BB-talossa alkaa tänään nikotiinivapaa aika, myös keskustelu tupakkatuotteista kielletty

Video: Asukkaille kerrottiin lauantaina, että nikotiinituotteiden käyttö- ja puhekielto alkaa maanantaina. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Kolmas viikko käynnistyy tänään ja samalla Big Brotherin ote asukkaista tiukkenee. Tänään BB-talossa astuu voimaan nikotiinituotteiden käyttö- ja puhekielto.

Katsojat äänestivät lauantaina, että Big Brother kieltää BB-talossa nikotiinituotteiden käytön ja keskustelun niistä tästä päivästä alkaen. Kielto on voimassa toistaiseksi ja se käsittää tupakan ja nuuskan käytön ja ylipäänsä keskustelun aiheesta.

Asukkaat saivat tiedon kiellosta jo lauantai-iltana samalla, kun he kärsivät käsirautarangaistusta sääntörikkeistä. Heti tiedon tultua tupakkatuotteita käyttävät asukkaat alkoivat kritisoida kieltoa ja osa ihmetteli, että mistä katsojat olivat saaneet äänestää.

Kristian totesi, että hänelle kolme ensimmäistä päivää ovat vaikemmat ja hänelle tulee silloin kovimmat vieroitusoireet. Mira puolestaan sanoi, että hän on polttanut 12 vuotta, eikä hän ole ollut aloittamisensa jälkeen päivääkään ilman tupakkaa. Sunnuntaina Eeva-Leena spekuloi, että osalle saattaa tulla vaikeaa, eikä esimerkiksi Miran reaktiota tiedetä, koska hän ei ole ollut ilman tupakkaa pitkään aikaan.

Kiellon noudattamisesta tulee varmasti vaikeaa monille asukkaille. Aiempina kausina asukkailta on viety tupakkatuotteet, mutta niistä puhuminen on ensimmäistä kertaa kiellettyä. Puhumiskielto vaikeuttaa myös niiden asukkaiden elämää, jotka eivät polta tai käytä nuuskaa tai vieroitusoireet eivät ole kovin pahat. Keskustelunaiheet saattavat lipsahtaa tupakkatuotteisiin, jos puhutaan asukkaiden huonosta tuulesta, joka johtuu tupakoimattomuudesta.

Lauantaina asukkaat saivat huomata, että Big Brother on kiristänyt sääntöjen valvontaa ja noin 13 tuntia kestäneellä rangaistuksella haettiin varmasti sitä, että asukkaat oppisivat noudattamaan sääntöjä. Paha rangaistus pistänee asukkaat tarkasti harkitsemaan tekemisiään ainakin aluksi.

Alkava viikko voi olla mielenkiintoinen, kun nikotiinituotteiden kielto yhdistetään myöhemmin tänään alkavaan viikkotehtävään, jossa asukkaita trollataan, sillä oikeasti viikkotehtävää ei tällä viikolla ole. Big Brother uskottelee, että asukkaille annettavat tehtävät ovat osa viikkotehtävää ja on hauska nähdä, miten niihin reagoidaan, kun osa kärsii tupakantuskista.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.