Live-arkisto: Lokakuu 2011

Big Brother 2011 Talossa tapahtuu -liveseurannan arkisto lokakuulta 2011. Tapahtumat ovat aikajärjestyksestä alhaalta ylöspäin.

31.10.2011, 15:10
PÄIVÄ 63:
BB oli tuonut taloon viikkotehtävän alkaen tehtäväpisteitä, joissa asukkaiden on työskenneltävä BB:n niin käskiessä. Tehtäväpisteitä on kolme: postimerkkien lajittelu, jauhon pussittaminen ja pienoismallin rakentaminen. Tehtävät alkavat ja loppuvat BB:n ilmoituksesta. Viikkotehtävän säännöt ovat voimassa tehtävien teon ajan.


31.10.2011, 14:36
PÄIVÄ 63:
Uusi asukas astui taloon kesken "SEIS"-kuulutuksen! Taloon astui kolmannella viikolla "Benin haaremissa" asunut Netta. Asukkaat olivat liikkumattomina Netan astuttua taloon, mutta ainakin Annika pyrskähteli naurua pidätellen. Lopulta Suvi repesi täyteen nauruun, muttei juuri liikkunut. Liikkumisluvan jälkeen asukkaat ryntäävät tervehtimään Nettaa.


31.10.2011, 13:32
PÄIVÄ 63:
BB antoi asukkaille uuden viikkotehtävän. Viikkotehtävä on käytöskukka, jossa asukkaiden on käyttäydyttävä mallikelpoisesti viikkotehtävän ajan. Kiroilukielto on voimassa, eikä saa riidellä tai hermostua. BB antaa tehtäviä, jotka on suoritettava, eivätkä talon tapahtumat saa vaikuttaa asukkaiden käytökseen negatiivisesti. Vedonlyöntiprosentiksi valittiin äänestyksen jälkeen 99.


31.10.2011, 11:25
PÄIVÄ 63:
Asukkaat saivat jälleen SEIS-tehtävän. Asukkaiden on jälleen oltava liikkumatta, kun BB kuuluttaa "SEIS". Mikäli joku liikkuu SEIS-komennon aikana, joutuu asukas suoraan tämän viikon häätöäänestykseen. Tehtävä on samanlainen kuin lauantaina, mutta tehtävä jatkuu tällä kertaa toistaiseksi.


30.10.2011, 22:26
PÄIVÄ 62:
Häätöäänestys on päättynyt. Seitsemäntenä BB-talosta häädetään... MATTI!


30.10.2011, 22:23
PÄIVÄ 62:
Suora BB Talk Show on käynnissä. Janica palasi Suomen BB-taloon Norjan BB-talosta Talk Show'n alussa. Asukkaat ottivat innokkaasti Janican vastaan. Taloyhteyksien välillä asukkaat kyselivät Janican Norjan-kokemuksia ja muut kertoivat tapahtumista Suomessa.


30.10.2011, 13:48
PÄIVÄ 62:
Siv Anitan lähdön jälkeen talossa on oltu hieman vaisuissa tunnelmissa. Sunnuntaisiivous alkoi talossa ja erityisesti kylppärin siivoukseen määrättiin uusien siivousohjeiden mukaisesti kaksi asukasta. Tänään kylppärin siivouksesta vastaavat Annika ja Matti.


30.10.2011, 10:41
PÄIVÄ 62:
Siv Anita poistui Suomen BB-talosta klo 10.30. Siv Anita vei laukkunsa varastohuoneeseen, jonka jälkeen hän halasi ja hyvästeli kaikki asukkaat. BB:n käskystä Siv Anita poistui Suomen BB-talosta häätöoven kautta.


30.10.2011, 09:34
PÄIVÄ 62:
Siv Anita sai hetki sitten kuulla pk-huoneessa, että hänellä on tunti aikaa pakata. Siv Anita poistuu Suomen BB-talosta tämän jälkeen ja palaa Norjan BB-taloon. Asukasvaihto päättyy tänään illalla, kun Janica palaa Suomen BB-taloon suorassa Talk Show'ssa. Asukkaat eivät vielä tiedä, milloin Janica palaa Suomen BB-taloon.


30.10.2011, 00:01
PÄIVÄ 62:
Elokuva päättyi n. klo 23.30. Elokuvan katsojat joutuivat viemään elokuvaa varten saadut herkut ja limsat varastohuoneeseen. Pian tämän jälkeen lisähuoneessa olleet Matti, Annika ja Mikael saivat lopettaa adjektiivitehtävän suorittamisen. Adjektiivitehtävässä Mikael ja Annika räkättivät lähes taukoamatta keksimällä älyttömiä adjetiiveja ja perusteluja ja Matilla meinasi mennä hermo.


29.10.2011, 21:59
PÄIVÄ 61:
Matti, Annika ja Mikael aloittivat tehtävän, jossa kertovat toisilleen ringissä vuorotellen toisistaan kertovia adjetiiveja perustellen ne. Adjektiivit kerrotaan vuoronperään myötäpäivään. Elokuvaporukka sai katsottavakseen Thor-elokuvan, joka alkoi n. klo 21.30.


29.10.2011, 21:22
PÄIVÄ 61:
BB julisti päivätehtävän tuloksen. Tehtävässä epäonnistuivat Matti, Annika ja Mikael, jotka liikkuivat "Seis"-käskyjen aikana. He menevät lisähuoneeseen istumaan tuoleille ja keksimään toisistaan adjektiiveja ja perustelemaan, miksi valitsi adjektiivin. Muut asukkaat saavat leffaillan.


29.10.2011, 15:44
PÄIVÄ 61:
Asukkaat ovat toipuneet pääosin lepäämällä eilisillan Norja-bileistä. Noin tunti sitten asukaat saivat päivätehtävän, jossa heidän on pysyttävä liikkumattomana aina BB:n niin käskiessä. Liikkua saa vasta, kun BB antaa siihen luvan. "Seis"-käskyjä tulee aina silloin tällöin. Mikäli asukkaat onnistuvat olemaan liikkumatta, he saavat elokuvaillan. Ne, jotka liikkuvat "Seis"-käskyjen aikana, eivät voi osallistua elokuvailtaan.


28.10.2011, 20:39
PÄIVÄ 60:
Asukkaat saivat Norja-aiheiset bileet. Talossa soitettiin norjalaista musiikkia ja taloon on tuotu mm. norjalaisia villapaitoja sekä herkkuja. Asukkaat ovat innoissaan ensimmäisistä yhteisistä bileistä asukasvaihdon aikana. Bileet saattavat olla viimeiset vaihtoasukas Siv Anitalle Suomen BB:ssä.


28.10.2011, 19:14
PÄIVÄ 60:
Annika suoritti oljenkorsivaihdon. Annika pelasti itsensä häätöäänestyksestä ja valitsi tilalleen Ramin, koska on ollut vähiten aikaa talossa, eikä niin läheinen Annikalle. Häätöäänestyksessä ovat siis: Matti (rangaistus), Rami (oljenkorsi), Tanja ja Sebastian.


28.10.2011, 16:44
PÄIVÄ 60:
Oljenkorsikilpailu oli jälleen dramaattinen. Tarkistettujen tulosten perusteella Annika ja Sebastian saivat 3 pistettä ja Tanja 0 pistettä. Annika ja Sebastian uusivat kisan voitosta. Uusintakierroksella Annikalle 5 pistettä ja Sebastianille 3 pistettä. Annika sai pk-huoneesta vihreän käsivarsinauhan ja saa vaihtaa yhden asukkaan pois häätöäänestyksestä BB Extrassa.


28.10.2011, 15:17
PÄIVÄ 60:
On oljenkorsikisan aika. Oljenkorressa kisataan trukkilastauksessa, jossa lastataan 1, 2 ja 3 pisteen arvoisia trukkilavoja. Kuka saa eniten pisteitä musiikin soidessa, voittaa kisan. Oljenkorsikisaan saavat osallistua vain Tanja, Annika ja Sebastian. Matti ei saa osallistua rangaistuksensa vuoksi.


28.10.2011, 13:32
PÄIVÄ 60:
BB ilmoitti häätöäänestykseen joutuneet asukkaat. Häätöäänestyksessä ovat: Tanja, Annika ja Sebastian. Lisäksi Matti on häätöäänestyksessä rangaistuksena. Tänään järjestetään BB-nettisivujen mukaan oljenkorsikilpailu, johon nimetyt asukkaat osallistuvat. Matti ei saa osallistua oljenkorteen rangaistuksen vuoksi.


28.10.2011, 11:00
PÄIVÄ 60:
Matti sai BB:ltä rangaistuksen. Matti oli puhunut eilen ulkomaailman asioista, jotka olivat tapahtuneet kauden alun jälkeen. Rangaistuksena Matti joutuu suoraan häätöäänestykseen, eikä hänelle voi antaa nimeämispisteitä. Nimeämiset pidetään tämän päivän aikana.


27.10.2011, 21:23
PÄIVÄ 59:
Siv Anita ja Annika tekivät viikkotaisen kauppareissun. Tällä kertaa kauppaan oli ilmestynyt lelutuotteiden yhteyteen määrät, jotka asukkaat saavat, kun ostavat tuotteen. Naiset saivat ostettua kaiken mitä tarvitsivat, vaikka BB ei antanutkaan paljon ostoaikaa.


27.10.2011, 19:19
PÄIVÄ 59:
Asukkaat saivat kuulla viikkotehtävän tuloksen. Tällä viikolla viikkotehtävän onnistumisen ratkaisivat netin 24/7-katsojat nettiäänestyksellä. Viikkotehtävä on... ONNISTUNUT! Asukkaiden viikkobudjetti on 218,9 yksikköä.


27.10.2011, 18:14
PÄIVÄ 59:
Tanja ja Veera joutuvat siivoamaan kylppärin kahdestaan. Eilen voimaan tulleiden tarkennettujen hygieniasääntöjen mukaan asukkaiden on siivottava kylppäri joka viikko torstaisin ja sunnuntaisin. BB määrää joka kerta kaksi asukasta, jotka joutuvat suorittamaan kylppärin siivoamisen.


27.10.2011, 15:25
PÄIVÄ 59:
Asukkaat toteuttivat viimeisen BB-TV -lähetyksen. Johtoryhmän suunnitteleman ohjelmiston kaikki asukkaat toteuttivat mallikkaasti ja parhaiten koko viikolla. Lähetyksen päätyttyä BB kuulutti viikkotehtävän päättyneen ja tehtävän rekvisiitta piti palauttaa varastohuoneeseen. Asukkaat saavat nyt nukkua BB:n eilen lupaamia päiväunia.


27.10.2011, 13:39
PÄIVÄ 59:
Eilisillan ja -yön saunaillassa BB-TV:n ohjaajat suunnittelivat tämän päivän ohjelmiston BB-TV:hen. Tämän päivän ohjelmisto: uutiset ja sää, "Pimp my wife" -muodonmuutosshow, dokumentti kiinalaisesta riisinviljelijästä, "Miehillä on asiaa" -keskusteluohjelma, Norja-tietovisa ja "Medicine Man" -reality-lääkäriohjelma. BB-TV:n ohjelmisto starttaa tänään ilmeisesti klo 14.


