehtävään, vaan se junnasi paikoillaan tiistaista lähtien. Sinänsä oli hauska seurata, kun henkilökunta parhaansa mukaan täytti matkustajien toiveita ja teki esimerkiksi hyviä ohjelmanumeroita. Mitään erikoista ei tuotannon puolesta nähty, vaikka olisi voitu tarttua vaikkapa siihen kovaan tuuleen, joka BB-talon ympäristössä tuiversi keskiviikkona ja torstaina.

Toivon, ettei käsikirjoitukset ole lukittuja viikkotehtävän alusta lähtien. Big Brotheriin kuitenkin kuuluu myös yllätyksellisyys ja yllättäviin tilanteisiin reagointi, joka ei ole ainakaan aikaisempina kausina ollut tuotannon vahvuus. Uuden tuotannon varaan laskettiin paljon ja luvattiinhan BB:n palaavan juurilleen, mutta tältä osin vanha meno jatkuu.

Viikkotehtävän onnistumisen ratkaiseminen on tällaisissa tehtävissä tulkintakysymys. Tehtävässä oli kohtia, joissa tapahtui virheitä ja tehtävän olisi voinut tuomita epäonnistuneeksi. Mitään varsinaista isoa virhettä tai totaalista roolin laiminlyöntiä ei tapahtunut, joten viikkotehtävän julistamisen onnistuneeksi voi hyväksyä. Toinen epäonnistuminen putkeen olisi ollut ainakin Kristianille lähes julmaa ja olisi toisaalta ollut mielenkiintoista nähdä, mitä sitten olisi tapahtunut.

Ensi viikoksi BB:n nettisivulla kerrotaan, ettei "ensi viikon tehtävää ei kuitenkaan välttämättä suoriteta yhtä suotuisissa olosuhteissa". Voisikohan tuo viitata ulkotehtävään ja mahdollisesti viime viikolla asukkaiden tekemään ulkovessaan? Mielikuvitusta ja reagointia lisää ja hieman eri ihmiset eri rooliin tehtävässä, niin tästä saadaan vielä hyvä kausi.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.