Omistajille lisää töitä, eläinten piilevät kyvyt esiin

Marko näyttää esimerkkiä kykynäytökseen Kristiina- ja Ella-possulle. Kuva: © Nelonen Media.
Marko näyttää esimerkkiä kykynäytökseen Kristiina- ja Ella-possulle. Kuva: © Nelonen Media.

Maatilan rutiineihin tuli lisää tehtäviä viikkotehtävän kolmantena päivänä. Omistajat joutuivat heinätöihin ja huolehtimaan eläimistään yhä enemmän ja löytämään myös eläimiensä piilevät kyvyt. Näiden lisäksi omistajien yöunia häiritään Samille annetulla salatehtävällä.

Maatilan omistajat ovat päässeet tutustumaan käynnissä olevan viikkotehtävän aikana maatilan moninaisiin tehtäviin. Normaalien ruokkimisien ja eläinten hoidon lisäksi byrokratia tuli eilen tutuksi, kun omistajien piti tehdä EU-selvitys lukuisista asioista. Tämä ei vielä täysin riittänyt, sillä tänään oli vuorossa valvontaeläinlääkärin tarkastus.

Pääosin valvontaeläinlääkäri oli tyytyväinen BB-maatilan oloihin. Eläimet olivat hyvässä kunnossa, hyvin ruokittuja ja heidän vireystasonsa on parantunut. Valvontaeläinlääkäri kuitenkin vaati parannusta tuotantoeläinten sorkkien hoitoon ja ne pitääkin jatkossa putsata kolmen tunnin välein. Erikseen tarkastuksessa mainittiin, että Sami-koiran turkkia ja Roope-lampaan villaa pitää huoltaa.

Myöskin maatilan heinäseipäisiin kiinnitettiin huomiota, sillä niihin voi pesiytyä lämpiminä syyspäivinä tuholaiseläimiä. Tämän estämiseksi heinät pitää purkaa heinäseipäiltä ja kasata uudelleen kuudesti päivässä. Lisäksi laidunkentän muodon pitää pysyä muuttumattomana, jotteivät linnut erehdy pitämään kenttää laidunmaata laskeutumiskenttänä.

Uudet tehtävät työllistivät etenkin Joelia ja Arttua, jotka ovat tehneet ahkerasti heinätöitä koko viikon. Omakeksimiensä pohjalaishahmojen jutustelun värittämänä kaksikko nosteli heiniä seipäille muiden asukkaiden pääasiassa katsellessa ja hyväntahtoisesti naureskellessa. Eläinten sorkat päätettiin tarkistaa aina, kun ne päästettiin ulkoilemaan.

Arttu ja Joel heinätöissä. Kuva: © Nelonen Media.
Arttu ja Joel heinätöissä. Kuva: © Nelonen Media.

Loppuiltapäivästä Big Brother ilmoitti, että huomenna maatila osallistuu maatalousnäyttelyyn. Näyttelyä varten eläimet osallistuvat kykyshow'hun, jossa jokaiselle eläimelle keksitään oma kyky. Kukin eläin saa oman kouluttajan omistajista ja paras kouluttaja-eläin-pari voittaa kykyshow'sta palkinnon. Tänään show'ta suunniteltiin ja harjoiteltiin, esitys on huomenna.

Parhaiten harjoitukset sujuivat Markon ohjaamilta possuilta Kristiina ja Ella. Kolmikko suunnitteli tanssiesityksen, joka tuntui olevan suosituin esiteltävä kyky. Eniten vaikeuksia oli Joelilla ja Olli-Pekka-lehmällä, jotka eivät Joelin varauksellisuuden takia saanut aikaan kunnon suunnitelmaa. Joel ehdotti Olli-Pekalle kaljanjuonti- tai balettitanssiesitystä. Olli-Pekka ei jälkeenpäin ollut vakuuttunut Joelin suunnitelmasta.

Muissa pareissa Arttu suunnitteli Paula-kukolle taistelunäytöstä kilpailevan kukon kanssa, Timolla oli Roope-lampaalle keritsemisnäytös, Sasa sai Niko-hevoselta vinkkejä tanssiesitystä varten ja Katilla oli suunnitelmissa jonkinlainen tottelevaisuus- ja temppunäytös Sami-koiralle. Harjoituksiin oli aikaa 15 minuuttia jokaisella ryhmällä ja suunniteltua ei saanut paljastaa toisille ryhmille, eivät omistajat eivätkä eläimet toisilleen.

Samilla käynnissä salatehtävä

Viikkotehtävä jatkuu näillä näkymin torstaihin saakka. Eilen illalla käynnistyi viikkotehtävän loppuun saakka Samilla myös salatehtävä, jonka hän sai päiväkirjahuoneesta. Hybridi-tv-katsojat äänestivät Sami-koiran suorittamaan salatehtävän, jossa hänen on päästävä öisille pissareissuille ja hänen on saatava mukaansa joku ihminen. Pissareissu on suoritettava jokainen yö viikkotehtävän ajan ja jokainen ihminen on saatava mukaan ainakin kerran.

Ensimmäisenä Sami päätti ottaa uhrikseen Markon viime yönä vain hetki Big Brotherin hyvän yön toivotuksen jälkeen. Sami herätti Markon, joka ihmetteli, miksi Samin piti päästä ulos, vaikka koira sai liikkua vapaasti BB-talossa. Marko ulkoilutti koiraa pihaa ympäri ja Marko poltti samalla savukkeen. Lyhyen ulkovisiitin jälkeen kaksikko palasi pehkuihin jatkamaan unia.

Samin ulkoilutus jäi kuitenkin vaivaamaan Markoa ja mies nousi sängystä noin viisi minuuttia myöhemmin ja meni taas tupakalle. Ulkona Marko pähkäili, mistä edellisessä lenkissä oli kyse ja miehen aivojen raksutus lähes tulkoon näkyi kuvaruudusta läpi. Marko pyöri pihalla etsien vastausta säkkituolien alta ja saunan sisältä, mutta niissä ei ollut mitään poikkeavaa, niinpä Marko palasi sänkyyn päästä vihdoin nukkumaan. Aamulla Sami valitteli muille eläimille vähiä uniaan ja se pisti puolestaan eläinsuojan asukit mietteliääksi, mutta Sami kielsi jatkokysymykset.

Suurin osa viikkotehtävästä alkaa olla takana ja etenkin eläimissä on näkynyt pitkästymistä ja turhautumista läpi viikon. Asukkaiden eläytyminen ei ole ollut parasta mahdollista ja omistajat ovat myös antaneet helpotuksia mm. ummistamalla silmiänsä, jotta Sami-koira ja Paula-kukko olivat "vahingossa" juoneet kahvia. Lisäksi koiran annettiin imuroida talossa.

Viikkotehtävän onnistumisesta päättää Big Brother sen päätyttyä.

Lue lisää:
Talo ja mökki yhdistyivät - Asukkaista BB-maatilan omistajia ja eläimiä (21.9.2020)
Kiireellinen EU-selvitys aiheutti päänvaivaa omistajille (22.09.2020)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.