27.10.2011, 11:04
PÄIVÄ 59:
BB-chat päättyi aamulla hieman klo 9:n jälkeen. TV-ohjaajien saunailta päättyi aamuyön tunteina. Aamulla Mikael komensi BB:n välityksellä asukkaat ylös sängyistä, että heidän on pysyttävä hereillä viikkotehtävän loppuun saakka ja suunnitellä päivän TV-ohjelmia. Johtoportaan on oltava skarppina ja tuntematta krapulaa viikkotehtävän loppuun asti.


26.10.2011, 23:29
PÄIVÄ 58:
BB-chat tuli BB-taloon. Asukkaat johtoporrasta lukuun ottamatta pitävät yöchattiä BB-talon "studiosta" läpi yön. Chatissä pitää olla kerrallaan vähintään kolme asukasta. Asukkaat saavat sopia vuorot vapaasti, mutta johtoporras ei siis osallistu chattiin. Chat päättyy BB:n ilmoituksesta.


26.10.2011, 20:54
PÄIVÄ 58:
Asukkaiden iltatehtävä ei täysin onnistunut. Päiväunikielto on kuitenkin purettu toistaiseksi huomisaamusta lähtien. Seuraavaksi talossa on vuorossa tv-ohjaajien saunailta. Ohjaajat ovat johtoporrasta, joka pukeutuu heille toimitettuihin asuihin ja vain he saavat nauttia saunasta, porealtaasta ja illan tarjoiluista. Johtoportaaseen kuuluvat Mikael, Ben, Tanja ja Siv Anita.


26.10.2011, 19:32
PÄIVÄ 58:
Asukkaat saivat iltatehtävän. Heidän on tuotettava kyyneleitä ilman apuvälineitä, kuten sipuleita tai väkivaltaa. Asukkaiden on saatava sormustimen verran kyyneleitä, jotta tehtävä onnistuu. Jos tehtävä onnistuu, kumotaan päiväunikielto ja asukkaat saavat nukkua milloin haluavat.


26.10.2011, 18:37
PÄIVÄ 58:
Asukkaat saivat BB:ltä uudet pyyhkeet, jotka on nimikoitu. Taloon toimitettiin myös tarkennetut hygieniaohjeet aiemmin viikolla Norjan BB:ssä havaitun bakteeritartunnan vuoksi. Ohjeet koskivat pyyhkeiden käyttöä, kylppärin siivoamista, vaatteiden pesua ja sheivereiden käyttöä. Asukkaat olivat jo päivällä saaneet uudet sheiverit ja vanhat piti viedä pois.


26.10.2011, 15:20
PÄIVÄ 58:
Keskiviikon ensimmäinen ohjelmablokki oli viikkotehtävän pisin. Se sujui hyvin yhtä pientä sekoilua lukuun ottamatta, kun yhtä mainosta jouduttiin odottamaan roolivaatteiden vaihdon ajan hieman pitkään. Tilanteesta selvittiin Mikaelin improvisoimalla mainoksella ja loppulähetys saatiin vietyä onnistuneesti läpi.


26.10.2011, 12:49
PÄIVÄ 58:
BB antoi asukkaille tehtäväksi seuraavan ohjelmatyypit viikkotehtävässä. Päivän ohjelmisto: uutiset ja sää, mainokset (5 uutta ja erilaista), uusi saippuasarjan jakso, kauneus ja ravinto -aiheinen ohjelma ja missikisat. Mainoksissa on 2 mainosta on tehtävä Gorby's-piirakoista, eikä mainoksissa tai ohjelmissa saa olla muita kuin BB:n määräämiä tuotemerkkejä. Oikeita henkilöitä ulkomaailmasta ei ohjelmissa saa mainita.


25.10.2011, 23:46
PÄIVÄ 57:
Suvi sai valmiiksi asukkaiden iltaruoan BB:n toimittamista tarvikkeista. Ruokailun aluksi Sebastian lukee ruokarukouksen, jonka jälkeen kohotetaan maljoja. Annika pitää lyhyen puheen, jossa kiittää, että Siv Anita on ollut talossa ja on viettänyt heidän kanssaan ihanan viikon.


25.10.2011, 22:13
PÄIVÄ 57:
Tanja toi pk-huoneesta aiemmin iloiset uutiset ruokatäydennyksestä. Lisäksi hän ilmoitti, että sauna ja poreallas on käytössä tänä iltana, tosin alkoholia ei ole tarjolla. Hetki sitten Mikael toi infoa pk-huoneesta, että sauna ja poreallas ovat nyt käytössä.


25.10.2011, 22:00
PÄIVÄ 57:
BB:llä on ollut viime viikkotehtävän jälkeen logistisia ongelmia ruoan täydennysten kanssa. BB on tehnyt virheitä, mutta nyt ongelmat on korjattu. BB toimitti varastohuoneen täynnä ruokaa ja asukkaat pääsivät tekemään kunnon ruokaa. Asukkaat ovat valitelleet ruoan puutetta koko päivän. Lisäksi päiväunikielto on purettu tältä illalta, mutta se on voimassa taas huomisaamusta alkaen.


25.10.2011, 20:05
PÄIVÄ 57:
BB Extran aikana alkoi asukkaiden päivän toinen lähetys. Ohjelmisto alkoi uutisilla ja säällä edeten sisustusohjelmaan, seksivalistukseen ja ohjelmablokin päätti saippuasarjan uusi jakso. Mainokset esitettiin ohjelmien välissä.


25.10.2011, 17:48
PÄIVÄ 57:
BB antoi illaksi uudet ohjelmat suunniteltaviksi. Illan ohjelmisto: uutiset ja sää, mainokset (5 uutta ja erilaista), saippuasarjan uusi jakso (juoni jatkuu), sisustusohjelma (yhtenä juontajana eläköitynyt astronautti) ja seksivalistusohjelma eläkeläisille.


25.10.2011, 16:29
PÄIVÄ 57:
BB-TV:n iltapäivän ohjelmisto sujui mallikkaasti, tosin asukkaiden piti improvisoida lisäosuuksia, koska aikaa jäi 10 min. jäljelle. Ilmeisesti ohjelmien vaihto nopeutti toimintaa, jota asukkaat eivät arvanneet. Viimeiset 10 min. asukkaat täyttivät jo eilen ideoidulla silmälasimainoksella ja saippuasarjan "Epäkauniit ja epärohkeat" 2. jaksolla.


25.10.2011, 14:54
PÄIVÄ 57:
Asukkaiden tiistain ensimmäinen lähetys alkaa klo 15. Tällä kertaa ohjelmisto on seuraava: uutiset ja sää, mainokset (5 erilaista), uuden saippuasarjan jakso, norjan kielinen dokumentti turskan kalastajista ja zumba. Asukkaat ovat saaneet suunnitella ohjelmistoa muutaman tunnin.


25.10.2011, 13:54
PÄIVÄ 57:
BB-nettisivujen mukaan Norjan BB-talossa on havaittu asukkaiden keskuudessa bakteeritartunta ja mahdollisesti Janicakin on sen saanut. Tähän varaudutaan myös Suomen BB:ssä ja vaihtoasukas Siv Anita on aloittanut lääkekuurin tartunnan varalta, jos hänkin on saanut sen. Bakteeritartunta ei ole ihmisille vaarallinen.


24.10.2011, 23:54
PÄIVÄ 56:
BB antoi Annikan, Siv Anitan, Matin ja Sebastianin ottaa solariumkäynnin tänä iltana. Ensin solariumissa 15 min. kerrallaan kävivät miehet ja sitten oli naisten vuoro.


24.10.2011, 21:24
PÄIVÄ 56:
Toinen ohjelmablokki kesti puolituntia. Asukkaat ehtivät tekemään kaikki ohjelmat uutisista alkaen päättyen deittishow'hun sekä ohjelmien välissä olevat mainokset. Viimeinen mainos jäi puuttumaan ilmeisesti lähetysajan päättymisen vuoksi.


24.10.2011, 19:33
PÄIVÄ 56:
BB antoi asukkaille tehtäväksi illan ohjelmiston BB-TV:hen. Asukkaiden pitää tehdä uutiset ja sää, mainokset (5 kpl), luonto-ohjelma, musavideo ja deittishow. Säätytön pitää puhua norjaa ja pukeutua bikineihin öljyttynä, musavideoon pitää käyttää omaa musiikkia, luonto-ohjelman on käsiteltävä ainakin muurahaiskarhuja ja deittishow'hun pitää käyttää mielikuvitusta


24.10.2011, 17:45
PÄIVÄ 56:
Ensimmäinen asukkaiden tv-ohjelma saatiin päätökseen. Ohjelman piti päättyä 17.30, mutta lopulta se venyi n. klo 17.40:een. Ohjelmiston mainoskatkot esittivät seuraavassa järjestyksessä Rami (BB-tuotteet), Sebastian (M&M's-karkit "lääkkeenä"), Tanja, Veera ja Annika (meikit), Rami (BB-tuotteet), Mikael (alaston siivooja) sekä Annika, Tanja, Matti ja Sebastian (Lady Gagan keikka).


24.10.2011, 16:58
PÄIVÄ 56:
Asukkaiden oma tv-ohjelma alkaa klo 17. Päivän ohjelmisto: mainos, Benin ja Matin lastenohjelma, mainos, uutiset ja sää (Mikael ja Siv Anita), mainos, Suvin kokkiohjelma, jossa yksi mainoskatko ja ohjelmiston lopuksi mainos. Silloin, kun ohjelmaa tai mainosta ei tule, kameran edessä on oltava hetkinen-kyltti.


24.10.2011, 15:34
PÄIVÄ 56:
Asukkaat valitsivat vedonlyöntiprosentiksi 99:n. Asukkaat eivät tiedä, että tällä viikolla netin 24/7-palvelun katsojat päättävät viikkotehtävän onnistumisen. BB toimitti asukkaille lisäohjeita, jossa määrättiin päivän ohjelmien kategoriat: uutiset ja sää, mainokset, ohjelmaa lapsillle ja kokkiohjelma. Lisäksi asukkaiden on suunniteltava kanavan logo ja hetkinen-ilmoitus.


24.10.2011, 15:02
PÄIVÄ 56:
Asukkaat saivat uuden viikkotehtävän, television orjat. Asukkaiden tehtävänä on suunnitella, lavastaa ja toteuttaa tv-ohjelmia BB:n määräämien kategorioiden mukaisesti. Ohjelmat kuvataan erilliselle kameralle BB:n ilmoittamina ajankohtina. Viikkotehtävä onnistuu, jos ohjelmat ovat tarpeeksi laadukkaita ja asukkaat pysyvät aikataulussa.


24.10.2011, 12:06
PÄIVÄ 56:
Asukkaat saivat nukkua maanantaina pitkään. Pian herätyksen jälkeen asukkaat koottiin sohville kuulemaan BB:ltä saatua postia. BB ilmoitti asukkaille, että heidän käytössään on solarium-laite lisähuoneessa. Solariumia voi käyttää aamutoimien aikana tunnin ajan ja aina, kun suihkusta tulee lämmintä vettä.


23.10.2011, 22:27
PÄIVÄ 55:
Suora BB Talk Show on käynnissä. Häätöäänestys on päättynyt. Kuudentena BB-talosta häädetään... TERHI!


23.10.2011, 19:28
PÄIVÄ 55:
Häätöäänestyksessä olevat Stefan, Suvi ja Terhi sekä vaihtoasukas Siv Anita pääsivät ammattimeikkaajien käsiin. Nelikko meikattiin lisähuoneessa, jossa meikkaus saatiin päätökseen hetki sitten ja muut asukkaat pääsivät näkemään, mitä heille tehtiin.


