Renkaat jakavat tallien mielipiteet

Alkukauden suurin puheenaihe Formula 1:ssä on ollut, kuinkas muuten, renkaat. Osa talleista valittaa, että he eivät voi käyttää autonsa koko potentiaaliaan, kun täytyy säästää renkaita, mutta osa talleista on hyvinkin tyytyväisiä nykytilanteeseen.

Pirelli on täksi vuodeksi ottanut käyttöön viime vuotta pehmeämmät rengasseokset, joka on tehnyt renkaiden kulumisesta entistä kovempaa. Samalla renkaiden säästämisen rooli on kasvanut. Syy pehmeämpien seosten käyttöönottoon on ollut haastavuuden lisääminen, jottei renkaiden käyttäytyminen olisi liian ennalta-arvattavaa, eikä kisoista tulisi liian tylsiä. Lyhyesti sanoen: show'n parantaminen.

Kaikki eivät ole olleet tähän kehitykseen tyytyväisiä. Ne tallit, jotka ovat eniten kärsineet tilanteesta, ovat pitäneet asiasta meteliä ja pyytäneet Pirelliä muuttamaan pikaisesti seoksia. Toisaalta taas ne, jotka ovat rakentaneet autonsa helliksi renkaille, eivät ole tietenkään nähneet mitään vikaa nykytilanteessa. Pirelli ei ole ollut halukas pikaisiin muutoksiin, vaan rengasvalmistaja tyytyi tarkkailemaan tilannetta ensimmäiset kisat. Jos tilanne vaatii myöhemmin muutoksia, on Pirelli tähän valmis, jos kaikki tallit antavat tähän suostumuksensa.

Innokkaimpia muutosten vaatijia on ollut Red Bull, joka ei ole päässyt hyödyntämään aerodynamiikkaansa parhaalla mahdollisella tavalla. Red Bullin mukaan he pystyvät ajamaan vain noin 80 %:n suorituskyvyllä. Kaikkein tyytyväisimpiä nykyrenkaisiin on ollut kaiketi Lotus, jolla alkukauden kisat ovat sujuneet hyvissä merkeissä. Kimi Räikkösen mielestä eroa viime kauteen ei viime kauteen ole niin paljoa.

Oma suhtautumiseni renkaisiin saattaa olla hieman puolueellinen, kun Lotuksella ja Räikkösellä menee tällä hetkellä hyvin. Olin kuitenkin jo viime kaudella sitä mieltä, että oikukkaammat renkaat ovat hyvä asia ja tuovat sopivaa mielenkiintoa kisoihin. Tallit kuitenkin oppivat kauden mittaan renkaiden käyttäytymistä ja loppukaudesta tilanne jo normalisoituu.

Ymmärrän kyllä eräiden tallien valitukset ja turhautumisen uusiin renkaisiin, sillä kukapa haluaisi esimerkiksi Red Bullin tapauksessa menettää hyvät asemat kärjessä. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa, että isoilla talleilla on insinööriarmeija, jotka pohtivat päänsä puhki tarvittaessa vaikka yöt läpeensä, jotta ongelmat saadaan ratkaisua. Siitähän niille maksetaan, sanoisi eräskin sketsihahmo.

Ja tuo auton hellyys renkaille on hieman suhteellinen käsite. Se nimittäin riippuu paljolti siitä, miten rauhassa pääsee ajamaan kisan läpi. Jos joutuu ajamaan jatkuvasti toisen auton takana ja taistelemaan sijoituksista, renkaat kuluu ihan eri tahtiin kuin kärjessä yksin kruisaillen. Tästä hyvät esimerkit antoivat Räikkönen Australiassa ja Fernando Alonso Kiinassa. Eli moni auto pystyy olemaan hellä renkaille oikeissa olosuhteissa. Voittihan myös Nico Rosberg Mercedeksellä vuosi sitten Kiinassa kärjessä ajaen, vaikka muuten Mersu tuhosi usein renkaat muissa kisoissa.

Sitä voi nykyisiä renkaita kritisoida, että strategioiden rakentaminen tallin molemmille kuljettajille on aikaisempaa vaikeampaa ja voi olla, että joskus tallin toisen kuljettajan kilpailu voidaan joutua tuhoamaan tarkoituksella. Nykyrenkailla, kun sisääntulokierroksella on merkitystä ja kierros liian myöhään tehty pysähdys saattaa olla kohtalokas. Aikaisemmin pysähtyvä pystyy ajamaan tuoreemmilla renkailla nopeampia kierroksia kuin vanhoilla renkailla ajava menettää aikaa ja yhtäaikaisella pysähdyksellä menettää vielä enemmän aikaa.

Lisäksi pehmeämmät renkaat ovat menettämässä merkitystään, sillä niillä tunnutaan ajavan pääasiassa vain aika-ajoissa ja kisavedot jäävät hyvin vähiin. Ainakin alkukauden trendiksi näyttäisi muodostuvan, että pehmeämmillä renkailla ajetaan vain yksi lyhyt stintti ja kovemmilla loput, joka tarkoittaa, että kisoista pehmeämmilä ajetaan vain alle 1/3 tai alle 1/4 kisamatkasta.

Niille kuljettajille, jotka tulevat toimeen paremmin pehmeämpien seosten kanssa, tämä tietää huonoja uutisia. Yksi tällainen on Ferrarin Felipe Massa, joka on tullut tunnetuksi siitä, että hän on sitä kilpailukykyisempi, mitä pehmeämpiä seoksia on käytössä. Mielestäni ainakin Kiinassa tästä saatiin hyvä esimerkki, kun Massa hyytyi kisan edetessä kolmannelta sijalta kuudenneksi. Edellä kirjoittamaani viitaten hyytymiseen vaikutti myös se, että Ferrari joutui tekemään kompromisseja taktiikassa, kun molempia kuljettajia ei pystytty yhtä aikaa ottamaan varikolle, koska he ajoivat radalla aivan peräkkäin.

Rengastilanne on tehnyt kuitenkin Formula 1:stä erittäin mielenkiintoisen, eikä tilanteen ajoittainen sekavuus minua haittaa. Täydellistä sirkusta rengasruletista ei kuitenkaan ole tullut ja varikkopysähdysten määrä on pysynyt järkevissä rajoissa. Pirellin ja FIA:n pitäisi nyt miettiä tarkoin, miten renkaiden kanssa toimitaan jatkossa, jottei hyvää kilpailutilannetta sorkita liikaa ja tallit joutuvat tekemään hartiavoimin työtä saadakseen autonsa paremmin renkaille sopivaksi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.