Paula, Vili, Timo, Arttu ja Kristiina ovat häätöuhan alla yhdeksännellä viikolla

Big Brother Suomi -logo. Kuva: © Nelonen Media.
Big Brother Suomi -logo. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaat nimesivät yhdeksänteen häätöäänestykseen peräti viisi asukasta. Häätöuhan alle joutuivat Paula, Vili, Timo, Arttu ja Kristiina.

Häätöäänestys käynnistyi jälleen lauantaina, jonka perusteella yksi asukas häädetään sunnuntaina. Tällä viikolla BB-talon kaikki asukkaat olivat nimettävissä häätöäänestykseen, myös talon uudet asukkaat.

Marko sai käyttöönsä toista kertaa peräkkäin pelastuspisteet, jotka pelastivat hänet häätöäänestykseltä. Pelastuspisteet tarkoittavat, että Markon nimeämispisteistä vähennettiin kaksi pistettä.

Asukkaat saivat kuulla häätöänestyksessä olevat lauantai-iltana, kun he olivat illan aikana juhlineet Paulan synttäreitä. Big Brother oli tarjonnut asukkaille muutaman pullon alkoholia asukasta kohden ja asukkaat odottivat tietoja sohvalla pienessä humalassa, mutta iloisissa tunnelmissa.

Tieto nimeämisten tuloksista otettiin hilpeästi vastaan. Nimetyistä asukkaista esimerkiksi Arttu reagoi huutamalla "jes", Paula toivotti itselleen hyvää syntymäpäivää ja Kristiina intoutui soittamaan ilmakitaraa nimensä kuultuaan. Kaikkein yllättynein nimeämistuloksista oli Julia, joka hämmästyi, ettei hän ollut häätöäänestyksessä. Nainen piti käsiään naamansa peitossa, kun tieto turvassa olemisesta selvisi hänelle.

Hetkeä myöhemmin asukkaat alkoivat puida tuloksia. Arttu oli innoissaan, sillä hänellä oli nyt mahdollisuus päästä kotiin. Hän on toivonut useamman viikon päästä kotiin BB-talosta. Olli-Pekka pohti, että Kristiinalla ennätykset paukkuu, koska hänellä on jo viides kerta häätöäänestyksellä. Kristiinan mielestä on voitto, käy kummin vaan, kotiin tai jää taloon. Vili oli mielissään jouduttuaan häätöäänestykseen, Julia oli edelleen hämmentynyt muutama minuutti nimeämisuutisten jälkeen.

Iloiset tunnelmat jatkuivat talossa nimettyjen selviämisestä huolimatta. Asukkaat tosin toivoivat lisää juomaa tai pääsevänsä nukkumaan.

Häätöäänestys on käynnissä ja se jatkuu sunnuntain suoran lähetyksen loppupuolelle saakka. Sunnuntaina BB-talosta häädetään yksi asukas häätöäänestyksen tulosten perusteella.

Äänestysohjeet BB-nettisivuilla

Nimeämispisteiden jakautuminen

Artikkelia on päivitetty 7.11.2020 kello 23.59: Uutista on päivitetty kauttaaltaan.
Artikkelia on päivitetty 8.11.2020 kello 01.17: Linkki nimeämispisteisiin on lisätty.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.