23.10.2011, 15:56
PÄIVÄ 55:
Häätösunnuntai on edennyt rauhallisissa tunnelmissa. Aamulla Terhin synttäreiden rekvisiitta toimitettiin varastohuoneesen ja päivällä talossa siivottiin. Illalla suorassa Talk Show'ssa häädetään joko Stefan, Suvi tai Terhi.


22.10.2011, 23:04
PÄIVÄ 54:
Terhin Paavo Pesusieni -teemaiset synttärit pääsivät käyntiin. Tarjoilijakolmikko oli saanut kakun valmiiksi. Kakkuun oli tehty kuvat Paavo Pesusienestä ja hänen tyttöystävänsä. Synttärit käynnistyivät BB-sekakuoron laulamalla "Happy birthday" -hoilannalla, jossa rytmi oli ns. hakusessa.


22.10.2011, 21:02
PÄIVÄ 54:
Terhin synttäreiden valmistelut alkavat. Siv-Anita, Sebastian ja Mikael toimivat tarjoilijoina, jotka tekevät muiden asukkaiden puolesta kaiken, mm. tarjoilevat ruoat ja juomat, avaavat ovet ja sytyttävät tupakat. Lisäksi heidän on huolehdittava talon siisteydestä, koristeltava talo ja tehtävä Terhille synttärikakku. Muut asukkaat vain nauttivat ja juhlivat.


22.10.2011, 20:16
PÄIVÄ 54:
Siv Anita sai tällä viikolla avata Pandoran lippaan. Siv Anita valitsi pahaa itselle ja hyvää muille. Hyvä oli, että muut saavat Terhin synttärit ja paha oli, että Siv Anita joutuu toimimaan kahden muun asukkaan kanssa synttäreiden tarjoilijana. Siv Anita valitsi tarjoilijoiksi kanssaan Sebastianin ja Mikaelin.


22.10.2011, 16:22
PÄIVÄ 54:
Asukkaat pääsevät ainakin joksikin aikaan nukkumaan samaan makkariin, sillä kaikkien sängyt on pistetty normaalisti makkariin. Nukkumapaikat ovat edelleen BB:n määräämät ja esim. Mikael ja Annika eivät edelleenkään saa nukkua vierekkäin. Vaihtoasukas Siv-Anita on pistetty nukkumaan Benin viereen. Miehet juhlivat Siv-Anitan tuloa aamuviiteen ja ainakin Ben oli pahassa krapulassa herätyksen jälkeen.


22.10.2011, 16:19
PÄIVÄ 54:
Eilen itkupotkuraivarit bileiden menetyksestä vetänyt Terhi uhkasi tänään aamupäivällä luovuttaa taas. Terhi oli jo käynyt ilmoittamassa asiasta pk-huoneessa ja nainen oli jo pakkauspuuhissa. Myöhemmin Terhi tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin ja perui luovuttamisen - toista kertaa tällä kaudella. Häätöuhan alla oleva Terhi siis jää taloon ainakin sunnuntaihin saakka.


21.10.2011, 22:53
PÄIVÄ 53:
Haalarinaiset saivat omaa ruokaa lisähuoneen pk-huoneesta. BB toimitti naisille mm. hedelmiä, sämpylöitä ja mehua. Muut naiset Terhiä lukuun ottamatta söivät hyvillä mielin, mutta Terhi murjotti, eikä häntä syöminen kiinnostanut.


21.10.2011, 22:51
PÄIVÄ 53:
Tervetuliaisbileet ovat käynnissä. Siv Anitan ei siis tarvitse pukeutua haalareihin tai noudattaa liikkumisrajoituksia ja tietenkin hän saa nauttia tarjoiluista. Siv Anita nauttii illasta miesten kanssa ja Terhiä lukuun ottamatta muut naisasukkaat yrittävät seurustella juhlijoiden kanssa niin paljon kuin mahdollista. Terhi ratkesi kovaan itkuun kuultuaan bilerajoituksista. Nainen oli ollut kireänä tänään jo aiemmista BB:n antamista naisten tehtävistä.


21.10.2011, 22:12
PÄIVÄ 53:
Naisten päivätehtävä sai jatkoa. Naisasukkaat joutuivat pukeutumaan valkoisiin haalareihin, suojamyssyihin ja kenkasuojiin toistaiseksi. Pian tämän jälkeen talossa alkoi Siv Anitan kunniaksi tervetuliaisbileet, joissa naiset eivät saa nauttia sen tarjoiluista. Lisäksi naisten on pysyttävä rajatulla alueella, johon kuuluvat lisähuone, kulkureitti läpi talon sekä tupakkapaikka.


21.10.2011, 19:35
PÄIVÄ 53:
Vaihtoasukas Siv Anita astui Suomen BB-taloon. Norjan BB asukas vieraili ensin BB Extrassa ja astui sitten taloon. Suomalaiset asukkaat ottivat innokkaasti vaihdokin vastaan ja aloittivat esittelemällä itsensä ja talon.


21.10.2011, 18:42
PÄIVÄ 53:
Talon naiset saivat päivätehtävän. Heidän piti peseytyä suihkussa pesemällä kehonsa ja poistamalla meikit. Käytössä vain saippua ja meikinpoistoaine. Hiuksia ei saanut kuivata hiustenkuivaajalla, eikä muitakaan sähkölaitteita hiuksiin saanut käyttää. Naiset eivät saa meikata itseään peseytymisen jälkeen. Terhi veti tehtävästä isot "kilarit", kun asukkaat veikkailivat naisten iltaa, jota tämän päivän synttärisankari Terhi ei missään nimessä halunnut.


21.10.2011, 18:40
PÄIVÄ 53:
Iltapäivällä asukkaat saivat tarkennuksia sääntökirjaan. Tästä eteenpäin tuotannon asioista puhuminen on tarkemmin rajattua ja mm. BB:stä näytettävää materiaalia asukkaat eivät saa enää kommentoida. Lisäksi kaikki asukkaiden kehittämät pelit ja leikit on nyt kielletty sääntökirjassa, kuten myös viestiminen ulkomaailmaan. Myös alaikäisten lasten intiimiasioista puhuminen on kiellettyä. Asukasvaihdon aikana sallitut kielet ovat VAIN suomi ja englanti.


21.10.2011, 18:37
PÄIVÄ 53:
Tänään ei ole oljenkorsikilpailua ennakkotiedoista poiketen. Tuotanto ilmoitti iltapäivällä BB:n nettisivuilla, että oljenkorsikisa on peruttu, koska nimeämisten ulkopuolella oli niin monta asukasta (Mikael, Janica, Matti ja Rami). Tällä viikolla häätöäänestyksessä ovat siis Stefan, Terhi ja Suvi. Häätöäänestys on jo käynnistynyt!


21.10.2011, 13:23
PÄIVÄ 53:
Häätöuhan alle joutuneet asukkaat julkistettiin. Häätöuhan alla ovat: Stefan, Terhi ja Suvi. Asukkaat ihmettelevät asukkaiden määrää ja spekuloivat, onko oljenkortta ollenkaan. (Ainakin BB-nettisivujen mukaan tänään järjestetään oljenkorsi ja vaihto tapahtuu normaalisti BB Extrassa.)


21.10.2011, 10:47
PÄIVÄ 53:
Aamuherätys tuli n. klo 9. Naiset Tanjaa lukuun ottamatta huomasivat Janican vaihtoon lähdön heti. Tanja ei aluksi uskonut muita naisia, mutta sai vahvistuksen asiasta poisttuaan hetkeksi lisähuoneesta. Sebastian selitti muutama tunti herätyksen jälkeen yöllisen kohtaamisen Janican kanssa ja välitti naisen terveiset.


21.10.2011, 08:54
PÄIVÄ 53:
Janica lähti asukasvaihtoon Norjan BB:hen Tukholmaan aamuyöllä n. klo 5.30. Lähtiessään Janica kohtasi olohuoneessa Sebastianin, jonka hän hyvästeli ennen lähtöään vaihtoon. Janica ei hyvästellyt muita asukkaita, mutta pyysi Sebastiania välittämään terveiset. Janica poistui talosta pk-huoneen kautta.


20.10.2011, 22:26
PÄIVÄ 52:
Asukkaat kutsuttiin sohville. He saivat BB:ltä postia, jossa kerrottiin huomisista nimeämisistä. Nimeämisistä ovat suojassa Mikael (on jo finaaliviikolla), Janica (vaihtoasukas), Matti ja Rami (uudet asukkaat). Matti ja Rami eivät myöskään voi antaa nimeämispisteitä huomenna. Nimeämiset käydään siis vanhojen asukkaiden kesken.


20.10.2011, 21:44
PÄIVÄ 52:
Asukkaat suorittivat ostokset onnistuneen viikkotehtävän ansiosta ennen suoraa taloyhteyttä. Asukkaat saivat ne varastohuoneesta jokin aika sitten. Kaupasta tuli paljon ruokaa, mutta myös mm. tupakkaa ja karkkia. Tupakoiden ja karkkien jaosta tuli taas kiistaa, mutta jonkinlaiseen kompromissiin päästiin ja lopulta myös ruokailemaan saatuja ruokia.


20.10.2011, 19:29
PÄIVÄ 52:
Suorassa taloyhteydessä BB Extrassa Elina kertoo asukkaille, että on tulossa asukasvaihto toisen maan BB:hen. Asukkaille myös paljastettiin, että asukasvaihtoon Suomesta lähtevä asukas on... JANICA! Asukkaat onnittelevat itkuun purskahtanutta Janicaa.


20.10.2011, 18:21
PÄIVÄ 52:
Asukkaat saivat kuulla viikkotehtävän tuloksen. Mikael luki iPadistä, että asukkaat saivat suoritettua viikkotehtävän suorituksessa yli 70 m (suoritus 612,89 m). Lisäksi asukkaat onnistuivat olemaan putoamatta kallionkielekkeeltä ja asukkaat vastasivat kännyköistä esitettyihin kysymyksiin pääsääntöisesti oikein. Vedonlyöntiprosentilla 99 asukkaat saivat 238,8 yksikön viikkobudjetin.


20.10.2011, 15:50
PÄIVÄ 52:
Viikkotehtävän suoritus on päättynyt. Asukkaat onnistuivat ylittämään reilusti BB:n asettaman rajan. Asukkaat saivat kiivettyä kaikkiaan n. 613 m. Parhaimmat suoritukset esittivät Sebastian, n. 185 m, ja Mikael, n. 101 m. Lyhyimmät suoritukset tekivät Terhi, n. 16 m, ja Annika, n. 17 m.


20.10.2011, 15:02
PÄIVÄ 52:
Viikkotehtävän suoritus on käynnissä. Asukkaiden on kiivettävä kiipeilylaitteella yhteensä 70 m tai enemmän, jotta viikkotehtävä onnistuu. Jokaisen asukkaan on kiivettävä, vaikka 70 m tulisi aikaisemmin täyteen. Jokaisella on vain yksi suoritus, joka tehdään kallistuksella -6 medium-tasolla.


20.10.2011, 11:38
PÄIVÄ 52:
Janica sai aamulla pk-huoneesta infoa, ettei asukkaiden tarvitse liikkua sisätiloissa enää köysiin kiinnitettyinä. Janicalle on myös vihjailtu siihen suuntaan, että tänään olisi viikkotehtävän loppusuoritus. Tätä silmällä pitäen asukkaat harjoittelevat vielä kiipeilylaitteella.


