Lauantaina juhlittiin Paulan synttäreitä

Paula, Marko ja Julia nauttimassa kakkua Paulan synttäreillä. Kuva: © Nelonen Media.
Paula, Marko ja Julia nauttimassa kakkua Paulan synttäreillä. Kuva: © Nelonen Media.

BB-talon askeettiseen viikkoon toi piristystä lauantaina järjestetyt Paulan synttärit. Päivän aikana nautittiin synttärikakun lisäksi myös saunasta ja juhlajuomasta.

Paula herätettiin syntymäpäiväänsä hänn suosikkinsa sanoihin, kun BB-talon kaiuttimista kuului mm. Jaajo Linnonmaan ääni Radio Suomipopin lähetyksestä. Suomipopin Aamulypsy-tiimi toivotti Paulalle synttärionnittelut heti aamusta.

Maanantaista asti jatkunut tavaroiden ostaminen takaisin taloon jatkuu yhä. Paulan synttäreiden kunniaksi muut asukkaat käyttivät rahnansa Paulalle ostettaviksi tavaroiksi. Paula sai mm. uusi puhtaita vaatteita, sillä hän on koko alkuviikon kulkenut pyjamassa ja college-housuissa. Synttärisankari osti koko porukalle yhden suklaalevyn, jota hän oli säästellyt erityistilaisuutta varten.

Big Brother tarjosi tarvikkeet myös perinteiseen synttärikakkuun, jotka asukkaat valmistivat Paulalle. Kakku nautittiin yhdessä asianmukaisten koristelujen kanssa.

Todellinen yllätys oli vuorossa illalla, kun Big Brother antoi asukkaille mahdollisuuden hankkia juhlajuomia ilmaiseksi juomakaapista. Ehtona oli, että asukkaat saavat juomia tasan sen verran, mitä Big Brotherin antamaan kassiin mahtuu niin, ettei kassi hajoa. Joel sai kunniatehtävän täyttää kassin ja sinne saatiin lopulta 30 alkoholijuomaa.

Kesken juomien laskennan BB ilmoitti saunan olevan lämmin ja myös paljut olivat käytössä. Juhlatunnelmaa nosti BB:n soittama ja Joelin ilmalaiva-viikkotehtävässä sanoittama "Tuokaa mulle Siwa takas" -biisi. Biisiä soitettiin jo juomien hankkimisen aikaan ja sitä kuultiin myös asukkaiden nauttiessa saunasta ja paljusta.

Ennen juomia asukkaat olivat jo pessimistisiä, ettei tänä iltana olisi tarjolla mitään. Askeettinen viikko ja vuorokausi ennen häätölähetystä ei antanut suuria odotuksia minkäänlaisille bileille. Nyt kuitenkin saatiin BB-mittakaavalla ihan kohtalaiset bileet.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.