McLarenin tunnelin päässä valoa?

McLaren aloitti Renault-yhteistyön viime kaudella. Kuva: © 2018 Artes Max / Flickr.com

Takavuosien mestaritalli on kulkenut murheen alhossa viime vuodet. Epäonnistunut yhteistyö Hondan kanssa haudattiin toissa kaudella ja parempaa tulevaisuutta haetaan Renaultin kanssa.

McLarenin ympärillä on ollut paljon turbulenssia, eikä vähiten tallissa ajaneen Fernando Alonson vuoksi. Alonso ilmaisi mielipiteensä varsin kärkkäästi Hondaa kohtaan, joka oli varmasti osasyy lopettaa Honda-yhteistyö. Tietenkin julkisuuteen tulleet tiedot tallin ja voimayksikkövalmistajan yhteistyön muistakin kitkoista päättivät lopullisesti yhteistyön.
Viime kaudella alkanut Renault-yhteistyö ei sekään huipputuloksia tuonut, vaikka ajoittain oli selkeää eteenpäin menoa havaittavasti. Luonnollisesti vain muutaman kuukauden viiveellä vaihtunut moottorikumppani ei ihmeitä heti voi tehdä. Tänä vuonna on aivan erilaiset mahdollisuudet, kun auton ja voimayksikön yhdistelmää on saanut suunnitella ajan kanssa ja kaikessa rauhassa.

Fernando Alonso jätti McLarenin ainakin hetkeksi. Sapattiaan Formula 1:ssä viettävä espanjalainen keskittyy ainakin tällä kaudella kestävyysajoihin ja Indy-formuloihin. McLarenin kuskikaksikko on tänä vuonna yhdistelmä kokemusta ja nuoruutta. Talli hankki Renaultilta Carlos Sainz Jr:n ja toista autoa ajaa oman junioriakatemian Lando Norris.
Sainz Jr:n kokemuksesta on varmasti hyötyä, sillä hänellä on kokemusta Renault-moottoreista ja Norriksella mennee ainakin alkuvuosi pitkälti uusien asioiden opiskeluun. Vastuu auton kehityksestä ja tulostasosta on siis Sainz Jr:llä. Norrista ei kuitenkaan voi ohittaa olankohautuksella, sillä hän on tuore F2-mestari ja pyrkii varmasti haastamaan kokeneemman tallitoverinsa. Mielenkiintoinen asetelma siis kuskirintamalla.

Mitä McLaren on saanut tehtyä autonsa suhteen? Kun Hondan kanssa kynnettiin syvällä, McLarenilla uhottiin, että kyllä heillä kulkisi paremmin, jos Honda antaisi myöden, sillä McLarenilla on sarjan paras auto. Kun voimayksikkö vaihdettiin Renaultiin, kaikki ei toiminutkaan kuin taikaiskusta. Huomattiin, että autossa oli puutteita ja taisi olla, ettei esimerkiksi tuulitunnelista saatu oikeanlaisia tuloksia verraten oikeaan tilanteeseen.

McLarenin olisi saatava hyvä auto, sillä vaikka Renault on ollut steppi eteenpäin, McLaren on asiakastalli Renaultille. Asiakastalli on aina jonkin verran tehdastallin prioriteeteissa kakkosena ja tästä Red Bullin Christian Horner valitteli, kun heidän yhteistyönsä ei Renaultin kanssa enää viime vuosina toiminut aikaisemmista kultaisista vuosista huolimatta.

McLarenilla on tänä vuonna kuitenkin parempi tilanne hakea pieniä steppejä ylöspäin, sillä heillä ei ole nyt tallissaan Alonson kaltaista isoa egoa, joka voisi aiheuttaa hämminkiä. Uskoisin, että tekee brittitallille hyvää ja nähdään parasta McLarenia muutamaan vuoteen.

McLaren hieman päivitti visuaalista ilmettään täksi kaudeksi. Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä. Lähde: McLarenin Twitter.

Aiheeseen liittyvät artikkelit:

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.