20.10.2011, 02:05
PÄIVÄ 52:
Stefanin toisella pelottelukerralla tuli vähän isompi reaktio, mutta varsinaisesti kukaan ei pelästynyt. Mölyämiseen heränneet asukkaat kuulivat puhelimen soivan olohuoneessa, johon Tanja, Suvi, Ben ja Sebastian menivät vastaamaan. Samalla wc-reissun suorittanut nelikko vastasi putkeen vielä 2 muuhun puheluun.


20.10.2011, 01:35
PÄIVÄ 52:
Stefan suorittaa salatehtäväänsä, jossa hänen piti pelästyttää makkarissa nukkuvat asukkaat. Stefan odotteli lumimiehen nukkumapaikassa, pesässä, että asukkaat nukahtavat. Stefan meni ensimmäisellä pelästyttämisreissulla huutamaan pimeään makkariin, mutta ei juuri mitään reaktiota. Vain osa edes heräsi ja Suvi uneliaana totesi "mä arvasin ton".


19.10.2011, 21:19
PÄIVÄ 51:
Lumimies-Stefan on jatkanut rellestämistään ja huutamistaan talossa. BB kielsi muita asukkaita koskemasta Stefanin BB:ltä saamiin ruokiin ja juomiin. Stefan on saanut BB:ltä myös salatehtävän, jossa hänen on säikäytettävä asukkaat yöllä, kun he ovat menneet nukkumaan.


19.10.2011, 19:39
PÄIVÄ 51:
Lumimies astui BB-taloon! Stefan oli saanut BB:ltä lumimiesasun, jossa mies parhaillaan tallustaa ympäri taloa. Stefan on ainoa, joka saa syödä lihaa ja kävellä missä haluaa, myös kuplamuovien päällä. Lumimies-Stefan nukkuu pesässä ja hänen tehtävänään on pelotella muita asukkaita.


19.10.2011, 19:38
PÄIVÄ 51:
Asukkaat ovat vastailleet kännyköihin pitkin päivää. BB Extran aikoihin asukkaat saivat yllättävän puhelun, kun Elina Viitanen soitti suorasta lähetyksestä Extran studiosta. Tanja sai kunnian vastata Elinan soittamaan puheluun, jossa Elina tiedusteli kellonaikaa. Tanja vastasi 9.05 (kai tarkoitti 21.05), kun oikea aika oli n. 19.05.


19.10.2011, 18:27
PÄIVÄ 51:
BB toimitti asukkaille päivällisen pk-huoneesta. Asukkaat saivat papuja, yhden pussikeiton ja lisäksi edellisistä aterioista oli jäänyt jäljelle puuroa ja tomaattikeittoa.


19.10.2011, 15:12
PÄIVÄ 51:
Terhin päivätehtävä päättyi, kun BB herätti hänet päiväunilta hetki sitten. Terhin päiväunien aikana asukkaat ovat vastailleet BB:n taloon tuomiin puheluihin, joissa on kysytty tietokilpailukysymyksiä mm. Himalajan vuoristoon liittyen. Asukkaat saivat lisäksi pk-huoneesta hernekeittoa, josta he valmistivat itselleen ruoan.


19.10.2011, 14:10
PÄIVÄ 51:
Asukkaat saivat päivätehtävän, jossa yhden asukkaan on nukuttava tunnin päiväunet. Asukkaiden piti keskuudestaan valitta tämä yksi, joka saa nukkua. Asukkaat pallottelivat Janican ja Terhin välillä ja lopulta he valitsivat äänestyksen jälkeen päivätehtävän suorittajaksi Terhin. Terhi aloitti päivätehtävän n. klo 13.58.


19.10.2011, 13:45
PÄIVÄ 51:
BB nimitti Benin vuoristopoliisiksi, jonka tehtävänä on valvoa, ettei Mikael riko sääntöjä. Mikael on rikkonut useaan otteeseen viikkotehtävän sääntöjä. Muiden asukkaiden on myös raportoitava Mikaelin mahdollisista sääntörikkeista, jos Ben ei niitä huomaa. Ben raportoi sääntörikkeistä BB:lle.


19.10.2011, 12:58
PÄIVÄ 51:
Aamupäivällä asukkaat harjoittelivat kiipeilylaitteella ensin hard-tasolla, mutta laitteen mentyä totaalijumiin sen käyttö kiellettiin. Jatkossa hard-tasoa ei saa käyttää. Laitteen teknisten ongelmien vuoksi vasta puolet porukasta on tänään päässyt harjoittelemaan.


19.10.2011, 00:38
PÄIVÄ 51:
Täksi yöksi nukkumisjärjestelyt muuttuivat hieman. BB määräsi asukkaille tietyt nukkumapaikat, eikä niitä saa siirtää. Asukkaat nukkuvat edelleen riippumatoissa.


18.10.2011, 23:20
PÄIVÄ 50:
Asukkaat saivat illan ruoan puhelimien avulla. N. klo 22 Annika vastasi puheluun, jossa ilmoitettiin nyt olevan kiire. Puhelun jälkeen varastohuone aukeni, jossa asukkaille oli ruokaa. Tarjolla oli mm. pussikeittoja.


18.10.2011, 19:43
PÄIVÄ 50:
Taloon on tuotu kännyköitä, joihin asukkaat saavat koskea vain niiden soidessa. Vastatessa saa painaa vain vihreää vastaa-nappulaa. Puhelun päätyttyä puhelin pitää jättää siihen paikkaan missä se oli. Puheluissa BB kysyy asukkailta kysymyksiä.


18.10.2011, 17:50
PÄIVÄ 50:
Asukkaat jatkoivat harjoituksia kiipeilylaitteella medium-tasolla. Laite meni kuitenkin jumiin melkein heti ja asukkaat käskettiin tehtäväalueelle. Ben välitti BB:n antamia lisäohjeita, joissa tähdennettiin näppäinten rauhallista painamista ja sitä, ettei laitteen läheisyydessä ole kuin suorittaja ja asukas hätäseis-painikkeella mahdollisia hätätilanteita varten.


18.10.2011, 16:26
PÄIVÄ 50:
BB on joutunut muistuttamaan Mikaelia, että häntä koskevat samat säännöt kuin muitakin asukkaita, vaikka hän on voittanut finaaliviikkoäänestyksen. Mikael on rikkonut viikkotehtävän sääntöjä useaan otteeseen tällä viikolla ja mikäli niitä ei noudata, voidaan asukas poistaa talosta tai laittaa häätöäänestykseen. Tämä koskee tarvittaessa myös Mikaelia.


18.10.2011, 11:10
PÄIVÄ 50:
Viikkotehtävään tuli lisäohjeita herätyksen jälkeen. Olosuhteet oli vaikeutuneet ja asukkaiden piti kytkeytyä neljän asukkaan ryhmiin kiipeilyköysillä ja -valjailla. Kytkettynä pitää olla, kun liikutaan pitkospuilla. Ainoastaan vessassa ja makkarissa. Kiipeillessä irrotaudutaan köysistä.


17.10.2011, 21:14
PÄIVÄ 49:
Suljettuna ollut makkari avautui. Siellä asukkaita odotti riippukeinusängyt, joissa asukkaat nukkuvat. Matille oli oma isompi riippukeinu ja Stefan saa nukkua hetekalla. Suvi valittelee, ettei ole peittoja ja tulee kylmä.


17.10.2011, 19:38
PÄIVÄ 49:
BB-talon sisälle on rakennettu pitkospuut, joilla asukkaiden on liikuttava viikkotehtävän ajan. Niiden ympärillä on kuplamuovia, joiden kuplia ei saa rikkoa tai viikkotehtävä vaikeutuu. Asukkaat nukkuvat "kallionkielekkeellä" (makkari), jossa asukkaat saavat valita makuupaikat vapaasti Stefania ja Mattia lukuun ottamatta, koska heillä on merkityt paikat.


17.10.2011, 19:33
PÄIVÄ 49:
Asukkaat käskettiin n. klo 17.30 tehtäväalueelle, koska kiipeilylaite meni jumiin Mikaelin käytettyä sitä tehtävän ohjeiden vastaisesti. Rangaistukseksi BB määräsi kaikki asukkaat lukemaan tehtävänanto niin, että jokainen lukee sen ääneen kahteen kertaan. Asukkaat palasivat pihalle viikkotehtävän harjoituksiin n. klo 18.10.


17.10.2011, 16:40
PÄIVÄ 49:
Asukkaat ovat päässeet BB-talon pihalle suorittamaan viikkotehtävää. Pihalle on tuotu kiipeilylaite, jonka kanssa asukkaat saavat harjoitella nyt niin paljon kuin haluavat. Asukkaiden on harjoiteltava yksi kerrallaan helpoimmalla vaikeustasolla.


17.10.2011, 15:14
PÄIVÄ 49:
Varastohuoneesta asukkaille toimitettiin varusteet viikkotehtävää varten. Asukkaat saivat tuulipuvut, kengät ja muut kiipeilyyn liittyvät varusteet kuten köydet. Kokojen puolesta on hieman säätämistä, sillä vaatteet alkavat koosta L ja kengät ovat aika pientä kokoa myös.


17.10.2011, 14:52
PÄIVÄ 49:
Asukkaat saivat uuden viikkotehtävän. Viikkotehtävä on maailman huipulla, jossa asukkaat elävät vuoristovaeltajien armotonta, mutta palkitsevaa elämään. Viikkotehtävä onnistuu, jos suoriudutte kiipeilyseinällä tehtävistä harjoituksista ja viikkotehtävän lopuksi BB:n määrittelemästä kiipeilysuorituksesta. Jokainen horjahdus heikentää mahdollisuuksia. Asukkaiden vedonlyöntiprosentti on 99.


17.10.2011, 03:30
PÄIVÄ 49:
Uudet asukkaat olivat talon naisten kanssa lisähuoneessa n. 15 min., jonka jälkeen kaikki tulivat olohuoneen puolelle ja esittäytyminen tehtiin myös miehille. Aluksi miehet esittelivät vanhat asukkaat ennakkokäsityksiensä mukaan ja sitten itsensä sohvaryhmällä. Esittelyjen jälkeen terassin verho avautui ja bileet alkoivat hieman klo 23:n jälkeen.


16.10.2011, 22:43
PÄIVÄ 48:
Häädön jälkeen talossa oli vaisu tunnelma ja talon naiset itkivät. Talon naiset komennettiin lisähuoneeseen ja sulkevat ovet perässään. Naiset tapasivat lisähuoneessa taloon hetki sitten tulleet uudet asukkaat. Suvi kirkuu heti ovella. Tutustuminen pääsee heti käyntiin.


16.10.2011, 22:30
PÄIVÄ 48:
Asukkaat häätivät talosta Salarin. Viidentenä BB-talosta häädetään... SALAR. Salar tuli häädetyksi asukkaiden äänillä lukemin 5-4.


16.10.2011, 22:23
PÄIVÄ 48:
Nimeämisäänestys on päättynyt. Katsojat ovat nimenneet asukkaat häätöäänestykseen tällä viikolla. Häätöäänestyksessä ovat: Annika ja Salar.


