Minna poistuu talosta tänään - Luulee valitsevansa myös toisen häädetyn

Minna. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.
Minna. Kuva: © Jukka Alasaari / Nelonen Media.

Tiistain BB-lähetyksessä paljastettiin, että BB-taloon palannut Minna poistuu talosta keskiviikkona. Minnan poistumisen lisäksi myös muut asukkaat pakkaavat tänään laukkunsa, kun asukkaat luulevat Minnan valitsevan tänään häädettävän asukkaan.

Juontaja Alma Hätönen kertoi tiistaina BB-päivittäislähetyksen lopussa, että reilu viikko sitten taloon palannut Minna poistuu talosta tänään. Minna palasi BB-taloon seitsemännen viikon päätteeksi ilman mahdollisuutta voittoon, eikä hän saanut antaa eikä voinut saada nimeämispisteitä viime viikolla.

Minnan toista tulemisen kestoa tämän vuoden Big Brotherissa ei oltu julkisuuteen kerrottu, mutta nyt Minnan poistuminen talosta on enää muutaman tunnin päässä. Tarkkaa kellonaikaa Minnan talosta poistumiselle ei ole kerrottu, mutta Alma sanoi tiistaina, että asukkaiden sykkeet ovat koetuksella keskiviikkoiltana.

Asukkaat ovat suorittamassa parhaillaan kauppatehtävää, jossa heidän sykkeitään mitataan. He eivät tiedä, että Minna on poistumassa pian talosta, eikä heillä ole ollut edes mitään epäilyksiä, että Minna olisi jotain muuta kuin täysivaltainen asukas. Osasyynsä tähän on, ettei Minnalle ole kehitetty mitään erityistä tehtävää paluunsa oheen, joten hän on helposti pystynyt pitämään vain käyntinsä BB-talossa salassa muilta asukkailta.

Big Brotherin nettisivuilla valotettiin tänään alkuillasta illan tapahtumien kulkua. Minna kutsutaan tänään päiväkirjahuoneeseen, jossa hän saa kuulla talosta poistamisestaan, jonka myös muut asukkaat näkevät talon televisiosta. Samalla Minna saa tehtävän, jossa hänen pitää häätää yksi asukas talosta, mutta tätä asukkaat eivät saa nähdä.

Oikeasti mitään häätöä ei tapahdu, vaan Minna on ainoa asukas, joka todellisuudessa poistuu tänään BB-talosta. Jännittävällä käänteellä Big Brother haluaa vain testata asukkaiden stressinsietokykyä ja katsoa, miten asukkaiden sykkeet käyttäytyvät tässä tilanteessa.

Kaikki asukkaat joutuvat kuitenkin pakkaamaan laukkunsa tänään. Käänteen todellinen luonne paljastetaan asukkaille vielä tänään illan BB-päivittäislähetyksen aikana.

Asukkaat eivät varmasti osaa odottaa tällaista. Keskiviikkona asukkaat ovat viettäneet varsin tapahtumaköyhää päivää, eikä ohjelmassa ole ollut juuri muuta kuin yksi päivätehtävä ja viestejä läheisiltä. Tylsyyden keskellä asukkaat ovat joutuneetkin kehittelemään omaa tekemistä ajan kuluksi.

Illemmalla tunnelma talossa tullee muuttumaan.

Big Brother -talon jännittävä keskiviikko: asukkaat pakkaavat laukkunsa ja Minna poistuu päiväkirjahuoneen kautta – näin illan tapahtumat etenevät (BB-nettisivut)

Minna palasi BB-taloon! - Ei mahdollisuutta voittaa (25.10.2021)

Big Brother Suomi tänään Nelosella klo 21.00-22.30

Artikkelia on päivitetty 3.11.2021 kello 17.51: Otsikkoa on muokattu ja uutista on päivitetty uusilla tiedoilla keskiviikon käänteistä.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.