Roopen ja Katin jekku osui omaan nilkkaan - Big Brother astui kuvaan mukaan

Video: BB-oikeudenkäynti sunnuntaina. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Big Brother oli jakanut lauantaina rangaistukset Olli-Pekalle ja Paulalle perjantaisten tupareiden huonosta käytöksestä. Sunnuntaina rangaistut vaihtuivat, kun BB päätti jatkaa asukkaiden keksimää oikeudenkäyntiä hieman pidemmälle.

Sunnuntaina BB-talossa odotetaan perinteisesti illan häätölähetystä ja sitä, kuka häädetään talosta. Tänään päivä käynnistyi Olli-Pekan ja Paulan rangaistuksella, joka oli jatkoa eiliselle. Olli-Pekka ja Paula joutuivat toimimaan Katin ja Roopen piikoina, eli he joutuivat palvelemaan heitä tai tekemään muuta, mitä he käskevät.

Asukkaat ovat jekutelleet toisiaan pitkin kautta ja yksi jekku käynnistyi jo eilen illalla, kun Roope oli piilottanut Katin hyväksynnällä Katin kaupasta ostamia energiajuomia. Kati oli harhauttanut Markoa, jotta Roope sai piilotettua juomat jääkaapin vihenneslaatikkoon. Sunnuntaina asia paljastui ja syyllistä lähdettiin etsimään, mutta kukaan ei tunnustanut.

Tilanne päätettiin ratkaista asukkaiden BB-oikeudenkäynnillä olohuoneessa ja sitä varten valittiin tuomari, syyttäjä ja puolustaja muista asukkaista. Asiat esiteltiin olohuoneen sohvalla istuneille asukkaille. Epäiltyinä pidettiin mm. Nikoa, Markoa, Paulaa ja Olli-Pekkaa. Todellisista syyllisistä Kati kiisti kaiken ja muistutti olevansa uhri.

Puheenvuorojen jälkeen syylliseksi oltiin julistamassa milloin Olli-Pekkaa, milloin Paulaa, milloin ketäkin. Lopulta Kati ja Roope paljastivat, että he olivat juonen takana ja Roope oli varkausjekun takana. Asukkaat olivat yllättyneitä käänteistä ja he vaativat, että BB-talon kuninkaallisiksi julistautuneen Roopen ja Katin pitäisi luopua valta-asemastaan ja piioistaan. Roopea kukaan ei edes osannut epäillä ja Samikin totesi, ettei voisi uskoa Roopen olevan varkaan.

Jekuttajista tuli asukkaiden palvelijoita

Jekku vietiin myös Big Brotherin tietoon ja BB lähti leikkiin mukaan. Iltapäivällä Big Brother kutsui asukkaat sohvalle ja tiedotti asukkaille, että ylempi oikeusaste on tutkinut aiemmat tuomiot ja tämän vuoksi Olli-Pekka ja Paula on vapautettu rangaistuksestaan. Samalla asukkaille kerrottiin, että samainen oikeusaste oli määrännyt Roopen ja Katin palvelemaan muita asukkaita toistaiseksi piian asuissa.

Rangaistukseen liittyi vielä käänne, jossa Big Brotherin soittaessa äänimerkkiä, Roopen tai Katin on pestävä yhden asukkaan hampaat ja vaihdettava hänelle vaatteet. Roope ei ollut mitenkään innostunut käänteestä ja hän ihmetteli, mitä hän oli tehnyt väärin. Roopen mielestä oli kyse vain hauskasta jekusta.

Big Brother ilmoitti reilut puoli tuntia ennen häätölähetyksen alkua, että Katin ja Roopen rangaistus on päättynyt. Etenkin Roope otti tiedon onnellisena vastaan ja mies suorastaan herkistyi piikana olon päättymisestä. Ennen luopumistaan piian puvuistaan, Roope ja Kati halasivat toisiaan ja he pääsivät valmistautumaan suoraan lähetykseen omissa vaatteissaan.

Olli-Pekkaa ja Paulaa rankaistiin - Palvelijoiksi Katille ja Roopelle (26.9.2020)

Katso kooste oikeudenkäynnistä ylälaidan videosta!

Artikkelia on päivitetty 27.9.2020 kello 20.28: Roopen ja Katin rangaistus päättyi.

 


Tulosta   Sähköposti