16.10.2011, 22:19

PÄIVÄ 48:
BB-taloon asteli kaksi uutta miesasukasta, Rami ja Matti. Kaksikko asteli ensin talon lisähuoneeseen, joka toimii tällä hetkellä naisten makkarina. Suorassa lähetyksessä olohuoneen sohvilla istuvat asukkaat eivät vielä tiedä, että uudet asukkaat ovat tulleet taloon.


16.10.2011, 18:57
PÄIVÄ 48:
Mikael toi pk-huoneesta liitutaulut, joihin kirjoitetaan häädettävän asukkaan nimi sekä toimintaohjeet häätöä varten. Häätöuhan alla olevat asukkaat selviävät suorassa lähetyksessä. Tauluun ei saa kirjoittaa kuin asukkaan nimi sitten, kun annetaan lupa. Asukkaat antavat myös lyhyet perustelut. Häätöuhan alla olevat asukkaat eivät osallistu häätöäänestykseen.


16.10.2011, 15:46
PÄIVÄ 48:
Stefan toi infoa pk-huoneesta, että kaikkien asukkaiden Mikaelia lukuun ottamatta on pakattava tavaransa. Lisäksi on aloitettava sunnuntaisiivous. Mikael ilmoitti imuroivansa, kun muut joutuvat pakkaamaan.


16.10.2011, 13:39
PÄIVÄ 48:
BB kutsui asukkaat sohvalle. Asukkaille näytettiin video, jossa heille paljastettiin, että katsojat antavat nimeämispisteet ja asukkaat häätävät. Salar innostui käänteestä. Suvi on huolissaan, että hänet häädetään. Katsojaäänestyksen perusteella kaksi eniten ääniä saanut asukasta joutuu häätöäänestykseen ja toinen heistä häädetään illan suorassa Talk Show'ssa.


16.10.2011, 13:31
PÄIVÄ 48:
Sebastianin wc-pöntöltä eilen saamansa salatehtävä "naura Salarin jutuille" päättyi jo yöllä asukkaiden mentyä nukkumaan. Sebastian jatkaa jostain syystä kuitenkin peitetarinaansa, jossa hän olisi saanut henkilökohtaisen rukoustehtävän suoritettavakseen.


15.10.2011, 21:19
PÄIVÄ 47:
Miesten makkari on ollut joitakin tunteja suljettuja, kunnes se hetki sitten avattiin. Makkariin oli tullut kaksi uutta sänkyä, jotka oli nimetty "XXL" ja "XXXL" vaatekokojen mukaan. Nykyisten miesasukkaiden sänkypaikat olivat ennallaan.


15.10.2011, 16:13
PÄIVÄ 47:
Sebastian sai wc-pöntöltä luvan aloittaa salatehtävän. Aluksi Sebastian näyttäisi välttelevän Salarin seuraa mm. syömällä yksin makkarissa. Muut alkoivat epäillä, että Sebastianilla on salatehtävä. Peitetarinaksi Sebastian kertoi, että hänelle on annettu tehtävä rukoilla koko päivä. Asukkaat ihmettelevät Sebastianin käytöstä ja epäilevät Sebastian selityksiä.


15.10.2011, 13:52
PÄIVÄ 47:
Sebastian meni uudestaan vessaan puhuvan pöntön juttusille pk-huoneen kautta. Puhuva wc-pönttö antoi Sebastianille salatehtävän, jossa hänen on naurettava kaikille Salarin jutuille sen jälkeen, kun hänelle on annettu vinkki, että tehtävän voi aloittaa. Palkintona on makeita juttuja, jos salatehtävä onnistuu.


15.10.2011, 13:35
PÄIVÄ 47:
Asukkaat ovat saaneet nukkua pitkään bileiden jälkeen (nukkuvat yhä). Sebastian meni vessaan, jossa on kauden yksi uutuuksista, puhuva wc-pönttö! Pönttö alkoi puhumaan Sebastianille pönttöön tehdyistä tarpeista. Sebastian ei kauaksi aikaa jäänyt juttuja kuulemaan, vaan poistui wc:stä, vaikka pönttö yritti estellä.


14.10.2011, 23:28
PÄIVÄ 46:
Mikael sai finaaliviikkoäänestyksen voiton kunniaksi BB:ltä kaukosäätimen tv:tä varten. Mikael saa valita Spotifystä 10 biisiä, mutta valitsee itse yhden ja antaa muiden asukkaiden sopia muista biiseistä.


14.10.2011, 21:05
PÄIVÄ 46:
Asukkaat onnittelevat Mikaelia, Mikael on epäuskoinen. Monet huutelevat arvanneensa Mikaelin äänestysvoiton. Mikael ei ole varma, onko tämä välttämättä hyvä juttu. Mikael on siis tämän vuoden BB:ssä finaaliviikolle saakka ja suojassa nimeämisiltä ja häätöäänestyksiltä.


14.10.2011, 21:01
PÄIVÄ 46:
Bileet ovat vauhdissa ja asukkaat ovat humaltuneet hyvään tahtiin. Viime hetkinä on ollut seksuaalisväritteistä keskustelua. BB kertoo asukkaille finaaliviikkoäänestyksen voittajan. Televisiosta tulee video, joka kertoo, että äänestyksen voittaja oli Mikael.


14.10.2011, 17:11
PÄIVÄ 46:
Meksiko-bileet pääsivät kunnolla käyntiin. Asukkaat oli käsketty pihalle ja sillä aikaa taloon oli tuotu rekvisiitta, bilevaatteet sekä ruokaa ja juomaa. Talossa soi meksikolaistyyppinen musiikki. Juhlat alkoivat Annikan talossa 1. iltana lanseeraamalla "Tequillaa naamaan" -rallatuksella.


14.10.2011, 15:50
PÄIVÄ 46:
Drinkit saatiin valmistettua, jonka jälkeen asukkaiden piti kokoontua sohville. BB näytti asukkaille videon, jossa heille kerrottiin, että he saavat tietää tänä iltana finaaliviikkoäänestyksen voittajan. Heti videon jälkeen alkoi kauhea huuto ja spekulointi voittajan nimestä. Ainakin Mikael, Annika ja Janica eivät haluaisi tietää voittajan nimeä.


14.10.2011, 15:28
PÄIVÄ 46:
BB-talossa alkoi Meksiko-bileet asukkaiden onnistuttua jatkuvassa päivätehtävässä "kielletyt sanat". Bileet alkavat alkudrinkeillä, jotka asukkaat valitsivat valmistamaan Benin ja Veeran. Aluksi jokaiselle asukkaalle on tehtävä kaksi drinkkiä annetuilla ohjeilla ja aineksilla.


13.10.2011, 16:42

PÄIVÄ 45:
Veera ja Suvi saivat koskettaa toista sunnuntaina taloon tulevaa uutta asukasta pk-huoneessa. Käynti kesti joitakin minuutteja ja naiset saivat kertoa siitä muille asukkaille. Miehistä erityisesti Salar vaikutti ärsyyntyneeltä, etenkin Veeran kommenteista. Veera ja Suvi aivan täpinöissään.


13.10.2011, 13:40
PÄIVÄ 45:
Miehet herätettiin n. klo 10 ja naiset n. klo 12. Terhi kävi äsken pk-huoneessa ja BB kysyi haluaako hän luovuttaa heti vai jatkaa. Terhi ilmoitti jatkavansa ja kertoi tästä myös muille asukkaille. BB antoi samalla Terhille rangaistuksen. Rangaistuksena Terhin on oltava koko ajan jonkun asukkaan seurassa niin kauan, kunnes BB toisin ilmoittaa.


13.10.2011, 09:47
PÄIVÄ 45:
Terhi hermostui ahtaaseen sänkyyn yöllä n. klo 3.30 kurjan päivän jatkeeksi. Osa asukkaista rauhoitteli kiihtynyttä Terhiä, kun nainen oli suuntaamassa pk-huoneeseen ja pohtivansa BB:n luovuttamista. Kahden pk-huonekäynnin jälkeen Terhi meni nukkumaan muiden naisten kanssa lisähuoneeseen.


12.10.2011, 21:13
PÄIVÄ 44:
Terhin käytös huolettaa muita asukkaita. Terhi raivosi aamulla, kun nainen kärsii tupakantuskista ja joutuu nukkumaan muiden naisten kanssa lisähuoneessa. Lähes koko päivän nainen on maannut kylppärin lattialla hiljaa, eikä hän ole syönyt mitään päivän aikana. Suvi pelkää, että Terhi olisi käynyt pk-huoneessa ilmoittamassa luovuttavansa BB:n.


12.10.2011, 15:42
PÄIVÄ 44:
Päivän aikana asukkaille on edelleen näytetty videoklippejä sunnuntaina taloon tulevista miesasukkaista. Eilisen BB Extran jälkeen asukkaille on näytetty kaksi lisäklippiä, joissa miehet ovat uhonneet Salarille ja toinen sanoi olevansa kiinnostunut Veerasta.


12.10.2011, 15:39
PÄIVÄ 44:
Aamulla herätettiin ensin miehet n. klo 9, mutta naiset pysyivät lukittuina lisähuoneessa. Stefan sai ohjeistusta pk-huoneesta, että naisia ei saa häiritä, eikä lisähuoneeseen tai sen oven viereen saa mennä - ei edes naisten herätyksen jälkeen. Naiset saavat edelleen mennä hakemaan tavaroitaan miesten makkarista, mutta muuten eilen annetut sänkysäännöt pysyvät voimassa.


11.10.2011, 23:52
PÄIVÄ 43:
Talon nukkumisjärjestelyt menivät uusiksi. Naiset ja miehet nukkuvat toistaiseksi eri makkareissa, naiset lisähuoneessa ja miehet makkarissa. Jokaiselle on merkitty oma sänkypaikka, eikä siinä saa makoilla tai istua kukaan muu kuin paikan haltija. Lattioilla, tuoleilla ja sohvilla nukkuminen on kielletty.


11.10.2011, 20:35
PÄIVÄ 43:
Asukkaat saivat ennen asukasvideota kaupasta ostamansa tavarat. Entisille helvetin asukkaille tuli runsaat ostokset hampurilaisineen, jäätelöineen, tupakoineen ym. Entisille taivaan asukkaille BB:n tuomisina oli vain yksi tölkki kaljaa.


11.10.2011, 19:46
PÄIVÄ 43:
Asukkaille näytetään taloon vihjeitä sunnuntaina taloon tulevasta kahdesta miesasukkaasta. Ensimmäinen video näytettiin n. puoli tuntia sitten ja miehet kiihtyivät videolla miehen antamista kommenteista. Salar otti eniten kierroksia häneen kohdistuvista kommenteista.


11.10.2011, 18:16
PÄIVÄ 43:
Asukkaat saivat jatkuvan päivätehtävän. BB kielsi kultakin asukkaalta neljä sanaa tai sanontaa, joita ei saa sanoa tehtävän aikana. Jokaisesta kerrasta, kun sanan/sanonnan sanoo, joutuu ottamaan sähköshokin. Mikäli asukkaat onnistuvat tehtävässä, saavat he palkinnoksi isot bileet perjantaiksi.


11.10.2011, 15:18
PÄIVÄ 43:
Annika teki Terhin kanssa ostokset kaupasta taivaan budjetilla, jolla he saivat kaljaa koko rahalla. Janica ja Mikael tekivät ostokset helvetin budjetilla, jolla he saivat mm. lihaa, kasviksia ja herkkuja. Molemmilla oli käytössä samat tuotteet ja hinnat, tosin taivas ehti viedä kaljan ennen helvetin kauppakäyntiä.


