Pyykkejä palautukseen pesuainejäämien vuoksi

Marko pulsaattorin kimpussa. Kuva: © Nelonen Media.
Marko pulsaattorin kimpussa. Kuva: © Nelonen Media.

Työn alla oleva pyykkivuori on pienentynyt kahden päivän aikana vajaat puolet. Viikkotehtävä otti myös hieman takapakkia pesuainejäämien vuoksi.

Tiistai-iltaan mennessä asukkaat olivat toimittaneet Big Brotherille 424,5 kiloa puhdasta ja pakattua pyykkiä, kerrottiin BB-nettisivuilla keskiviikkona. Illan päätteeksi asukkaille kerrottiin lisätietoa tämän viikon häätöäänestyksestä. Maanantaina asukkaille paljastettiin, että kaikki asukkaat ovat häätöuhan alla, mutta eilen heille kerrottiin myös, että kaksi asukasta häädetään talosta.

Tieto aiheutti säpinää asukkaiden keskuudessa ja esimerkiksi Paula tuntui olevaan hyvin innoissaan tästä käänteestä. Kati meni mietteliääksi uusimmasta käänteestä ja kahden häätäminen tuntui kaikista eniten hänessä. Spekulaatiota herätti, että tuleeko taloon myös uusia asukkaita ja osa uskoi että tulee yksi tai kaksi, mutta esimerkiksi Kati ei uskonut uusiin asukkaisiin. Todellisuudessa ensi sunnuntaina taloon tulee neljä uutta asukasta, mutta asukkaille tätä tietoa ei ole kerrottu ainakaan vielä.

Lisäapua ja takapakkia

Keskiviikkona asukkaat pääsivät jälleen pyykkäyksen ja lajittelun makuun. Heti aamupäivästä viikkotehtävä koki pienen kolauksen, kun Big Brother ilmoitti, että osa pyykeistä on huuhdeltava uudestaan pesuainejäämien vuoksi. Asukkaat saivat palautetta, että osa pyykeistä oli huonosti huuhdeltuja ensimmäisellä kerralla.

Luonnollisesti tämä tarkoittaa uutta kuivausta, silitystä, viikkausta ja pakkausta. Uudelleen huuhdeltavat vaatteet menivät BB:n käskystä prioriteettilistan kärkeen. Lisätyötä asukkaille tuli muutaman muovisäkillisen verran.

Päivän aikana asukkaat saivat myös uutta pyykkiä, jota he pääsivät pesemään. Avukseen he saivat uutta välineistöä, kun pihalle oli ilmestynyt pulsaattori ja linko, jotka tosin eivät olleet ihan uusinta uutta. Näiden lisäksi tehtävähuoneeseen oli toimitettu kaksi kuivausrumpua. Pulsaattoria ja linkoa voi käyttää ympäri vuorokauden, mutta kuivausrumpuja voi käyttää vain viisi kertaa vuorokaudessa konetta kohden. Uusi vuorokausi käynnistyy huomisesta herätyksestä.

Pestävien pyykkien lisäksi joka päivä on toimitettu myös valmiiksi pestyjä pyykkejä, niin myös tänään. Valmiiksi pestyjen satsi oli aikaisempia päiviä selvästi vähäisempi, joten asukkaiden on pestävä pyykkiä ahkerasti. Pesutahti ei sinänsä ole ollut ongelma, vaan kuivaustilan puute. Kuivauskaapit ja kuivausrummut helpottavat kuitenkin urakkaa merkittävästi.

Talossa on oltava jonkun hereillä aina, kun kuivausrummut ovat päällä, niinpä asukkaat sopivat valvomisvuorot. Viime yönä talossa valvoivat Sami ja Marko sekä Arttu ja Olli-Pekka, jotka osallistuivat myös jekkuiluun viikkotehtävän ohella. Jekuista saivat osansa Olli-Pekka ja Kati ja yhden Samin ja Markon jekun seurauksena BB-talo sai väriä seiniinsä lukuisista post-it-lapuista.

Asukkailla riittää vielä työsarkaa viikkotehtävän onnistumiseksi. Torstaihin mennessä asukkaiden pitäisi saada tuhat kiloa pyykkiä pestyksi ja pakatuksi Vailla vakinaista asuntoa ry:lle Asunnottomien yöhön 17. lokakuuta. Vielä tavoitteesta puuttuu yli 500 kiloa tiistain jälkeen.

Lue myös:
Tuhat kiloa pyykättävää asunnottomien hyväksi (12.10.2020)
Kuivaustila vähissä, pyykinpesu hidastui (13.10.2020)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.