11.10.2011, 13:58
PÄIVÄ 43:
Taivaan asukkaat eivät saa nauttia helvetin viikkobudjetista ja päinvastoin. Se, kummalla puolella asukas on, lasketaan siitä, missä hän oli viikkotehtävän loppuessa. Taivaan asukkaita ovat siis Suvi, Terhi, Stefan, Veera ja Annika. Helvetin asukkaiksi lasketaan Mikael, Tanja, Ben, Salar, Sebastian ja Janica.


11.10.2011, 13:53
PÄIVÄ 43:
Annika kokosi asukkaat sohville saatuaan iPadin pk-huoneesta. Asukkaille ilmoitettiin iPadin kautta viikkotehtävän tulos. Taivaan asukkaiden viikkotehtävä on EPÄONNISTUNUT ja viikkobudjetti on 1,2 yksikköä. Helvetin asukkaiden viikkotehtävä on ONNISTUNUT ja viikkobudjetti on 238,8 yksikköä.


10.10.2011, 19:33
PÄIVÄ 42:
Asukkaat saivat kivipolun purkamisen valmiiksi n. tunti sitten. Asukkaat odottelivat sisätilojen siivoamista terassilla, kunnes pääsivät takaisin sisään. BB oli toimittanut asukkaille postia, jossa BB ilmoitti viikkotehtävän päättyneeksi. Asukkaat saavat keskustella kaikesta viikkotehtävään liittyvästä pk-huoneen asioita lukuun ottamatta. Viikkotehtävän tulos ilmoitetaan myöhemmin.


10.10.2011, 18:09
PÄIVÄ 42:
Viikkotehtävä on loppusuoralla. Sekä taivaan että helvetin asukkaat saivat ohjeet omista pk-huoneistaan, että kaikki asukkaat alkavat purkaa kivipolkua kivistä, muttei rakenteista. Ensin puretaan sisältä ja sitten ulkoa. Viikkotehtävä on kuitenkin yhä käynnissä, asukkaiden on yhä oltava rooleissaan, eikä helvettiläiset saa paljastaa salatehtäväänsä. Myös Annikan ja Janican on näyteltävä, etteivät he tiedä salatehtävästä.


10.10.2011, 14:13
PÄIVÄ 42:
Uusi viikko BB-talossa on käynnistynyt todella rauhallisena, suurin osa asukkaista on nukkunut myös myöhäisen herätyksen jälkeen. Annika sai kuulla pk-huoneessa, että hän on sovittanut syntinsä ja saa siirtyä taivaan asukkaaksi. Kukaan ei siirry helvettiin.


10.10.2011, 00:36
PÄIVÄ 42:
Janicalle uskoteltiin aluksi, että helvetti on todellinen helvetti ja olot ovat huonot. BB antoi Annikalle tehtävän huijata rangaistus Janican kanssa taivaasta pummatuista tupakoista. Pian tämän jälkeen Janicalle paljastettiin, että oikeasti asukkaat ovat nauttineet viime päivät helvetissä ja he ovat huijanneet kärsimystä. Nyt myös Janica on osa salatehtävää, eikä hän saa paljastaa sitä taivaan asukkaille.


10.10.2011, 00:34
PÄIVÄ 42:
Viikkotehtävä taivas ja helvetti jatkuu yhä. BB määräsi, että Janica vaihtaa taivaasta helvettiin hieman ennen keskiyötä. Janica kävi taivaan pk-huoneesta, josta hän tuli ulos pelkissä bikineissä ja muutti sitten helvettiin kuuden alkuperäisen helvettiläisen kanssa.


09.10.2011, 22:25

PÄIVÄ 41:
Taivaan ja helvetin asukkaat ovat kokoontuneet suoraa lähetystä varten sohville. Viikkotehtävä on yhä käynnissä. Seuraavaksi häädetään asukas BB-talosta. Neljäntenä BB-talosta häädetään... AMANDA!


09.10.2011, 18:16
PÄIVÄ 41:
Häätöäänestyksessä olevien helvetin asukkaat saivat lisävaatteeksi peitot suoraa lähetystä varten. Kaikkien häätöäänestyksessä olevien laukut toimitettiin varastohuoneeseen. Helvetissä olevat asukkaat pääsevät taivaaseen pakkaamaan tavaroitaan, mutta he eivät saa kommunikoida taivaan väen kanssa.


09.10.2011, 11:59
PÄIVÄ 41:
Helvetin asukkaat saivat helvetin kylppäristä 15 min. lämmintä vettä. Taivaan asukkaille ei saa paljastua, että helvettiläiset ovat käyneet suihkussa. Helvetissä ei ole paljon vartalomaalia käytössä, mutta ilmeisesti hiiliä ja öljyä löytyy vielä.


09.10.2011, 09:01
PÄIVÄ 41:
Sebastianin ja Janican Pandoran lipas -tehtävä päättyi n. klo 8.40. Sebastian sai kuulla pk-huoneesta, että he voivat lopettaa. Iloinen kaksikko halasi toisiaan terassilla, jonka jälkeen he veivät tehtävän varusteet varastohuoneeseen. Sebastian meni unille helvettiin ja Janica pienen aamupalan jälkeen nukkumaan taivaaseen.


09.10.2011, 02:45
PÄIVÄ 41:
Annika joutui lopettamaan Pandoran lipas -tehtävän, jossa piti heittää sähköshokkipalloa Sebastianin kanssa. Annikan selkä kipeytyi tehtävän aikana ja ilmeisesti BB kielsi Annikaa jatkamasta. Annika joutui valitsemaan tilalleen uuden asukkaan ja Annikan valinta kohdistui Janicaan.


08.10.2011, 21:07
PÄIVÄ 40:
Muut asukkaat seuraavat olohuoneen televisiosta valitsemaansa elokuvaa. Asukkaat valitsivat TOP 20 -listasta "The Residentin" ensin katsottuaan tämän ja toisen elokuvan trailerit. Tarjolla on myös limsaa, karkkeja ja pikkupurtavaa, joista saavat nauttia myös helvetin asukkaat koko elokuvan ajan.


08.10.2011, 21:06
PÄIVÄ 40:
Annikan Pandoran lipas -valinta alkoi n. klo 20. Annika ja Sebastian heittelevät sähköshokkipalloa toisilleen terassilla pienissä pahvilaatikoissa herätykseen saakka. Laatikosta saa poistua vain wc-tarpeita varten (saunan taakse) tai pk-huoneeseen. Jos pallo putoaa, rangaistussuorituksena on tehtävänä 40 kyykkyhyppyä ja sen jälkeen jatkaa palloittelua.


08.10.2011, 18:03
PÄIVÄ 40:
Annika sai avata Pandoran lippaan. Hän valitsi itselleen pahan ja hyvän muille. Annika joutuu ulos toisen asukkaan kanssa pahvilaatikossa heittelemään sähköshokkipalloa. Annika valitsi Sebastianin seurakseen. Muut asukkaat saavat nautinnollisen elokuvaillan tarjoiluineen.


08.10.2011, 15:28
PÄIVÄ 40:
Suvi kävi kahdesti BB:n kutsumana pk-huoneessa. Jälkimmäisellä kerralla Suvi sai kertoa muille asukkaille, että mikäli tehtävä luovutetaan tai niitä ei suoriteta loppuun saakka, poistetaan asukas talossa. Suvi pukee tehtävävaatteet päälleen, jotka hän oli riisunut luovutuksen merkiksi. Näillä näkymin kukaan ei ole luovuttamassa viikkotehtävää.


08.10.2011, 15:23
PÄIVÄ 40:
BB-talossa tunteet kuohuvat. Suvi romahti täysin helvetin asukkaiden viimeisimmässä huijauksessa. Suvi ilmoitti itku kurkussa luovuttavansa viikkotehtävän ja vei helvettiin taivaan ruokia. Kiivasta sananvaihtoa, nyt tosissaan. Sebastiankin aikoi luovuttaa. Muut eivät aio luovuttaa, mutta eivät aio enää jatkaa salatehtävän vaatimia huijauksia. Helvetin asukkaat palaavat mielummin vaikka helvetin oloihin, eikä helpompia oloja tarvita.


08.10.2011, 13:55
PÄIVÄ 40:
Helvetin päivä käynnistyi n. klo 11 hevimusiikilla ja taivaan n. klo 12 Eric Claptonin "Tears in heavenilla". Helvetin asukkaat suunnittelivat uuden salatempauksen, jossa he kantavat hiiliä yksitellen Harmin paikasta lisähuoneeseen ja näyttelevät kärsimystä taivaan asukkaille.


07.10.2011, 23:05
PÄIVÄ 39:
Helvetin asukkaat ovat päivän aikana saaneet lisähuoneeseen hampurilaisia, McDonald's salaatteja ja pizzaa. Myös taivaan puolelle saatiin pizzaa. Helvetin asukkaat ovat jatkaneet esityksiään salatehtävän vuoksi. Saatiin aikaan pienoinen riita, kun kiisteltiin, luovutetaanko viikkotehtävä vai ei. Saivat sovittua, etteivät luovuta, kun ovat päässeet näin pitkälle. Suvilla oli myös teoria, että viikkotehtävä päättyisi sunnuntaiaamuna.


07.10.2011, 19:12
PÄIVÄ 39:
On Terhin oljenkorsivaihdon aika. Terhi vaihtaa itsensä pois häätöäänestyksestä ja tilalle tulee Amanda. Häätöäänestyksessä tällä viikolla ovat siis: Tanja, Amanda, Stefan, Janica ja Annika.


07.10.2011, 17:23
PÄIVÄ 39:
Tanssikilpailussa oli draamaa. Annikan mittari nollaantui ja tulokseksi tuli 4. Toisella yrittämällä tuli 24, lopputulokseksi jäi 4. Terhi voitti oljenkorren tuloksella 341 askelta. Vaihto tapahtuu illan BB Extrassa.


07.10.2011, 16:16
PÄIVÄ 39:
Oljenkorsikilpailuna on tanssikilpailu. Se, joka saa askelmittariin eniten askelia, voittaa kilpailun. Tasapelitilanteessa tanssitaan uudestaan. Tanssi tapahtuu rajatulla alueella olohuoneessa. Veera toimii kisan puolueettomana kirjurina. Tulokset ja suoritusjärjestys kirjataan taloon tuodulle liitutaululle.


07.10.2011, 16:13
PÄIVÄ 39:
Helvetin asukkaat ovat järjestäneet kärsimysnäytelmiä taivaan asukkaiden silmien edessä salatehtävänsä ohjeiden mukaisesti. Viimeisimmässä, jossa Mikael ja Ben kierivät kivipolulla, Suvi ja Terhi "flippasivat" ja uhkasivat luovuttaa viikkotehtävän. Kaikki taivaan asukkaat kutsuttiin pk-huoneeseen, josta he tulivat rauhallisina ulos ja valmiina nauttimaan roolistaan.


07.10.2011, 14:58
PÄIVÄ 39:
Asukkaat saavat kuulla, ketkä he ovat nimenneet häätöäänestykseen. Eniten nimeämispisteitä ovat saaneet: Tanja, Terhi, Stefan, Janica ja Annika. Nämä asukkaat kisaavat oljenkorsikisassa, jossa on mahdollisuus pelastaa itsensä tai toinen asukas häätöäänestykseltä.


07.10.2011, 11:25
PÄIVÄ 39:
Perjantaina pidetään normaaliin tapaan nimeämiset ja oljenkorsikilpailu. Helvetin asukkaat nimesivät asukkaita jo hieman klo 10:n jälkeen ja taivaan asukkaat pääsivät nimeämään klo 11:sta jälkeen.


07.10.2011, 10:02
PÄIVÄ 39:
Helvetin asukkaiden olot parantuivat yön aikana lisää. BB toimitti pk-huoneen kautta asukkaille peitot, tyynyt ja pyyhkeet. Helvettiläiset saivat käydä myös lämpimässä suihkussa. Aamuherätyksen jälkeen asukkaat joutuivat maalaamaan itsensä jälleen mustaksi. Tanjan ei tosin tarvinnut maalata itseänsä maalin aiheuttaman allergisen reaktion vuoksi.


07.10.2011, 00:46
PÄIVÄ 39:
BB toimitti helvetin asukkaille taivaan asukkaille lämmitettäväksi piirakoita. Lämmitettyään kaikki piirakat, Mikael kertoi, että helvetin asukkaat saavat syödä ne. Samalla salatehtävä jatkuu, että kaikkien helvetin asukkaiden on salattava piirakat, jolloin heidän olonsa parantuvat. Tulee tyynyjä, peittoja, tupakkaa yms., jos he eivät jää kiinni.


06.10.2011, 22:27
PÄIVÄ 38:
Mikael sai houkuteltua Tanjan ja Annikan pk-huoneeseen, josta tuli salatehtävään jatkoa. Mikaelin, Tanjan ja Annikan on saatava taivaan asukkaat uskomaan, että helvetin asukkaat kärsivät entistä enemmän. Kolmikko huijaa taivaan asukkaita kävelemällä kivikujalla edes-takaisin.


06.10.2011, 22:06
PÄIVÄ 38:
Taivaassa alkoi bileet jälleen kerran. Mikael on saanut BB:ltä salatehtävän protestoida taivaallisia juhlia vastaan. Mikaelin oli lisäksi saatava salatehtäväänsä mukaan Tanjan ja Annikan. Kolmikon pitää kapinoida juhlia vastaan pk-huoneessa ilman, että taivaan tai muut helvetin asukkaat saavat siitä mitään vihiä.


06.10.2011, 19:33
PÄIVÄ 38:
Stefan kävi alkuillasta lääkärin tutkimuksissa ulkomaailmassa maanantaina pallopelissä loukkaantuneen jalan takia. Stefan palasi taloon hetki sitten ja jatkaa näillä näkymin normaalisti täysivaltaisena BB-talon asukkaana. Stefanilla on yhä maanantaina saamansa kainalosauvat.


06.10.2011, 19:01
PÄIVÄ 38:
Sebastian sai BB:ltä luvan kertoa yhdelle helvetin asukkaalle, että viikkotehtävä ei pääty tänään tai huomenna vaan vasta ensi viikolla. Sebastian kertoi salaisuuden Mikaelille lisähuoneen vessassa, mutta Mikaelin kasvoilta ei ollut nähtävissä juuri mitään reaktiota. Peitetarinaksi Sebastian sanoi kertoneensa Mikaelille arvoituksen.


06.10.2011, 17:59
PÄIVÄ 38:
Mikael ja Amanda saivat tehtävän BB:ltä. Heidän tehtävänään on laskea vuorotelleen lasikulhossa olevien kuivattujen herneiden määrä. Herneet lasketaan aina uudelleen, kun ne saadaan laskettua. Tehtävä jatkuu niin kauan, kunnes BB toisin määrää. Herneitä on n. 400 kpl.


06.10.2011, 13:15
PÄIVÄ 38:
BB määräsi helvetin asukkaat valmistamaan aamupalan taivaan asukkaille ja pesemään heidät. Mies ja nainen käskettiin kumpaankin tehtävään, Sebastian ja Tanja tekemään aamupalaa, Ben ja Annika pesemään. Lisäksi tehtävien loppumisen asti helvetin asukkaiden on pumpattava kiirastulilaitetta.


06.10.2011, 10:23
PÄIVÄ 38:
Yöllä Janica ja Terhi halusivat "enkelimusiikkia" makkariin Veeran ja Stefanin laulaessa SingStarilla. Annika ja Salar velvoitettiin kävelemään kivipolulla toistaiseksi, mutta molemmat luovuttivat tehtävän ja tilalle tulivat Sebastian ja Mikael. Pian tämän jälkeen bileet päättyivät ja asukkaat menivät nukkumaan kireissä tunnelmissa.


06.10.2011, 02:53
PÄIVÄ 38:
Suurin osa asukkaista oli jo mennyt nukkumaan, kun Veera ja Stefan saivat pk-huoneesta saivat uudestaan SingStarin käyttöönsä. Tanja kutsuttiin mikrofonin pitäjäksi ja hän toimitti taivaaseen myös jekkupullon. Samalla pumppaus käynnistyi helvetissä. Taivaan asukkaat saavat laulaa niin monta biisiä kuin haluavat.


06.10.2011, 00:28
PÄIVÄ 38:
Helvetin asukkaille oli tuotu lisähuoneeseen mikroaaltouuni. Salar on illan aikana voinut pahoin vähäisen ruoan ja nesteen vuoksi. Salar sai pk-huoneesta luultavasti ohjeistukseksi juoda vettä. Helvettiläisten pumppaaminen on keskeytyksissä, mutta luultavasti se jatkuu vielä yön aikana.


05.10.2011, 23:00
PÄIVÄ 37:
Noin tunti sitten taivaassa alkoi taivaallinen lauluhetki, kun taivaaseen oli tuotu SingStar. Helvetin asukkaista Annika oli valittu mikrofonin pitäjäksi taivaslaisten laulaessa. Muut helvettiläiset joutuvat pumppaamaan kiirastulilaitetta niin kauan, kun taivaslaiset laulavat, saunovat tai ovat porealtaassa.


05.10.2011, 21:49
PÄIVÄ 37:
Amanda sai siivouksen talossa valmiiksi ja hänet komennettiin takaisin helvettiin ja taivaan asukkaat pihalle. Helvetissä asukkaat saivat BB:ltä uudet tehtävävaatteet ja luvan peseytyä lämpimässä suihkussa. Tämän jälkeen öljyyn ja hiileen ei saanut koskea, mutta asukkaat joutuivat maalaamaan itsensä mustalla vartalomaalilla.


05.10.2011, 19:35
PÄIVÄ 37:
Sebastian sai kuulla hetki sitten pk-huoneessa, että taivas ja helvetti -viikkotehtävä jatkuu ensi viikolle saakka. Sebastian ei saa kertoa tästä asiasta muille asukkaille. Sebastian otti tiedon vastaan rauhallisesti, mutta epäuskoisena. Sebastianin pk-huonekäynti näytettiin suorana 24/7:ssa ja BB Extrassa.


05.10.2011, 18:31
PÄIVÄ 37:
Sebastian sai lisähuoneen pk-huoneesta hampurilaisia taivaan asukkaille. Sebastian joutuu tarjoilemaan hampurilaiset taivaan asukkaille. Annika ja Salar hajoilivat lisähuoneessa, mutta Tanja koitti tsempata muita.


05.10.2011, 17:15
PÄIVÄ 37:
Amanda käskettiin helvetin asukkaista taivaan asukkaiden siivousorjaksi. Amanda joutuu siivoamaan talon taivaan puolen kylpyhuonetta myöten. Talo on imuroitava, kylppäri siivottava jne.


05.10.2011, 14:12
PÄIVÄ 37:
Helvetin asukkaille näytettiin videoklippi, kun Janica nimesi Annikan kuolemansynneistä kateuteen. Videolta kuultiin perustelut, jotka Annika jo arvasikin. Videon näkeminen ei aiheuttanut suuria tunnereaktioita ja asukkaat päätivät, etteivät aio puhua videosta taivaan asukkaille.


05.10.2011, 12:10
PÄIVÄ 37:
Taivaan asukkaat tekivät vierailun helvettiin. Janica oli saanut BB:ltä tehtävän kysellä Annikalta helvetin oloista ja heidän kärsimyksistään. Annikaa selvästi ärsytti tilanne ja vastaukset olivat lyhyitä. Helvetin asukkaat arvasivat Janicalla olleen tehtävän. Taivas poistui helvetistä n. 10 min. vierailun jälkeen.


05.10.2011, 11:56
PÄIVÄ 37:
Janica sai kuulla pk-huoneessa, että hän on edelleen esiintynyt esimerkillisesti - aivan kuten eilisessä ylistyspuheessa. Taivaan asukkaat saivat tehtäväksi vierailla helvetissä mukanaan skumppaa ja hampurilaisia - tietysti vain taivaslaisille. Janica saa päättää vierailun keston.


05.10.2011, 00:22
PÄIVÄ 37:
Benin salatehtävä taisi epäonnistua. Mies jäi kiinni Terhille Benin yrittäessä varastaa keksejä. Tämän jälkeen taivaslaiset alkoivat vahtia Beniä ja ilmoittivat, ettei hänen tarvitse enää palvella taivaslaisia. Helvetin asukkaat yrittivät vielä paikata tilannetta, mutta huonolla menestyksellä.


04.10.2011, 23:18
PÄIVÄ 36:
BB antoi helvetin asukkaille rangaistuksen, koska asukkaat pelleilivät kiirastulilaitteen kanssa. Rangaistuksena kahden asukkaan on mentävä kyykkyyn-ylös pumppauksen aikana, kunnes taivaassa on sauna lämmin. Pumppaus jatkuu vielä tämän jälkeen.


04.10.2011, 23:14
PÄIVÄ 36:
Kaikille asukkaille näytettiin olohuoneen televisiosta jälleen videota Salarista ja Janicasta sekä Salarin ja Suvista. Salar selitteli, ettei harrastanut seksiä Janican kanssa ja Janica sanoi samaa. Salarin pinna kiristyi ja Salar varmisteli helvetin asukkailta, etteivät he olleet vihaisia hänelle. Veera oli murtunut videoista, mutta yritti pitää kasassa itsensä.


04.10.2011, 20:55
PÄIVÄ 36:
Taivaan asukkaille näytettiin hieman klo 20:n jälkeen video Salarista ja hänen touhuiluistaan Janican kanssa viime perjantain bileissä. Videossa näkyi myös Salarin feikki-suihinotto Suvilta. Veera otti nokkiinsa videosta, mutta yritti pitää itsensä kasassa viikkotehtävän takia. Janica kävi pyytämässä tapahtunutta anteeksi, mutta ei muistanut, että tilanne oli mennyt niin pitkälle kuin videolla oli.


04.10.2011, 19:52
PÄIVÄ 36:
Ben BB:ltä salatehtävän. Ben saa varastaa taivaan porukalta ruokaa helvetin asukkaille, mutta hän ei saa jäädä siitä kiinni. Ben sai pk-huoneesta pirunpuvun, jossa hänen on toimittava taivaan asukkaiden orjana toistaiseksi. Ben joutuu tekemään kaiken taivaan asukkaiden puolesta.


04.10.2011, 19:42
PÄIVÄ 36:
Taivaan asukkaat olivat valmiita juhlimaan Benin synttäreitä, mutta ilman Beniä ja muita helvetin asukkaita. Ben sai BB:ltä tehtävän, jossa hänen pitää toimia taivaan asukkaiden orjana. Ben kattoi kakkukattauksen ruokapöydälle, mutta ei suostunut jäämään katsomaan taivaslaisten kakunsyöntiä, vaikka hänen olisi kaiketi pitänyt tehdä näin.


04.10.2011, 16:45
PÄIVÄ 36:
Myös taivaan asukkaat saivat kakkutarpeet, mutta ne olivat normaalin täytekakun tarpeet. Kakku tulee vain taivaan asukkaille ja se pitää syödä valmistuessaan helvetin asukkaiden silmien edessä.


04.10.2011, 16:44
PÄIVÄ 36:
Benillä on tänään synttärit ja BB toimitti kakkutarpeet helvetin asukkaille. Heidän piti tehdä kakku näkkileivistä, sinapista, sipuleista, kermavaahdosta ja toukista. Tikkarit sai jälkiruoaksi, jos kakku syötiin. Kukaan ei syönyt kakkua, joten BB muutti sääntöjä niin, että tikkarin sai yhden toukan syömällä. Kaikki söivät toukan.


04.10.2011, 14:03
PÄIVÄ 36:
BB toimitti helvetin asukkaille jäätelöt jokaiselle. Kyseessä olivat helvetin tuutit, jotka olivat vaniljajäätelöä, jotka oli maustettu mm. pippurilla. Helvetin asukkaat joutuivat pumppaajia lukuun ottamatta syömään ne taivaan asukkaiden silmien edessä. Syöminen meni yökkäilyksi, eikä helvettiläiset pystyneet niitä syömään Sebastiania lukuun ottamatta.


04.10.2011, 13:26
PÄIVÄ 36:
Taivaan asukkaat saivat olohuoneeseen hierovat tuolit ja jäätelöä. Helvetin asukkaat kutsuttiin Annikaa ja Salaria lukuun ottamatta kokoontumaan helvetin kokoontumisalueelle seuraamaan taivaan hierontaa ja jäätelön syöntiä. Annika ja Salar jäivät pumppaamaan kiirastulilaitetta.


04.10.2011, 01:17
PÄIVÄ 36:
Taivas-asukkaat pääsivät saunomaan ja porealtaaseen käytyään uudestaan pk-huoneessa. Helvetin asukkaat hankkivat taivaan asukkaille bileaikaa ym. kivaa pumppaamalla laitetta. BB soitti myös musiikkia taivaan asukkaille, mutta osa biiseistä tuli katkonaisesti ilmeisesti pumppaamisen hetkellisen pysähtymisen vuoksi.


04.10.2011, 00:47
PÄIVÄ 36:
Helvetin ensimmäinen ilta sujui muutaman kerran kiirastulilaitteen pumppaamista. Ilmeisesti laitteen pumppaamisesta riippuu, kuinka paljon taivaslaiset saavat hyvää. Tanja itkeskeli tehtävän aluksi, mutta fiilis parani illan mittaan. BB toimitti myös helvetin asukkaille pahanmakuista ja kylmää puuroa sekä näkkileipää ja voita.


04.10.2011, 00:43
PÄIVÄ 36:
Taivaan asukkaille BB toimitti maanantai-illan aikana paljon ruokaa, juomaa ja herkkuja varastohuoneen kautta. Lisäksi asukkaat saivat tupakkaa pk-huoneesta. Ensimmäisenä pyyntönään taivaan asukkaat pyysivät saunaa lämpimäksi, mutta pyyntö taisikin olla aamusauna. Sauna oli kuitenkin lämpimänä jo nyt, mutta se ei ollut auki.


03.10.2011, 22:20
PÄIVÄ 35:
Taivas: Stefan, Suvi, Terhi, Veera ja Janica
Helvetti: Sebastian, Ben, Annika, Mikael, Salar, Amanda ja Tanja


03.10.2011, 19:39
PÄIVÄ 35:
Taivaan asukkailla on käytössään kaikki talon ylellisyydet. Tiloista on käytössä kaikki tilat helvetin tiloja lukuun ottamatta. Nukkumisajat ovat ylellisiä ja taivaan asukkaat saavat esittää toivomuksia tarpeistaan. BB:n antamia vaatteita on käytettävä ja tehtävät suoritettava.


03.10.2011, 19:38
PÄIVÄ 35:
Helvetin asukkaat asuvat lisähuoneessa ja aidatussa pihasuihkussa. He saavat liikkua talossa ja pihalla vain kivipolulla ja taloon on merkitty myös kokoontumisalue. BB toimittaa asukkaille ruokatarvikkeet ja vaatteet. Suihkua ei saa käyttää ja vain hygieniatarvikkeet saa ottaa mukaan lisähuoneeseen. BB:n antamat tehtävät pitää suorittaa.


03.10.2011, 19:30
PÄIVÄ 35:
Asukkaat pääsivät pois tehtäväalueelta. Pihalla asukkaita odotti kivipolku ja aidattu pihasuihku, joka alkoi suihkuta vettä. Terassin seinällä olivat taulut, johon asukkaat oli ryhmitelty, pääsevätkö he taivaaseen vai helvettiin. Jaottelu on tehty asukkaiden arvioiden mukaan, kenelle he 7 kuolemansyntiä kuvittelivat sopivan.


03.10.2011, 17:39
PÄIVÄ 35:
Asukkaat saivat uuden viikkotehtävän, taivas ja helvetti. Seitsemän syntisintä asukasta joutuu helvettiin ja viisi vähiten syntistä pääsevät taivaaseen sekä onnistuvat annetuista tehtävistä. Viikkotehtävä onnistuu, jos helvetissä kärsitään tarpeeksi ja taivaassa nautitaan kunnolla. Asukkaat päätyivät äänestyksen jälkeen vedonlyöntiprosentti 99:ään.


03.10.2011, 17:20
PÄIVÄ 35:
Asukkaat ovat joutuneet odottamaan tehtäväalueella talon valmistelua viikkotehtävää varten n. klo 11:sta alkaen. Odotellessa asukkaat ovat mm. pelanneet pallopelejä tehtäväalueelle toimitetulla jalkapallolla. Stefan satutti pelin tiimellyksessä jalkansa ja lääkäri kävi katsomassa Stefanin jalkaa pk-huoneessa. Stefan palasi asukkaiden joukkoon, mutta hänen jalkansa on pari päivää tarkkailussa.


03.10.2011, 12:57
PÄIVÄ 35:
Tämän viikon viikkotehtävä on taivas ja helvetti, johon asukkaat jaetaan kahtia. Asukkaiden jako tehdään asukkaiden omien arvioiden pohjalta. Asukkaat käyvät parhaillaan pk-huoneessa tekemässä arvioita, kuka kuuluu mihinkin luokkaan 7 kuolemansynnin perusteella. Kuolemansynnit ovat ylpeys, kateus, viha, ahneus, ylensyönti, laiskuus ja himo.


03.10.2011, 11:34
PÄIVÄ 35:
Päiväunikielto astui jälleen voimaan n. tunti sitten. Asukkaat komennettiin tehtäväalueelle n. 25 min. sitten, jossa asukkaita odotti katos, jonka alla oli asukkaiden aamupala. Ulkona sataa. Tehtäväalueelta löytyy vähäinen määrä rekvisiittaa, mm.  viime viikolta tutut potkulaudat.


03.10.2011, 02:46
PÄIVÄ 35:
Suvin rangaistus päättyi puolilta öin, eli hän sai Totuuden torven pois päältään. Suvi kantoi kypärä-mikrofoni-reppua lauantaiaamusta lähtien.


02.10.2011, 22:27
PÄIVÄ 34:
Kolmas häätöäänestys on päättynyt. Kolmantena BB-talosta häädetään... MINNA!


02.10.2011, 20:57
PÄIVÄ 34:
Asukkaat ovat valmistautumisessa suoraan Talk Show -lähetykseen. Suvi kärsii edelleen rangaistustaan. Illan Talk Show'n päätteeksi talosta häädetään yksi kuudesta häätöuhan alla olevasta asukkaasta.


02.10.2011, 14:14
PÄIVÄ 34:
Häätöpäivä on jo pitkällä, mutta häätöuhan alla olevan Suvin reppurangaistus jatkuu yhä. Suvi vei repun hetkeksi paristojen vaihtoon pk-huoneeseen, mutta sai sen takaisin. Suvi itkeskeli, että ei pysty valmistautumaan iltaan ja laittamaan esim. hiuksiaan mikrofoni-kypärä-repun takia.


01.10.2011, 23:22
PÄIVÄ 33:
Suvi kävi pk-huoneessa kahdesti pk-huoneessa klo 22:n jälkeen. Ensimmäisellä käynnillä (lue edellinen viesti) Suvi sai mikrofoni-kypärä-repun pois päältään. Hetkeä myöhemmin Suvi kutsuttiin uudestaan pk-huoneeseen, josta hän sai uudelleen repun käyttöönsä. Ilmeisesti Suvi joutuu käyttämään reppua koko yön, eli nukkumaan se päällään.


01.10.2011, 22:30
PÄIVÄ 33:
Suvi kävi pk-huoneessa ja Suvi sai kuulla, että päiväunikielto ei ole enää voimassa BB-talossa. Sen sijaan Suvin aamulla saama mikrofoni-kypärä-reppu -rangaistus jatkuu yhä.


01.10.2011, 18:52
PÄIVÄ 33:
Amandan häkkirangaistus päättyi hieman klo 18 jälkeen, kun Stefan kävi vapauttamassa Amandan pk-huoneessa käynnin jälkeen. Tanja on viettänyt lähes koko päivän makkarissa, kunnes hetki sitten nainen tuli muiden joukkoon olohuoneeseen.


01.10.2011, 13:48
PÄIVÄ 33:
Suvi sai luettua sadun ja Janican rangaistus päättyi. Lintuhäkkiin joutui nyt Amanda, koska Tanjaa ei kiinnosta sääntöjen noudattaminen. Tanja on yksi eniten kuulutuksia sääntörikkomuksista tänään saanut asukas.


01.10.2011, 13:09
PÄIVÄ 33:
Mikael toi infoa pk-huoneesta, että asukkaiden kierrätys on ollut surkeaa. Jatkossa asukkaat eivät saa enää maata, eikä varsinkaan nukkua. Suvi joutuu lukemaan ääneen sohvaryhmän edessä muille asukkaille "Miina ja Manu kierrättävät" -satua. Suvin rangaistus jatkuu yhä.


01.10.2011, 12:51
PÄIVÄ 33:
Pian Suvin rangaistuksen jälkeen Janica passitettiin lintuhäkkiin, kun hän ei suostunut nousemaan sängystä ja rikkoi päiväunikieltoa. Janica onnistui rikkomaan sääntöjä myös lintuhäkissä - jälleen päiväunikieltoa. Muutenkin aamupäivän aikana krapulaiset asukkaat ovat rikkoneet sääntöjä useasti.


01.10.2011, 10:48
PÄIVÄ 33:
BB antoi asukkaille rangaistuksen lukuisista sääntörikkeistä bileiden jälkeisen herätyksen jälkeen. Suvi joutuu kantamaan kypärä-reppu-mikrofonisysteeemiä niin kauan kunnes BB toisin ilmoittaa. Mikäli asukkaat käyttäytyvät hyvin, Suvin repun kantaminen lyhenee. 

Muut live-arkistot:
Syyskuu 2011
Elokuu 2011

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.